Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

TaxFax nro 73 • 4.12.2019

Luottamuksensuoja

Verohallinto on julkaissut 4.12.2019 päivätyn ohjeen Luottamuksensuoja verotusmenettelyssä (linkki). Aikaisempi samaa asiaa käsittelevä ohje on kokonaisuudessaan uudistettu.

Ohjeessa esitettyjä periaatteita sovelletaan tuloverotuksen lisäksi myös muissa verolajeissa. Perintö- ja lahjaverolakiin lisättiin viittaussäännös verotusmenettelylain luottamuksensuojaa koskeviin säännöksiin 1.5.2018 voimaan tulleella lakimuutoksella. Varainsiirtoverolain ja kiinteistöverolain vastaava viittaussäännös tuli voimaan 1.11.2019.

Luottamuksensuojaa koskevan säännöksen soveltamisen edellytyksenä on asian tulkinnanvaraisuuden tai epäselvyyden lisäksi verovelvollisen perusteltu vilpitön mieli. Verovelvollisen on pitänyt myös toimia viranomaisen omaksuman käytännön tai sen ohjeiden mukaisesti. Luottamuksensuoja voi estää veron määräämisen tai verotuksen oikaisun verovelvollisen vahingoksi, jos Verohallinto on aikaisemmin antanut verovelvolliselle tai yleisesti julkisuuteen ohjeen kyseessä olevassa asiassa tai vastaava asia on nimenomaisesti ratkaistu verovelvollisen verotuksessa aikaisempana verovuonna tai aikaisemmalla verokaudella.

Viranomaisen omaksumalla käytännöllä tarkoitetaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen KHO 2012:74 perusteella nimenomaista kannanottoa juuri sellaiseen asiaan, josta on kysymys (ks. myös KHO 1998:57, KHO 2010:50 ja KHO 2014:34).

Luottamuksensuojan syntyminen edellyttää viranomaisen aikaisempaa aktiivista ratkaisua tai muuta nimenomaista kannanottoa juuri sellaiseen asiaan, joka nyt on ratkaistavana. Yleensä tällaisessa tilanteessa on joko käyty kirjeenvaihtoa verovelvollisen kanssa tai asiaa on muutoin selvitetty. Verohallinnossa sähköisesti säilytettäviin verotusasiakirjoihin on tehty tätä koskevia merkintöjä, jotka osoittavat, että asiaa on selvitetty ja että ratkaisu on tehty nimenomaisesti.

Suulliset keskustelut viranomaisen kanssa eivät yleensä muodosta viranomaista sitovaa kannanottoa (KHO 2012:21). Sen sijaan, jos viranomainen antaa nimenomaisen ohjeen suullisesti, tällaista suullista ohjetta pidetään päätöksen KHO 2003:21 mukaisesti luottamuksensuojaa koskevan säännöksen tarkoittamana viranomaisen ohjeena samoin edellytyksin kuin kirjallistakin ohjetta.

Yhteisöjen verotuksessa on otettu käyttöön niin sanottuja ennakollisia keskusteluja, joissa saatetaan käydä yksittäisiä kysymyksiä läpi hyvinkin tarkalla tasolla. Nämä keskustelut voivat muodostaa luottamuksensuojan käsiteltyyn kysymykseen annetun nimenomaisen kannanoton perusteella.

Palvelujen ulkomaankaupan arvonlisäverotus

Verohallinto on julkaissut 4.12.2019 päivätyn ohjeen Palvelujen ulkomaankaupan arvonlisäverotus (linkki). Aikaisempaa saman nimistä ohjetta on päivitetty 1.1.2010 jälkeisillä muutoksilla.

Palvelukaupassa myyntimaa määräytyy myydyn palvelun luonteen mukaan ja lisäksi sen mukaan, myydäänkö palvelu kuluttajalle vai elinkeinonharjoittajalle. Myyntimaan määräytymiseen vaikuttaa usein myös se, missä myyjän tai ostajan kotipaikka tai kiinteä toimipaikka sijaitsee.

Elinkeinonharjoittajaa ja kuluttajaa koskevia yleissäännöksiä sovellettaessa myyntimaa ratkeaa yleensä kiinteän toimipaikan perusteella. Jos palvelua ei luovuteta kiinteästä toimipaikasta tai kiinteään toimipaikkaan tai jos on mahdotonta määrittää, mistä kiinteästä toimipaikasta tai mihin kiinteään toimipaikkaan palvelu on luovutettu, myyntimaa määräytyy liiketoiminnan kotipaikan perusteella. Elinkeinonharjoittajalle tapahtuvaa myyntiä koskevan yleissäännöksen mukaan, jos palvelua ei ole luovutettu ostajan kiinteään toimipaikkaan, se on myyty Suomessa, jos ostajan liiketoiminnan kotipaikka on täällä. Kuluttajalle myyty palvelu, jota ei luovuteta myyjän kiinteästä toimipaikasta, on myyty Suomessa, jos myyjän liiketoiminnan kotipaikka on täällä.

Liiketoiminnan kotipaikka on paikka, jossa yrityksen keskushallinnon tehtävät suoritetaan. Tätä arvioitaessa otetaan huomioon paikka, jossa yleistä liikkeenjohtoa koskevat olennaiset päätökset tehdään, yrityksen liiketoiminnan sääntömääräinen kotipaikka ja paikka, jossa yrityksen johto kokoontuu. Jos liiketoiminnan kotipaikkaa ei ole mahdollista varmuudella määrittää näiden perusteiden avulla, ensisijaisena perusteena on paikka, jossa yrityksen yleistä liikkeenjohtoa koskevat olennaiset päätökset tehdään. Pelkkä postiosoite ei ole riittävä näyttö liiketoiminnan kotipaikan sijainnista.

Kuntien ja seurakuntien tuloveroprosentit vuonna 2020

Verohallinto on julkaissut luettelon vuodelle 2020 vahvistetuista kuntien, evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkkokunnan seurakuntien tuloveroprosenteista (linkki).

Suomen saksalaisen evankelisluterilaisen seurakunnan tuloveroprosentti on 1,10. Rikssvenska Olaus Petri-församlingen´n tuloveroprosentti on 1,00.

Rajoitetusti verovelvollisen osalta kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti on 20,00.

Väliyhteisötulon verotus

Verohallinto on julkaissut 2.12.2019 päivätyn ohjeen Väliyhteisötulon verotus (linkki). Ulkomaisen yksikön samaa tuloa voidaan tietyin edellytyksin verottaa yksikön Suomessa verovelvollisen osakkaan tai edunsaajan tulona väliyhteisölain perusteella. Tällaista ulkomaista yksikköä kutsutaan väliyhteisöksi.

Aikaisempaa saman nimistä ohjetta on päivitetty keskusverolautakunnan ennakkoratkaisun 35/2019 johdosta (linkki). Päätöksessä Luxenburgilaista sijoitusyhtiötä pidettiin väliyhteisönä, koska yhtiöllä ei ollut Luxemburgissa toimitiloja, kalustoa tai itsenäisesti yksikön päivittäistä toimintaa koskevia päätöksiä tekevää henkilöstöä. Yhtiön varallisuutta ei myöskään hallinnoitu aktiivisesti.

Ohjeen kohtaan, joka käsittelee väliyhteisötulon laskemista (luku 5.1) on lisätty Verohallinnon kannanotto ja esimerkki valuuttakurssimuutosten huomioon ottamisesta väliyhteisötulon laskennassa. Väliyhteisön tuloslaskelmalle kirjatut saamisten ja velkojen valuuttakurssimuutoksista johtuvat kurssivoitot ja -tappiot otetaan huomioon verotettaessa väliyhteisötuloa Suomessa. Näin tehdään myös tilanteessa, jossa kurssivoitto tai -tappio syntyy euron ja väliyhteisön raportointivaluutan välillä.

Lisäksi ohjeen sanamuotoja on täsmennetty huomioiden 1.1.2020 voimaan tuleva yhteisöjen tulolähdejaon poistaminen.

Sisällysluettelo