Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

TaxFax nro 28 • 9.4.2020

Lisäaikaa yhteisöjen veroilmoituksille

Verohallinto tiedottaa pidentävänsä yhteisöjen ja yhteisetuuksien veroilmoitusten määräaikaa. Yhteisöjä ovat esimerkiksi osakeyhtiöt. Veroilmoituksen voi nyt antaa viiden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Normaalisti veroilmoitus on annettava neljän kuukauden kuluessa. 

Verohallinto myöntää yhteisöille kuukauden lisäajan veroilmoitusten antamiseen koronatilanteen takia. Lisäaikaa ei tarvitse erikseen hakea, eikä lisäajalta ei luonnollisesti myöskään määrätä myöhästymismaksua.

Verohallinnon päätös koskee yhteisöjä ja yhteisetuuksia, joiden tilikausi on päättynyt joulukuun 2019 ja helmikuun 2020 välisenä aikana. Nämä asiakkaat voivat nyt antaa veroilmoituksen viiden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, kun normaalisti ilmoitus on annettava neljän kuukauden kuluessa. Uusi veroilmoituksen määräpäivä tulee näkyviin OmaVeroon huhtikuun aikana. 

Päätös koskee esimerkiksi yhteisöjä ja yhteisetuuksia, joiden tilikausi on päättynyt 31.12.2019. Veroilmoitus olisi normaalisti annettava viimeistään 30.4.2020, mutta ilmoituksen voi nyt poikkeuksellisesti antaa viimeistään 31.5.2020. Koska päivä on sunnuntai, voi veroilmoituksen antaa vielä maanantaina 1.6.2020.

Lisäajasta huolimatta Verohallinto toivoo, että yhteisöt antaisivat veroilmoituksensa normaalissa määräajassa, jos se on mahdollista.

Määräaikainen vapautus tulleista ja arvonlisäverosta

Verohallinto tiedottaa, että Komission päätöksen perusteella (2020/491) EU:n ulkopuolelta maahantuodut lääkinnälliset laitteet vapautetaan tulleista ja arvonlisäverosta. Komission päätös on voimassa 30.01.2020 - 31.07.2020.

Päätöksellä helpotetaan lääkäreiden, sairaanhoitajien ja potilaiden tarvitsemien lääkinnällisten laitteiden ja varusteiden hankintaa.

Vapautusta voidaan soveltaa valtiollisten toimijoiden, kuten valtion elinten, julkisyhteisöjen ja muiden julkisoikeudellisten laitosten toimesta tai puolesta maahantuotuihin tavaroihin. Lisäksi vapautus soveltuu jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten hyväksymien organisaatioiden toimesta tai puolesta maahantuotuihin tavaroihin.

Vapautus kattaa esimerkiksi hengityssuojainten, suojavarusteiden, testaussarjojen, hengityslaitteiden sekä muiden lääkinnällisten laitteiden ja varusteiden maahantuonnin.

Vapautuksen soveltamisen edellytyksenä on, että

  • tavarat on tarkoitettu jaettavaksi vastikkeetta henkilöille, jotka ovat saaneet tai ovat vaarassa saada COVID-19 -tartunnan tai jotka osallistuvat COVID-19-epidemian torjumiseen yllä mainittujen elinten ja organisaatioiden toimesta, tai
  • tavarat asetetaan maksutta sellaisten henkilöiden käyttöön, jotka ovat saaneet tai ovat vaarassa saada COVID-19-tartunnan tai jotka osallistuvat COVID-19-epidemian torjumiseen siten, että tavarat säilyvät yllä mainittujen elinten ja organisaatioiden omistuksessa.

Lisäksi vapautus koskee tavaroita, jotka maahantuodaan katastrofiapujärjestöjen toimesta tai niiden puolesta niiden tarpeiden täyttämiseksi ajanjaksona, jona ne tarjoavat katastrofiapua niille henkilöille, jotka ovat saaneet tai ovat vaarassa saada COVID-19-tartunnan tai jotka osallistuvat COVID-19 -epidemian torjumiseen.

Sisällysluettelo