TaxFax nro 45 • 11.6.2020

Suomi.fi -valtuuksien käyttö laajenee

Verohallinto tiedottaa (linkki), että Suomi.fi-valtuuksia voivat nyt hakea kaikki ne, jotka ovat käyttäneet Katso-palvelua eivätkä ole aiemmin pystyneet siirtymään omatoimisesti Suomi.fi-valtuuksiin. Suomi.fi-valtuudet kannattaa ottaa käyttöön mahdollisimman pian, koska Katso-palvelu poistuu käytöstä 31.12.2020.

Suomi.fi-valtuuksia voivat nyt siirtyä käyttämään myös

• kunnat, seurakunnat, oppilaitokset ja muut julkisyhteisöt
• elinkeinoyhtymät, verotusyhtymät ja yhteisetuudet
• säätiöt sekä yhdistykset, joilla ei ole rekisteriin merkittynä yksin edustamiseen oikeutettuja henkilöitä
• yritykset, joissa useampi henkilö ei voi antaa valtuutta yhdessä
• yritykset, joiden toiminta on päättynyt
• ulkomaiset yritykset
• kuolinpesät ja tiekunnat, joilla on Y-tunnus
• henkilöt, joilla ei ole verkkopankkitunnuksia, mobiilivarmennetta tai varmennekorttia, tai jotka eivät pysty käyttämään sähköisiä välineitä.

Kuolinpesä ja yhteisö eivät voi käyttää Suomi.fi-valtuuksia, jos niillä ei ole Y-tunnusta. Edunvalvojat voivat valtuuttaa syksyllä 2020.

Suomalaisilla yrityksillä ja yhteisöillä täytyy aina olla Y-tunnus, jotta ne voivat valtuuttaa toisen henkilön tai yrityksen hoitamaan veroasioita puolestaan.

Ne yritykset ja yhteisöt, joilla on Y-tunnus mutta joiden edustajaa ei ole rekisteröity kaupparekisteriin, yhdistysrekisteriin tai yritys- ja yhteisötietojärjestelmään (YTJ), voivat siirtyä käyttämään Suomi.fi-valtuuksia uuden virkailijavaltuuttamispalvelun kautta. Niiden täytyy ensin hakea valtuutusoikeus tai edustajan valtuutusoikeus. Valtuutusoikeus haetaan niihin asioihin, joita varten organisaatio tarvitsee Suomi.fi-valtuuksia − esimerkiksi veroilmoituksen tekemiseen.

Organisaation edustaja voi tehdä valtuushakemuksen Suomi.fi-verkkopalvelussa. Valtuutusoikeus tai edustajan valtuutusoikeus rekisteröidään yhdelle tai useammalle oman organisaation henkilölle. Virkailija rekisteröi valtuuden hakemuksen perusteella.

Arvopapereiden luovutusten varainsiirtoverotus

Verohallinto on päivittänyt 10.6.2020 ohjettaan Varainsiirtovero arvopapereiden luovutuksessa (linkki). Ohjetta on päivitetty siltä osin kuin kyse on varainsiirtoveron ilmoittamisesta ja maksamisesta tilanteissa, joissa luovuttaja on velvollinen perimään veron ulkomaalaiselta luovutuksensaajalta (luvut 1, 3.1, 7.2 ja 7.3).

Lukua 7.2 on lisäksi päivitetty korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen KHO 2019:156 perusteella, jossa oli kyse varainsiirtoverolain veronkiertopykälän soveltamisesta.

Ohjeeseen on lisätty aiempaa kattavampi ohjeistus osingonjako in natura –tilanteista (luku 8.11.2). Aiempaa kantaa osakkeiden omistusoikeuden siirtymisen jälkeen tehtävän osingonjakopäätöksen perusteella luovuttajan saaman osingon lukemisesta vastikkeeseen on muutettu (luku 8.12).

Osingonjako in natura

Kun osakeyhtiö jakaa osinkona arvopapereita (osingonjako in natura), kyse on varojen jakona tapahtuvasta arvopaperin luovutuksesta.

Varainsiirtoveron ilmoittamis- ja maksuvelvoitteiden määräytymisen perusteena olevana luovutushetkenä pidetään sitä päivää, jona osinko on ollut nostettavissa. Käytännössä tämä tarkoittaa yhtiökokouksen päätöksen mukaista osingonmaksupäivää. Jos osingonjakopäätöksessä ei ole mainittu maksupäivää, luovutushetkenä pidetään osingonjaonpäätöspäivää.

Varainsiirtoveron perusteena on osinkona saatujen osakkeiden käypä arvo luovutushetkellä. Julkisesti noteeratun osakkeen käypä arvo on osakkeiden painotettu keskihinta luovutuspäivänä.

Suomessa yleisesti verovelvollinen osingonsaaja on velvollinen antamaan varainsiirtoveroilmoituksen ja maksamaan veron omalla varainsiirtoveron viitenumerollaan. Menettely on sama myös silloin, kun Suomessa rajoitetusti verovelvollinen saa osinkona niin sanotun kiinteistöyhtiön osakkeita. Osingonmaksaja tai muu asianhoitaja voi hoitaa ilmoittamisen edellä mainituissa tilanteissa osingonsaajan puolesta vain valtuutuksen nojalla. Jos osingonsaaja on yhteisö, varainsiirtoveroilmoitus on annettava sähköisesti.

Osingonjako osana vastiketta

Varainsiirtoveron laskentaperustetta koskevan yleissäännöksen perusteella vastikkeeseen luetaan suoritus, josta luovuttaja ja luovutuksensaaja ovat sopineet luovutussopimuksen ehdoissa. Myyjä ja ostaja saattavat liikeosakkeiden kaupassa sopia siitä, että kaupan kohteena olevan yhtiön myöhemmin jakaman osingon saa myyjä. Tyypillisesti kyse on tilanteesta, jossa myyjä pidättää oikeuden kaupantekoajankohtaan kohdistuvalta tilikaudelta tai sitä välittömästi seuraavilta tilikausilta jaettavaan osinkoon.

Vakiintuneen verotus- ja oikeuskäytännön mukaan tällaisissa olosuhteissa luovuttajan vasta omistusoikeuden siirtymisen jälkeen tehdystä osingonjakopäätöksestä saama osinko lasketaan osaksi osakkeiden kauppahintaa. Kantaa sovelletaan myös tilanteessa, jossa muutoin suoritettavasta rahavastikkeesta luovuttajalle ei ole sovittu, mutta vastike tosiasiallisesti suoritetaan siten, että luovuttaja saa osingon sellaisen osingonjakopäätöksen perustella, joka tehdään vasta osakkeiden omistusoikeuden siirtymisen jälkeen.

Myös toisilleen läheisten luonnollisten henkilöiden välillä tehtävissä luovutuksissa luovuttaja saattaa pidättää luovutettuihin osakkeisiin kohdistuvan elinikäisen tai pitkäaikaisen määräaikaisen osinko-oikeuden. Nämä luovutukset tehdään tyypillisesti sukupolvenvaihdosluovutusten yhteydessä lahjoitustarkoituksessa joko siten, että luovutuksensaaja ei suorita luovuttajalle vastiketta lainkaan tai luovutus tehdään käypää arvoa alempaan hintaan. Tällaisissa tapauksissa osinko-oikeuden pidättäminen ei asialliselta sisällöltään rinnastu luovutushintaan eikä aiemmalle omistajalle sovitusta osinko-oikeudesta tule suorittavaksi varainsiirtoveroa.

Oikeuskäytännön (KHO 27.4.2010 taltio 909) perusteella ennakko-osinkoa ei ole pidetty vastikkeena, jos kaupan kohteena oleva yhtiö on päättänyt ennakko-osinkojärjestelmän edellyttämien kirjanpidollisten ja yhtiöoikeudellisten määräysten mukaan ennakko-osingon jakamisesta, vaikka lopullinen osingonjakopäätös on tehty ja osingot maksettu vasta omistusoikeuden jo siirryttyä luovutuksensaajalle.

Uutta oikeuskäytäntöä

Lainan anteeksiantamista ei voinut vähentää menetyksenä

C Ky oli omistanut 96,3 prosenttia B Oyj:n osakekannasta, ja B Oyj oli omistanut A Oy:n osakekannan kokonaan. A Oy oli antanut lainaa emoyhtiölleen B Oyj:lle konsernin toiminnan jatkamisen turvaamiseksi. Kun B Oyj oli myynyt A Oy:n koko osakekannan, A Oy oli antanut saamisen B Oyj:ltä anteeksi. A Oy oli ilmoittanut lainasaamisen menetyksen elinkeinotoiminnan tulolähteensä vähennyskelpoiseksi menetykseksi.

Oyj:ssä ja A Oy:ssä. C Ky:tä oli siten pidettävä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 §:n 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla B Oyj:n ja A Oy:n konserniyhtiönä. A Oy ei saanut vähentää B Oyj:ltä olleen saamisensa menetystä verotuksessaan. Verovuosi 2013.
KHO 11.6.2020 T:2533 eli vuosikirjassa KHO:2020:70

Rahavastike osakevaihdossa

Pääomasijoittaja A:n sekä pääomasijoittajien B:n ja C:n välillä oli sovittu, että A:n hallinnoiman rahaston välillisesti omistama D Oy ostaa B:n ja C:n hallinnoimilta rahastoilta 87,3 prosenttia E AB:n osakekannasta. D Oy:n B:n ja C:n hallinnoimille rahastoille maksama vastike oli muodostunut käteisvastikkeesta ja velkakirjoista. E AB:tä koskevassa osakassopimuksessa olleen niin sanotun drag-along -ehdon mukaisesti myös E AB:n osakkaina olleiden F Oy:n ja G Oy:n oli tullut luovuttaa omistamansa 9,5 prosenttia E AB:n osakekannasta D Oy:lle. A sekä F Oy ja G Oy olivat sopineet, että F Oy ja G Oy luovuttavat omistamansa E AB:n osakkeet D Oy:lle apporttiomaisuutena ja että F Oy ja G Oy saavat vastikkeena D Oy:n liikkeeseen laskemia uusia osakkeita. Lisäksi D Oy oli hankkinut muilta E AB:n vähemmistöosakkailta näiden omistamat 3,2 prosenttia E AB:n osakekannasta liikkeeseen laskemiaan uusia osakkeita vastaan. F Oy:n ja G Oy:n sekä D Oy:n välillä toteutetusta osakkeiden luovutuksesta apporttiomaisuutena oli sovittu samassa 17.5.2018 allekirjoitetussa sopimuksessa muiden E AB:n osakkeiden hankintaa ja omistuksen uudelleenjärjestelyä koskevien liiketoimien kanssa, mutta sopimuksen liitteessä oli sovittu eri osakkaiden luovutuksissa sovellettavat erityiset ehdot. D Oy:n maksaman vastikkeen yhteismäärästä oli noin 89 prosenttia ollut B:n ja C:n hallinnoimille rahastoille maksettua vastiketta.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että F Oy ja G Oy olivat luovuttaneet omistamansa E AB:n osakkeet D Oy:lle osana järjestelyä, jossa koko E AB:n osakekanta oli vaihtanut omistajaa pääosin muina varoina kuin osakkeina annettua vastiketta vastaan. Koska rahassa maksetun vastikkeen määrä oli enemmän kuin kymmenen prosenttia vastikkeena annettuja osakkeita vastaavasta osuudesta D Oy:n maksettua osakepääomaa, E AB:n osakkeiden luovutusta ei F Oy:n ja G Oy:n verotuksessa ollut pidettävä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 f §:ssä tarkoitettuna osakevaihtona. Ennakkoratkaisu verovuodelle 2018.
KHO 11.6.2020 T:2534 eli vuosikirjassa KHO:2020:71

Lokitietopyynnön hylkäämispäätös kumottiin

Tapahtumien kuvaus (toimitus):

Verovelvollinen A oli pyytänyt Verohallinnolta lokitietoja, jotka koskivat häntä itseään ja B Ltd:tä. Hän oli muun muassa pyytänyt saada tietää, kuka on käyttänyt ja kenelle on luovutettu häntä koskevia henkilötietoja Verohallinnon tietojärjestelmistä, koska hän epäilee tietojensa luvatonta käsittelyä Verohallinnossa. Verohallinto katsoi, ettei A:lla ole oikeutta saada verotustietojensa käsittelystä tallennettuja lokitietoja, sillä asiassa ei ole näytetty sellaisia perusteita, että hän olisi lokitietojen osalta asianosaisen asemassa.

A haki muutosta Hallinto-oikeudelta, joka totesi, että pyydetyt tiedot ovat osa Verohallinnon käyttölokijärjestelmää. Verotustietojen käsittelystä tallennetut lokitiedot eivät koske A:ta itseään tai B Ltd:tä, vaan ne koskevat Verohallinnon tietojärjestelmien käyttäjiä. Lokitiedot eivät siten ole verotustietojen käsittelyn kohteena olevan henkilön omia henkilötietoja. Käyttölokijärjestelmän tiedot ovat näin ollen salassa pidettäviä.

Ote korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä:

Tietopyynnön esittänyt henkilö oli Verohallinnon päätöksestä hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa viitannut paitsi julkisuuslakiin, myös yleiseen tietosuoja-asetukseen ja henkilötietolakiin. Hallinto-oikeus oli kuitenkin käsitellyt ja ratkaissut asian yksinomaan asiakirjajulkisuusasiana soveltaen pelkästään julkisuuslain säännöksiä.

Yleisen tietosuoja-asetuksen 79 artiklan 1 kohdassa säädetään rekisteröidyn oikeudesta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Sekä unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen tai määräyksen sanamuotoa, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen tai määräyksen sisällön ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti. Ottaen huomioon sanotun asetuksenkohdan sanamuodon ja sillä tavoitellut päämäärät sekä asiayhteyden ja unionin oikeuden säännökset ja määräykset kokonaisuudessaan korkein hallinto-oikeus katsoi, että siinä tarkoitetaan oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa.

Rekisteröidyllä oli näin ollen oikeus myös valittaa viranomaisen asemassa olevan rekisterinpitäjän yleisen tietosuoja-asetuksen 15 artiklaa soveltaen tekemästä tiedonsaantioikeuden epäämistä koskevasta päätöksestä suoraan hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeuden olisi siten tullut käsitellä valitus Verohallinnon päätöksestä paitsi asiakirjajulkisuusasiana, myös rekisteröidyn tiedonsaantioikeutta koskevana tietosuoja-asiana soveltaen yleisen tietosuoja-asetuksen säännöksiä. Hallinto-oikeuden päätös oli kumottava ja asia oli palautettava sille uudelleen käsiteltäväksi myös tietosuoja-asiana.
KHO 11.6.2020 T: 2535 eli vuosikirjassa KHO:2020:72

Sisällysluettelo