Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

TaxFax nro 6 • 23.1.2019

Veroilmoituksen määräpäivissä muutoksia

Verohallinto tiedottaa, että maataloudenharjoittajien veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä on muuttunut. Myös metsätalouden veroilmoituksen aikataulu on muuttunut metsänomistajilla, jotka eivät ole arvonlisäverovelvollisia.

Veroilmoituksen täytyy olla perillä Verohallinnossa viimeistään määräpäivänä. Paperilla ilmoittajan täytyy varata aikaa postin kululle. Veroilmoituksen myöhästymisestä seuraa myöhästymismaksu. Sekä maatalouden- että metsätalouden veroilmoituksen voi nyt antaa OmaVero-palvelussa.

Veroilmoituksen mukana ei lähetetä painettua täyttöopasta tai palautuskuorta. Palautuskuoren saa tarvittaessa verotoimistosta tai soittamalla Verohallinnon asiakaspalveluun. Tarvittavia lomakkeita saa osoitteesta vero.fi//lomakkeet

Maatalouden harjoittajat

Maataloudenharjoittajien veroilmoituksen (lomake 2) palautuspäivä on muuttunut myöhäisemmäksi. Veroilmoitus vuodelta 2018 on palautettava viimeistään 2.4.2019.

Maatalousyhtymien veroilmoituksen palautuspäivä on kuitenkin 28.2.2019. Maatalousyhtymät ilmoittavat tiedot uudella lomakkeella 2Y (Maatalouden veroilmoitus - maatalousyhtymä).

Verovuoden 2018 energiaveron palautusta on haettava viimeistään 28.2.2019.

Metsätalous

Pelkästään metsätaloutta harjoittavien on palautettava veroilmoitus (lomake 2C) vuodelta 2018 viimeistään 28.2.2019.

Metsätalouden veroilmoitus on palautettava helmikuun loppuun mennessä myös silloin, jos metsätalouden harjoittaja ei ole arvonlisäverovelvollinen.

Jos metsätalouden harjoittaja harjoittaa myös maataloutta tai elinkeinotoimintaa, kaikki tuloveroilmoitukset on annettava viimeistään 2.4.2019.

Rajoitetusti verovelvollisen on palautettava metsätalouden veroilmoitus viimeistään 21.5.2019

Metsätaloudenharjoittajan on annettava arvonlisäveroilmoitus, jos hänet on merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Arvonlisäveroilmoitus on annettava ja arvonlisävero maksettava viimeistään 28.2.2019. Arvonlisäveroilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse antaa, jos metsätalouden harjoittajalla ei ole verovuodelta ilmoitettavaa (esim. puun myyntejä tai vähennettäviä arvonlisäveroja). Edellytyksenä on lisäksi, että verokausi on kalenterivuosi eikä verovelvollinen harjoita muuta arvonlisäverollista toimintaa.

Kiinteistötietojen ilmoittaminen

Myös kiinteistötietojen ilmoittamisen aikataulu on muuttunut. Kiinteistöverotuspäätöksen lähetetään maalis-huhtikuussa 2019.  Tiedot on tarkistettava ja korjaukset on tehtävä viimeistään 25.4.2019. Kiinteistötietoja ei voi vielä korjata OmaVerossa. Ne voi ilmoittaa Kiinteistötiedot verkossa palvelussa, joka avataan keväällä.

Maistraatin antamat sukuselvitykset

Maistraatin sukuselvityksiä ei tarvitse enää 10.1.2019 alkaen tilata erikseen eri maistraateista. Sukuselvitystä tarvitaan yleisimmin perunkirjoitukseen ja kuolinpesän asioiden hoitoon.

Maistraattien vanha paperimuotoinen siviili- ja väestörekisteriaineisto digitoitiin Väestörekisterikeskuksen johdolla toteutetussa hankkeessa ja aineisto on nyt kaikkien maistraattien käytössä. Uudistuksen myötä yksi maistraatti voi antaa Suomessa asuneesta henkilöstä esimerkiksi perunkirjoitusta varten siviili- ja väestörekisteriä koskevan sukuselvityksen kaikkien maistraattien aineistoista.  

Maistraatista saa myös 1.10.1999 jälkeiseltä ajalta rekisteristä riippumattoman sukuselvityksen myös seurakuntatiedoista. 1.10.1999 edeltävältä ajalta sukuselvitykset on kuitenkin tilattava takautuvasti siitä evankelisluterilaisesta tai ortodoksisesta seurakunnasta, jossa henkilö on ollut kirjoilla.

Evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta hoitivat väestökirjanpitotehtäviä yhdessä maistraattien kanssa aina vuoteen 1999 saakka, jolloin niiden tehtäväksi jäi pitää jäsenistään jäsenrekisteriä, ja väestötietojärjestelmän ylläpito jäi maistraateille.

Mikäli henkilö on 15-vuotta täytettyään ollut kirjoilla ulkomailla, on sukuselvitys tilattava ulkomaan viranomaiselta. Ulkomailta tilattavista sukuselvityksistä voi olla yhteydessä ulkoministeriöön.

Uutta oikeuskäytäntöä 

Takaustappiota ei pidetty tulonhankkimistoimintaan liittyvänä menona

A oli saanut elantonsa B Oy:stä, jonka osakekannan hän oli omistanut kokonaisuudessaan. B Oy:n jouduttua vuonna 2013 konkurssiin A:n maksettavaksi oli pantti- ja takaussitoumusten perusteella tullut B Oy:n velkoja. A ja hänen puolisonsa olivat myyneet asuntonsa hallintaan oikeuttavat osakkeet pantti- ja takausvastuidensa kattamiseksi. A oli veroilmoituksessaan ilmoittanut antamansa pantin ja takaussitoumusten perusteella suorittamansa määrät verotettavien ansiotulojensa vähennyksiksi.

A ei ollut itse harjoittanut sitä elinkeino- tai ansiotoimintaa, jota hänen sitoutumisensa vastuuseen sittemmin konkurssiin joutuneen B Oy:n veloista oli tarkoitus edistää. A:n pantti- ja takaussitoumusten perusteella suorittamia yhtiön velkojen pääomien maksuja ei tämän vuoksi ollut pidettävä A:n omaan tulonhankkimistoimintaan liittyvinä menoina eikä siten hänen tuloverotuksessaan tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneina menoina. A ei voinut vähentää näitä maksuja veronalaisista tuloistaan. Verovuosi 2013. KHO 23.1.2019 T:160 eli vuosikirjassa KHO:2019:6

Sisällysluettelo