TaxFax nro 46 • 17.6.2020
Peruskorko
Valtiovarainministeriö on vahvistanut peruskoroksi –0,25 prosenttia vuoden 2020 heinäkuun alusta joulukuun loppuun. Peruskorko on ollut –0,25 prosenttia tammikuun alusta.
Yleissopimuksen vaikutus verosopimuksiin
Verohallinto on päivittänyt ohjettaan voimassa olevista verosopimuksista (linkki).
Verosopimuksia sovellettaessa tulee ottaa huomioon alkuperäinen verosopimus, sen muutospöytäkirjat, monenvälinen yleissopimus sekä verosopimusosapuolten yleissopimukseen tekemät varaumat ja ilmoitukset.
Yleissopimus tuli Suomen osalta voimaan 1.6.2019. Yleissopimusta aletaan kuitenkin soveltaa vasta sen jälkeen, kun se on tullut molempien kahdenvälisen verosopimuksen osapuolien osalta voimaan. Säädöskokoelman sopimussarjassa julkaistaan jokaisen Suomen verosopimuskumppanin osalta valtiovarainministeriön ilmoitus (esim. Iso-Britannia, Luxenburg ja Venäjä), jolla annetaan tieto yleissopimuksen voimaantulosta tässä toisessa valtiossa tai muulla lainkäyttöalueella. Ilmoitukset on mainittu kunkin voimassa olevan verosopimuksen ja siihen mahdollisesti tehtyjen muutosten alapuolella.
Yleissopimuksen avulla Suomen verosopimusverkoston osaksi otetaan yleissopimuksen ns. minimistandardit, joita ovat verosopimuksen tarkoitusta käsittelevä verosopimusten johdantokappale, verosopimusten väärinkäytön estämistä koskeva yleinen määräys, keskinäistä sopimusmenettelyä koskevat uudistetut määräykset ja siirtohinnoittelun vastaoikaisua koskeva määräys. Lisäksi Suomi soveltaa yleissopimuksen välimiesmenettelyä koskevaa osaa.
Korkeakoulujen henkilöstön ulkomailla työskentely
Verohallinto on julkaissut 10.6.2020 päivätyn ohjeen Korkeakoulussa työskentelevien henkilöiden verotus kansainvälisissä tilanteissa (linkki). Ohjeessa käsitellään ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa työskentelevien henkilöiden kansainvälisten tilanteiden verotusta. Tällaisia ovat muun muassa asiantuntijapalkkiot ulkomailla tehdystä työstä, luentopalkkiot sekä opettajia ja tutkijoita koskevat verosopimusmääräykset.
Kansainvälisissä työskentelytilanteissa on verotuksen kannalta usein merkitystä sillä, pidetäänkö henkilön työnantajaa verotuksessa julkisyhteisönä vai ei. Tällä on merkitystä siihen, mitä artiklaa sovelletaan.
Aiemmin suomalaiset ammattikorkeakoulut ja yliopistot olivat verotuksessa julkisyhteisöjä, mutta nykyään niitä ei pidetä enää tuloverotuksessa julkisyhteisönä. Yliopistot ovat joko julkisoikeudellisia laitoksia tai yksityisoikeudellisia säätiöitä. Valtiovarainministeriö on antanut lausunnon (VM 084:00/2009), jonka perusteella kummankaan oikeushenkilöstatuksen omaavaa yliopistoa ei ole pidetty verotuksessa julkisyhteisönä 1.1.2010 alkaen.
Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan kuuluvat ammattikorkeakoulut ovat osakeyhtiömuotoisia oikeushenkilöitä, ammattikorkeakouluosakeyhtiöitä. Osakeyhtiömuotoinen ammattikorkeakoulu ei ole verotuksessa julkisyhteisö, vaikka yhtiön omistajana olisikin kunta, kuntayhtymä tai muu julkisyhteisö.
Suomen solmimissa verosopimuksissa ei ole yleensä määritelty julkisyhteisön käsitettä. Tällöin julkisyhteisön käsitteellä katsotaan olevan se merkitys, joka sillä on Suomen verolainsäädännössä. Koska suomalaista ammattikorkeakoulua tai yliopistoa ei pidetä Suomen verolainsäädännössä julkisyhteisönä, ei sitä pidetä julkisyhteisönä myöskään verosopimusta sovellettaessa.
Joissakin verosopimuksessa (esim. Kreikka) yliopisto on poikkeuksellisesti määritelty julkisyhteisöksi. Kreikan kohdalla myös ammattikorkeakoulujen – maksaman palkan verotus ratkaistaan poikkeuksellisesti julkista palvelusta koskevan artiklan mukaisesti.
Uutta oikeuskäytäntöä
Sijoitusyhtiön osakkeita ei pidetty käyttöomaisuusosakkeina
Hakemusasiakirjojen mukaan A Oy oli B:n perustama ja kokonaan omistama yhtiö. A Oy oli yli kymmenen vuotta sitten ostanut yli 10 prosenttia julkisesti noteeratun C-yhtiön osakekannasta, ja sittemmin A Oy oli alkanut sijoittaa varojaan myös muiden yhtiöiden osakkeisiin. A Oy:llä ei ollut palkattua henkilöstöä, eikä yhtiö ollut myynyt palveluita C-yhtiölle tai muillekaan tahoille. A Oy:n tilinpäätöstietojen mukaan yhtiöllä ei ollut muutakaan liikevaihtoa, ja yhtiön toiminnan tuotot olivat muodostuneet pääasiassa C-yhtiöltä saaduista osingoista. A Oy oli rahoittanut C-yhtiön osakkeiden hankinnan B:n sijoittamilla varoilla sekä pankkirahoituksella, ja osakkeiden hankinnan jälkeen B oli työskennellyt päätoimisesti C-yhtiön ylimmässä johdossa.
Kun otettiin huomioon A Oy:n toiminnasta ja tulonmuodostuksesta, C-yhtiön osakkeiden hankinnasta ja rahoituksesta sekä B:n päätoimisesta työskentelystä esitetyt selvitykset, keskusverolautakunta katsoi, että A Oy:tä oli pidettävä lähinnä B:n henkilökohtaisen sijoitusvarallisuuden hallinnointia varten perustettuna yhtiönä siitä huolimatta, että B oli tarjonnut omaa asiantuntemustaan A Oy:n kautta tekemiensä sijoitusten kohteina olevien yritysten käyttöön. A Oy ei hakemusasiakirjoissa kuvatuissa olosuhteissa harjoittanut elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettua elinkeinotoimintaa verovuonna 2020, eikä yhtiön omistamia C-yhtiön osakkeita voitu siten lukea elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 b §:ssä tarkoitetuiksi käyttöomaisuusosakkeiksi. Ennakkoratkaisu verovuodelle 2020.
Keskusverolautakunta 26.5.2020 nro:16 (ei lainvoim.)
Pysäköintilaitoksen hankintamenon määrä
Kiinteistö Oy B:n oli keskinäinen kiinteistöyhtiö, jonka oli tarkoitus rakennuttaa omistamalleen kiinteistölle lähialueen muiden kiinteistöjen pysäköintitarvetta palveleva pysäköintilaitos. Naapurikiinteistöjen rakennuslupapäätökset velvoittivat kiinteistöjen omistajat rakentamaan kaavamääräyksissä vaaditun määrän niin sanottuja velvoitepaikkoja, joilla tarkoitettiin rakennettavien kerrosneliömetrien tai asuntojen lukumäärään perustuvaa autopaikkojen rakentamisvelvoitetta. Kiinteistö Oy B:n ja naapurikiinteistöjen omistajien välille oli tarkoitus solmia rasitesopimus, jossa sovittiin naapurikiinteistöjen velvoitepaikkojen sijoittamisesta Kiinteistö Oy B:n pysäköintilaitokseen. Rasitesopimuksen perusteella naapurikiinteistön omistajalle syntyi oikeus varata velvoitepaikat kyseisen kiinteistön käyttöön, ja Kiinteistö Oy B oli pysäköintilaitoksen rakentamisen ohella vastuussa pysäköintilaitospaikkojen kunnossapidosta, ylläpidosta ja huollosta sekä kaikista niistä aiheutuvista kustannuksista. Kiinteistö Oy B oli oikeutettu perimään kultakin naapurikiinteistön omistajalta käyttöoikeuskorvauksen, joka perustui velvoitepaikkojen rakentamiseen. Lisäksi Kiinteistö Oy B oli rasitesopimuksen mukaan oikeutettu perimään pysäköintilaitoksen käyttäjiltä markkinaehtoista vuokraa.
Keskusverolautakunta katsoi, että Kiinteistö Oy B:n verotuksessa pysäköintilaitoksen hankintameno jaksotettiin käyttöomaisuutta koskevien säännösten mukaisesti. Kun naapurikiinteistön omistaja maksoi pysäköintilaitokseen osoitettujen velvoitepaikkojen perusteella Kiinteistö Oy B:lle käyttöoikeuskorvauksen, oli korvausta pidettävä elinkeinotulon verottamisesta annetun 8 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna maksuna. Siten käyttöoikeuskorvauksina saadut suoritukset tuli vähentää pysäköintilaitoksen hankintamenosta, ja pysäköintilaitoksen hankintameno oli vähennyskelpoinen siltä osin, kuin sitä ei ollut katettu naapurikiinteistöjen omistajien maksamilla käyttöoikeuskorvauksilla. Ennakkoratkaisu verovuosille 2020-2021.
Keskusverolautakunta 26.5.2020 nro:17 (ei lainvoim.)
Sivuliikkeen arvonlisäverovähennykset
A:n pääliike oli sijoittautunut EU:n ulkopuoliseen maahan ja sivuliike oli sijoittautunut Suomeen. Pääliike kuului omassa sijoittautumismaassaan kyseisen maan kansallisen verolainsäädännön mukaiseen verovelvollisuusryhmään. Pääliike suoritti Suomeen sijoittautuneelle sivuliikkeelle palveluja ja veloitti näistä korvauksen.
EU:n ulkopuolisen maan kansallisen verolainsäädännön mukainen verovelvollisuusryhmä ei kuulunut arvonlisäverodirektiivin 11 artiklan soveltamisalaan. Pääliikkeen ja sivuliikkeen välisessä veloituksessa ei ollut siten kyse itsenäisenä arvonlisäverovelvollisena pidettävän verovelvollisuusryhmän myynnistä itsenäisenä arvonlisäverovelvollisena pidettävälle sivuliikkeelle, vaan yhden arvonlisäverovelvollisen sisäisestä veloituksesta. Suomeen sijoittautuneen sivuliikkeen ei siten tullut suorittaa arvonlisäveroa käännetyn verovelvollisuuden perusteella pääliikkeen siltä veloittamista palveluista.
A:n pääliike tarjosi Suomessa yritysasiakkaille luottoja. Sivuliike suoritti tähän pääliikkeen Suomessa harjoittamaan luotonantoon liittyviä palveluja kuten luottohakemusten, limiittipäätösten, luottoanalyysien ja -arvioiden valmistelua. Kun sivuliikkeen suorittamilla palveluilla oli suora ja välitön yhteys pääliikkeen Suomessa harjoittamaan arvonlisäverottomaan AVL 41 §:ssä ja 42 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun luotonantoon, sivuliikkeellä ei ollut oikeutta vähentää tähän toimintaan liittyvien palvelujen suorittamiseen kohdistuvien hankintojen arvonlisäveroa.
Ennakkoratkaisu ajalle 19.5.2020-31.12.2021. (ei lainvoim.)
Keskusverolautakunta 19.5.2020 nro 14