Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

TaxFax nro 50 • 18.9.2019

Hallituksen vuoden 2020 budjettiesityksen veroratkaisut

Valtioneuvosto tiedottaa päättäneensä budjettiriihessä vuoden 2020 veroratkaisuista. Talousarvioesitys ja julkisen talouden suunnitelma käsitellään valtioneuvostossa 7. lokakuuta.

Asuntolainojen korot

Asuntolainan korkovähennysoikeutta supistetaan vuonna 2020 10 prosenttiyksikköä ja vuosina 2021—2023 5 prosenttiyksikköä vuodessa siten, että vuonna 2023 asuntolainan korkojen vähennyskelpoisuus poistuu kokonaan.

Kotitalousvähennys

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärää alennetaan 2 400 eurosta 2 250 euroon. Vähennyksen osuutta työkorvauksissa lasketaan 50 prosentista 40 prosenttiin ja palkoissa 20 prosentista 15 prosenttiin.

Ansiotuloverotus

Ansiotuloverotusta kevennetään yhteensä 200 miljoonalla eurolla korottamalla työtulovähennystä, kunnallisverotuksen perusvähennystä sekä valtion- ja kunnallisverotuksen eläketulovähennyksiä. Kevennys kohdistetaan ensisijaisesti pieni- ja keskituloisille palkka-, eläke- ja päivärahatulon saajille. Ansiotuloveroperusteisiin tehdään indeksitarkistus kaikilla tulotasoilla. Alun perin määräaikaiseksi vuonna 2013 säädetyn valtion tuloveroasteikon ylimmän tuloluokan eli ns. solidaarisuusveron voimassaoloa jatketaan hallituskauden loppuun saakka.

Muuttokustannukset

Työvoiman liikkuvuutta edistääkseen hallitus antaa eduskunnalle esityksen, jossa säädettäisiin puolet työnantajan maksamista muuttokustannuksista verovapaiksi.

Ulkomaiset avainhenkilöt

Ulkomaisten avainhenkilötyöntekijöiden lähdeverolaki tehdään pysyväksi ja lähdeveron prosenttia alennetaan 35 prosentista 32 prosenttiin.

Liikennepolttoaineet ja energiaverotus

Liikennepolttoaineiden verotusta korotetaan 250 miljoonalla eurolla. Korotus tehtäisiin siten, että se tulisi voimaan elokuussa 2020.

Energiatuotannon ja -käytön päästöohjausta lisätään poistamalla hallituskauden aikana energiaintensiivisen teollisuuden energiaveron palautusjärjestelmä ja alentamalla II veroluokan sähkövero budjettineutraalisti kohti EU:n sallimaa minimitasoa. Kaivostoiminta siirretään sähköveroluokkaan I. Työkone- ja lämmityspolttoaineiden verotusta kiristetään 100 miljoonalla eurolla.

Tupakan, alkoholin ja virvoitusjuomien verot

Tupakan, alkoholin ja virvoitusjuomien valmisteveroja korotetaan hallituskauden aikana yhteensä 275 miljoonalla eurolla. Tupakkaveroa korotetaan asteittain vuosina 2020—2023 yhteensä 200 miljoonalla eurolla ja korotus ensi vuodelle on 50 miljoonaa euroa. Virvoitusjuomien veroa korotetaan ensi vuonna 25 miljoonalla eurolla sokeripitoisia juomia painottaen.

Yritysverotus

Hallitus selvittää ja valmistelee pikaisesti hallituksen esityksen määräaikaisista kaksinkertaisista poistoista kone- ja laiteinvestointeihin kannustamiseksi neljän vuoden ajaksi. Tämä merkitsisi yritysten kannalta lykättyä verotusta. Hallituksen tavoitteena on uudistuksen voimaantulo vuonna 2020.

Hallitus selvittää pikaisella aikataululla mahdollisuutta antaa esitys määräaikaisesta tutkimusyhteistyökannustimesta, jonka tavoitteena on kannustaa aineettomiin investointeihin. Yrityksille voitaisiin myöntää esimerkiksi 50 %:n ylimääräinen verovähennys yritysten sekä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tutkimus- ja innovaatiohankkeiden rahoitusmenoista neljän vuoden ajan. Tavoitteena on uudistuksen voimaantulo vuonna 2020.

Kasvuyrityksille henkilöstön palkitsemisjärjestelmä

Osaamisen vahvistamiseksi hallitus toteuttaa listaamattomien kasvuyritysten henkilöstön palkitsemista koskevan lainsäädäntöuudistuksen 1.7.2020 alkaen.

Kuolinpesäosuuden luovutuksen verotus

Verohallinto on julkaissut 16.9.2019 ohjeen Kuolinpesäosuuden luovutuksen verotus (linkki). Ohjeessa käsitellään kuolinpesäosuuden eli perintöosuuden luovutuksen perustilanteiden verotusta luovutusvoiton verotuksen, varainsiirtoverotuksen ja lahjaverotuksen näkökulmista.

Sukupolvenvaihdoshuojennuksen soveltuminen kuolinpesäosuuteen

Yritysten ja maatilojen sukupolvenvaihdoksia koskeva PerVL 55 §:n huojennus ei lähtökohtaisesti sovellu kuolinpesäosuuden lahjoitukseen, koska pesäosuuteen sisältyvät omaisuuserät tarkentuvat vasta perinnönjaossa. Huojennusta voidaan kuitenkin soveltaa kuolinpesäosuuden luovutukseen, jos luotettavasti selvitetään, että kuolinpesäosuuteen tulee jaossa sisältymään maatilan tai yrityksen osa, jolla jatketaan maatalouden, maa- ja metsätalouden tai muun yritystoiminnan harjoittamista.

Kuolinpesäosuuden lahjoittamisen sijaan on mahdollista tehdä ensin perinnönjako, jossa perillinen saa omistukseensa jotain kuolinpesään kuulunutta varallisuutta. Tämä varallisuus voidaan perinnönjaon jälkeen myydä alihintaan tai lahjoittaa lahjansaajalle. Näin menetellen luovutuksen kohteeksi tulee selviä luovuttajan omistamia omaisuuseriä eikä jakamatonta kuolinpesäosuutta. Tällöin on yleensä helpompi osoittaa, että lahjaan sisältyy maatilan tai yrityksen osa, joka täyttää PerVL 55 §:n huojennuksen edellytykset.

Varainsiirtoverotus

Siviilioikeudellisesti kuolinpesäosuus on irtainta omaisuutta. Siltä osin kuin kuolinpesään kuuluu kiinteistöjä tai arvopapereita, pidetään kuolinpesäosuuden vastikkeellista luovutusta varainsiirtoveronalaisena luovutuksena. Varainsiirtoveron suorittamisvelvollisuus syntyy kuitenkin vasta silloin, kun kiinteistön tai arvopaperin osalta tapahtuu siviilioikeudellinen omistajanvaihdos.

Vastuu aiempien luovutusten varainsiirtoverosta

Verohallinto on julkaissut 16.9.2019 ohjeen Vastuu aiempien luovutusten varainsiirtoverosta (linkki). Ohjeessa käsitellään luovutuksensaajan verovastuuta niissä tilanteissa, joissa kiinteistön aiemmalle saannolle ei ole haettu lainhuutoa tai kirjaamista.

Luovutuksensaaja voi joutua aiemman luovutuksensaajan ohella vastuuseen aiemmista luovutuksista suoritettavasta varainsiirtoverosta. Verovastuusäännöksen mukaan jos kiinteistö on useamman kerran luovutettu ennen kuin lainhuutoa tai kirjaamista haetaan, luovutuksensaajan on suoritettava vero viivästyskorotuksineen myös niistä aikaisemmista luovutuksista, jotka on tehty hakemuksen tekemistä edeltäneiden kolmen vuoden aikana.

Verovastuun määrä rajoittuu aiemmissa luovutuskirjoissa mainittuun kauppahintaan tai muun vastikkeen arvoon ja näiden perusteella määräytyvään viivästyskorotukseen.

Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus

Verohallinto on antanut päätöksen rakentamiseen liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta (linkki). Rakentamisilmoituksiin on tulossa muutoksia marraskuusta 2019 alkaen. Ilmoituksilla annettavien tietojen määrä vähenee ja ilmoittamisen kanaviin tulee muutoksia. Muutokset koskevat yrityksiä ja kotitalouksia.

Yritysasiakkaat

Muutokset aiheuttavat poikkeuksia syksyn ja vuodenvaihteen rakentamisilmoitusten aikatauluissa. Kohdekuukausien 9 - 12/2019 ilmoitusten antamisen määräpäivä on poikkeuksellisesti vasta 5.2.2020. Rakentamisilmoitukset voi antaa OmaVerossa marraskuusta 2019 alkaen. OmaVerossa voi ilmoittaa useita työnantajia ja urakoitsijoita yhdelle työmaalle ja useita työmaita yhdellä ilmoituksella. Myös mahdolliset lisäselvitykset voi hoitaa OmaVerossa.

Ilmoituskanaviin tulee muutoksia siten, että Lomake.fi:ssä ei voi enää ilmoittaa 22.10.2019 alkaen eikä Ilmoitin.fi:ssä voi antaa uuden tietosisällön mukaisia ilmoituksia 1.1.2020 alkaen. Rakennusliike voi ilmoittaa perustamansa asunto- tai kiinteistöosakeyhtiön omalla urakkailmoituksellaan.

Kotitaloudet

Rakentamisilmoitukset voi antaa OmaVerossa marraskuusta 2019 alkaen sitä mukaa kuin rakentaminen etenee. Ilmoitus täytyy antaa viimeistään ennen jokaista rakennustarkastusta. Myös mahdolliset lisäselvitykset voi hoitaa OmaVerossa. Lomake.fi:ssä ei voi antaa ilmoituksia 22.10.2019 alkaen. Rakennustarkastajalle ei tarvitse näyttää todistusta rakennustarkastuksen yhteydessä 1.11.2019 alkaen.

Verohallinnon päätös ennakonpidätysvelvollisuudesta vapauttamisesta

 Verohallinto on antanut päätöksen ennakonpidätysvelvollisuudesta vapauttamisesta (linkki). Päätös tulee voimaan 1.11.2019 ja sillä kumotaan aiempi Verohallinnon päätös ennakonpidätysvelvollisuudesta vapauttamisesta (1035/2016).

Sisällysluettelo