Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

TaxFax nro 41 • 29.5.2020

Joukkovelkakirjat verotuksessa

Verohallinto on julkaissut 28.5.2020 päivätyn ohjeen Joukkovelkakirjalainojen verotuksesta tuloverolain mukaan (linkki). Ohjetta sovelletaan vuodesta 2020 toimitettavasta verotuksesta alkaen ja se korvaa aikaisemman saman nimisen ohjeen vuodelta 2013.

Joukkovelkakirjalainojen luovutuksiin sovelletaan lähtökohtaisesti yleisiä luovutusvoittoa tai -tappiota koskevia säännöksiä sekä olemassa olevaa oikeuskäytäntöä. Veronalaisena luovutuksena pidetään esimerkiksi myyntiä jälkimarkkinoilla tai lunastusta (joukkovelkakirjalainan takaisinmaksu).

Joukkovelkakirjalainan korko on tuloverolain mukaista pääomatuloa, jos joukkovelkakirjalainaa ei ole tarkoitettu yleisön merkittäväksi, eikä korko tällöin ole lähdeveron alaista.

Verotuksessa keskeisenä tekijänä on velkapääomasta maksettavan hinnan erottaminen korkosuorituksista. Pääomasta saatuun voittoon ja tappioon sovelletaan luovutusvoittoja ja -tappioita koskevia säännöksiä ja korkoa verotetaan joko korkotulon lähdeverosta annettua lain mukaan tai tuloverolain mukaisena pääomatulona.

Verkkokaupan arvonlisäverotuksen uudistaminen lykkääntyy

Valtiovarainministeriö tiedottaa, että verkkokaupan arvonlisäverotuksen uudistaminen (ns. alv-paketti) lykkääntyy kuudella kuukaudella koronakriisin puhkeamisen vuoksi. EU:n komissio on antanut asiasta ehdotukset neuvoston asetukseksi.
Koronakriisin puhkeamisen ja sen vaikutusten vuoksi useat jäsenvaltiot eivät pysty takaamaan, että ne voisivat alkaa soveltaa uusia sääntöjä vuoden 2021 alusta.
Verkkokaupan arvonlisäverotusta koskevat säännökset perustuvat periaatteeseen, jonka mukaan kaikkien jäsenvaltioiden on voitava soveltaa niitä.

Sääntöjen oli tarkoitus tulla voimaan vuoden 2021 alusta lähtien. Ehdotuksen mukaan uusi soveltamispäivä on 1.7.2021.

Uudistus yksinkertaistaa arvonlisäverojen maksamista eri EU-maihin. Sähköisten palvelujen erityisjärjestelmä laajenee muiden palvelujen myyntiin sekä EU:n sisäiseen ja EU:n ulkopuolisten maiden kanssa käytävään tavaroiden verkkokauppaan. Myyjät voivat jatkossa maksaa arvonlisäverot keskitetysti kaikkiin EU-maihin yhden sähköisen järjestelmän kautta. Pienten tavaralähetysten tuontiverovapaus poistuu, koska se syrjii EU-maiden toimijoita.

Sisällysluettelo