TaxFax nro 67 • 15.11.2019
Korotetut poistot vuosina 2020-2023
Hallitus on antanut lakiesityksen (He 85/2019), jossa ehdotetaan, että elinkeinotoimintaa tai maataloutta harjoittava verovelvollinen saisi tehdä kalenterivuosina 2020—2023 käyttöön ottamaansa irtaimeen käyttöomaisuuteen kuuluvien koneiden, kaluston ja laitteiden hankintamenoista säännönmukaiseen poistoon verrattuna kaksinkertaisen poiston lain soveltamisaikana.
Myös elinkeinoverolain 31 §:ssä tarkoitetusta omaisuudesta voitaisiin tehdä korotettu poisto (mm. hissit, lämpökeskuksen koneet ja laitteet, liedet, jää- ja pakastekaapit, ilmanvaihto- ja ilmastointilaitteet, keskusantennit). Ammattimaisessa liikenteessä käytettävistä autoista voisi tehdä korotetun poiston, jos verovelvollinen valitsisi autojen poistamisen elinkeinoverolain 30 §:n mukaisesti.
Koneiden, kaluston ja laitteiden vuotuinen enimmäispoisto olisi 25 prosentin sijasta 50 prosenttia. Veronhuojennus koskisi kaikkea uutta irtainta käyttöomaisuutta. Korotettua poistoa ei voisi tehdä käytettyinä hankittujen hyödykkeiden hankintamenoista.
Korotetut poistot voisi tehdä enintään neljänä verovuonna. Esimerkiksi vuonna 2020 käyttöön otetusta koneesta saisi tehdä korotetun poiston vuosina 2020—2023 ja vuonna 2023 käyttöönotetusta laitteesta ainoastaan vuonna 2023. Kone tai laite, johon korotettua poistoa sovelletaan, muodostaa erillisen poistokohteen. Se osa hankintamenosta, jota ei ole poistettu korotettujen poistojen nojalla, siirtyy vähennettäväksi osana irtaimen käyttöomaisuuden menojäännöstä.
Edellytyksenä korotettujen poistojen vähentämiselle elinkeinoverotuksessa on, että hankintamenosta tehtävä poisto on vähennetty kuluna myös verovelvollisen kirjanpidossa. Maatalouden tulosta vähennettävää poistoa ei edellytettäisi tehdyksi myös kirjanpidossa, koska kaikki maatalouden harjoittajat eivät ole kirjanpitovelvollisia, ja lisäksi maatalouden verotus on maksuperusteista. Verotuksen toimittamista varten verovelvollisen on esitettävä luotettava selvitys omaisuuden käyttöön ottamisen ajankohdasta.
Korotetuista poistoista aiheutuva yhteisöveron verotuottomuutos kompensoitaisiin kunnille yhteisöveron jako-osuuksia muuttamalla.
Vuoden 2020 sairausvakuutusmaksut
Valtioneuvosto on vahvistanut sairausvakuutusmaksujen maksuprosentit vuodelle 2020. Asetus tulee voimaan vuoden 2020 alussa ja on voimassa vuoden 2020 loppuun.
Työnantajan sairausvakuutusmaksu
Työnantajan sairausvakuutusmaksu on 1,34 prosenttia. Maksu on 0,57 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuonna 2019.
Tulonsaajien maksut
Vakuutettujen sairaanhoitomaksu on 0,68 prosenttia kunnallisverotuksessa verotettavasta ansiotulosta vuonna 2020. Sairaanhoitomaksua ei peritty vuonna 2019.
Palkansaajien ja yrittäjien päivärahamaksu on 1,18 prosenttia palkka- ja yrittäjätulosta, jos vuotuisen palkka- ja yrittäjätulon yhteismäärä on vähintään 14 574 euroa. Maksu laskee 0,36 prosenttiyksikköä vuodesta 2019.
Jos palkka- ja yrittäjätulon yhteismäärä jää alle 14 574 euron, päivärahamaksu on 0,00 prosenttia kuten myös vuonna 2019.
Yrittäjän eläkelain mukaisesti vakuutettujen yrittäjien päivärahamaksun lisäksi maksama lisärahoitusosuus on 0,15 prosenttia vuonna 2020. Tämä on 0,08 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2019.
Verotettavista eläke- ja etuustuloista perittävä sairaanhoitomaksu on 1,65 prosenttia. Maksu on 0,04 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuonna 2019.
Tulorekisteri suljettuna vuoden vaihteessa
Tulorekisteri tiedottaa, että tulorekisteri on suljettu vuodenvaihteessa. Tulorekisteri laajenee vuodenvaihteessa, kun lähes 500 uutta organisaatiota alkaa käyttää tulorekisterin tietoja 1.1.2020 alkaen. Laajennuksesta johtuen tulorekisteri on suljettu 30.12.2019 klo 20 – 1.1.2020 klo 17.
Katkon aikana tulorekisteriin ei voi antaa ilmoituksia rajapinnan tai sähköisen asiointipalvelun kautta. Sähköinen asiointipalvelu on suljettu eikä sieltä voi myöskään katsella tietoja tai tilata raportteja tai aineistoja. Myös rajapinnat ovat kiinni. Katkolla ei ole vaikutusta tulorekisterin sidosryhmätestaukseen, vaan testausympäristö on käytössä koko ajan.
Palkkatiedot voi ilmoittaa tulorekisteriin aikaisintaan 45 päivää etukäteen tai viimeistään viisi päivää maksupäivän jälkeen.