Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

TaxFax nro 78 • 27.12.2019

Omaisuuden tulolähdesiirrot

Verohallinto on 20.12.2019 julkaissut 25.11.2019 päivätyn ohjeen Tulolähdesiirrot, yksityiskäyttöönotot ja yksityissijoitukset luonnollisten henkilöiden ja henkilöyhtiöiden verotuksessa (linkki). Ohjeessa käsitellään myös yksityiskäyttöä tilanteessa, jossa hyödyke on sekä elinkeino- tai maataloustoiminnan että yrittäjän yksityistalouden käytössä.

Tulolähdesiirrolla tarkoitetaan hyödykkeen siirtämistä tulolähteestä toiseen. Tulolähdesiirroissa sovelletaan jatkuvuusperiaatetta, eli vähennyskelpoiseksi hankintamenoksi siirron vastaanottavassa tulolähteessä katsotaan se määrä, joka toisessa tulolähteessä on katsottu veronalaiseksi luovutushinnaksi.

Laiminlyöntimaksut

Verohallinto on julkaissut 20.12.2019 päivätyn ohjeen Tulorekisteri-ilmoittamisen laiminlyöntimaksu (linkki). Verohallinto määrää tulorekisteri-ilmoittamisen laiminlyönnin perusteella laiminlyöntimaksun, kun ilmoittamisvelvollinen ei ole Verohallinnon selvityspyynnössä olevan kehotuksen jälkeenkään korjannut virheellistä taikka puutteellista palkkatietoilmoitusta tai antanut hyväksyttävää selvitystä.

Verohallinto on julkaissut 18.12.2019 päivätyn ohjeen Sivullisilmoittajan laiminlyöntimaksu 2019 (linkki). Laiminlyöntimaksun suuruutta määrättäessä otetaan huomioon mm. annettavien tietojen määrä. Vuosi-ilmoitukset on annettava pääsääntöisesti 31.1.2020 mennessä. Jos vuosi-ilmoitus esimerkiksi osingoista, annetaan sähköisesti, ilmoitus voidaan antaa viimeistään 3.2.2020. Osakaslainoista on annettava vuosi-ilmoitus viimeistään 24.2.2020. 

Seuraamusmaksut varainsiirtoverotuksessa

Verohallinto on julkaissut 19.12.2019 päivitetyn ohjeen Seuraamusmaksut varainsiirtoverotuksessa (linkki).

Myöhästymismaksu määrätään, jos veroilmoitus on annettu myöhässä, mutta 60 päivän kuluessa veroilmoituksen antamiselle säädetystä määräpäivästä. Luonnolliselle henkilölle ja kuolinpesälle määrättävä myöhästymismaksu on 50 euroa veroilmoitusta kohden. Muille verovelvollisille tai verosta vastuussa oleville määrättävä myöhästymismaksu on 100 euroa veroilmoitusta kohden.

Veronkorotus määrätään seuraamuksena siitä, että verolainsäädännön mukainen ilmoittamisvelvollisuus Verohallinnolle on laiminlyöty. Veronkorotus määrätään silloin, jos veroilmoituksen antaminen määräpäivänä on laiminlyöty kokonaan eikä veroilmoitusta anneta 60 päivän kuluessa määräpäivästä tai jos ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty muuten eikä laiminlyöntiä korjata oma-aloitteisesti 60 päivän kuluessa määräpäivästä.

Veronkorotuksen perustaso on 10 prosenttia lisääntyneen veron määrästä. Perustason veronkorotus määrätään, jos tapauksessa ei ole laissa säädettyjä veronkorotusta alentavia tai korottavia seikkoja. Veronkorotusta ei enää määrätä sillä perusteella, että varainsiirtovero on jätetty perimättä tai maksamatta. Maksamatta jätetylle varainsiirtoverolle on suoritettava viivästyskorkoa.

Veronkorotus on 2 prosenttia lisääntyneen veron määrästä, jos verovelvollinen tai verosta vastuussa oleva oma-aloitteisesti vaatii virheen korjaamista myöhemmin kuin 60 päivän kuluttua veroilmoituksen antamiselle säädetystä määräpäivästä ja on täyttänyt selvittämisvelvollisuutensa.

Varainsiirtoveron viivästyskorotusta koskevaa sääntelyä ei ole muutettu. Kiinteistön luovutuksesta suoritettavaa varainsiirtoveroa korotetaan, jollei lainhuutoa tai kirjaamista ole haettu säädetyssä ajassa. Veroa korotetaan 20 prosentilla jokaiselta alkavalta kuudelta kuukaudelta siitä päivästä lukien, jona lainhuutoa tai kirjaamista olisi viimeistään tullut hakea. Veroa korotetaan kuitenkin enintään 100 prosentilla.

Ulkomaille maksettavien osinkojen lähdeverotus

Verohallinto on julkaissut vuonna 2020 Suomesta ulkomaille maksettavien osinkojen, sijoitusrahaston voitto-osuuksien ja rojaltien lähdeveroprosentit (linkki).

Sisällysluettelo