Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

TaxFax nro 43 • 5.6.2020

Osinkoja listaamattomista yhtiöistä verotettu virheellisesti ansiotuloina

Verohallinto tiedottaa, että osalla henkilöasiakkaista vuoden 2019 verotuspäätökseltä puuttuu osinkotiedoista osakkeen matemaattinen arvo. Virhe koskee asiakkaita, jotka ovat saaneet osinkoa listaamattomista osakeyhtiöistä. Verotuspäätöksillä osingon matemaattinen arvo puuttuu, jolloin koko osinkotulo on merkitty ansiotuloksi.

Verohallinto korjaa virheen automaattisesti ja lähettää uudet verotuspäätökset niille asiakkaille, joita virhe koskee sekä heidän puolisoilleen. Asiakkaiden ei siis tarvitse virheen vuoksi olla yhteydessä Verohallintoon.

Osakkeen matemaattisen arvon korjaamisen vuoksi jäännösveron tai veronpalautuksen määrä saattaa muuttua. Uuden päätöksen myötä verotuksen päättymispäivä sekä veronpalautuksen maksupäivä tai jäännösveron eräpäivät muuttuvat.

Kiinteistötulon tuloveroprosenttia korotetaan

Hallitus on antanut lakiesityksen (He 82/2020), jossa esitetään tuloverolakiin muutosta, jonka perusteella vuonna 2020 osittain verovapaan yhteisön, tiekunnan ja yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöstä saadun tulon tuloveroprosenttia korotettaisiin nykyisestä 6,43 prosentista 8,43 prosenttiin.

Lisäksi ehdotetaan, että kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta korotettaisiin 10 prosenttiyksiköllä 32,13 prosentista 42,13 prosenttiin ja valtion jako-osuutta alennettaisiin vastaavasti 67,87 prosentista 57,87 prosenttiin verovuodelta 2020 tehtävissä yhteisöveron tilityksissä.

Ravitsemisyritysten koronatuet

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedottaa (linkki), että ravitsemisyritykset voivat saada tukea työntekijän työllistämiseen toiminnan käynnistyessä uudelleen sekä hyvitystä toiminnan rajoittamisesta. Tuen ja hyvityksen maksamisesta vastaa ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus). Tuen ja hyvityksen määrät ovat yrityskohtaisia.

KEHA-keskus julkaisee verkkosivuillaan ohjeet yrityksille tuen ja hyvityksen hakemisesta (linkki). Hakukanavat aukeavat 5.6.2020. Yritysten, jotka saavat hyvitystä joukkomaksatuksella, ei tarvitse hakea sitä erikseen. Hyvityksen määrä lasketaan Verohallinnolta saatavien tietojen perusteella. KEHA-keskuksen sivuilta voi tarkistaa, kuuluuko yritys joukkomaksatuksen piiriin.

Tukien tavoitteena on kompensoida ja lieventää vaikutuksia, jotka aiheutuivat siitä, että ravitsemisliikkeet velvoitettiin lailla pitämään sisä- ja ulkotilat suljettuna asiakkailta 4.4.–31.5.2020 välisen ajan.

Hyvitys toiminnan rajoittamisesta:

  • Hyvityksen määrään vaikuttaa se, kuinka paljon yrityksen myynti on huhtikuussa 2020 laskenut verrattuna huhti-toukokuun 2019 tai tammi-helmikuun 2020 keskimääräiseen myyntiin. Vertailujaksoksi valitaan automaattisesti yrityksen kannalta edullisempi jakso.

  • Hyvitys on enintään 15 prosenttia myynnin laskusta ja enimmillään 500 000 euroa.

  • Hyvitys suoritetaan yrityksille pääosin ilman hakemusta joukkomaksatuksena Verohallinnolta saatavien yrityskohtaisten arvonlisäverotietojen perusteella. Tällöin yrittäjältä ei edellytetä mitään omia toimia. Yrityksille, joita ei voida ottaa mukaan joukkomaksatukseen, hyvitys myönnetään hakemuksesta.

  • Hyvitys maksetaan kahdessa erässä yrityksille, joille se suoritetaan joukkomaksatuksena. Ensimmäinen erä maksetaan mahdollisimman nopeasti. Loppuerä hyvityksestä pyritään maksamaan kesäkuun loppupuolella.

  • Hyvityksen määrään eivät vaikuta yrityksen saamat muut tuet. Tukien mahdollista yhteensovittamista arvioidaan erikseen.

Uudelleentyöllistämisen tuki:

  • Tuen määrä on 1 000 euroa työntekijää kohden. Tukea voi saada enintään siitä määrästä työntekijöitä, mitä yrityksessä laskennallisesti työskenteli kokoaikaisesti helmikuussa 2020 vuokratyönä tai alihankintana hankittu työ mukaan lukien. EU:n valtiontukisäännösten vuoksi tuen määrä yhdelle yritykselle tai konsernille on kuitenkin enimmillään 800 000 euroa.

  • Tuki maksetaan niistä työntekijöistä, joille yritys maksaa 1.6.–31.8.2020 väliseltä ajalta palkkaa yhteensä 2 500 euroa tai maksaa vuokratyönä tai alihankintana hankitusta työstä palveluntarjoajalle 4 500 euroa työntekijää kohden.

  • Tuen myöntämisessä ei ole merkitystä, minkälaisessa työsuhteessa työntekijät ovat ravitsemisyritykseen.

  • Tukea ei myönnetä niiden työntekijöiden palkkauskustannuksiin, joihin on myönnetty jotain muuta julkista tukea.

  • Tuki myönnetään hakemuksesta. Hakemus laitetaan maksuun heti, kun KEHA-keskus on tehnyt päätöksen tuen myöntämisestä.

Verosopimusten tavallisimmat määräykset

Verohallinto on julkaissut 29.5.2020 päivätyn  ohjeen Verosopimusten artiklat (linkki). Ohjeessa tarkastellaan verosopimusten tavallisimpia määräyksiä. Verosopimukset on tehty muun muassa estämään kaksinkertainen verotus eli tilanne, jossa samaa verovelvollista verotetaan samasta tulosta kahdessa eri valtiossa samalta ajanjaksolta. Verosopimuksissa on sovittu eri tulotyyppien verotusoikeuden jakamisesta tulonsaajan asuinvaltion ja tulon lähdevaltion kesken.

Yksittäiset verosopimukset voivat poiketa OECD:n malliverosopimuksesta sekä verotusoikeutta koskevien ratkaisujen että artiklajärjestyksen osalta. Yksittäiset verotuskysymykset ratkaistaan aina yksittäisten valtioiden välillä solmitun verosopimuksen perusteella.

Suomen solmimat tuloverosopimukset noudattelevat pitkälti OECD:n laatimaa malliverosopimusta. OECD:n malliverosopimuksen kommentaaria voidaan käyttää apuna tulkinnassa, jos varsinaisen sopimuksen sanamuoto on tulkittavan kohdan osalta vastaava OECD:n malliverosopimuksen kanssa, eikä ole muutakaan erityistä syytä päätyä kommentaarista poikkeavaan tulkintaan.

Sisällysluettelo