TaxFax nro 52 • 12.8.2020
Työnantajan antamien kasvomaskien verotus
Verohallinto tiedottaa, että työnantaja voi antaa työntekijälleen verovapaasti yleisvaarallisen tartuntataudin leviämistä ehkäiseviä välineitä, kuten kasvomaskeja, työtä varten.
Työnantajan antamat suojavälineet voidaan verotuksessa rinnastaa työnantajan järjestämään ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon. Tämän takia verovapauden kannalta ei ole merkitystä sillä, käyttääkö työntekijä suojavälineitä myös muuna aikana esim. matkalla töihin.
Verotuksen korot vuonna 2020
Verohallinto on julkaissut 31.7.2020 päivätyn ohjeen Peruskorko ja viitekorko verotuksessa (linkki). Aikaisempaan saman nimiseen ohjeeseen verrattuna on lisätty osuus, joka käsittelee väliaikaisesti alennettua viivästys- ja viitekorkoa.
Viivästyskoron ja viivekoron määrä on väliaikaisesti 2,5 % niiden verojen osalta, jotka sisältyvät 25.3.- 31.8.2020 aloitettuun helpotettuun maksujärjestelyyn tai maksunlykkäykseen ja jotka ovat erääntyneet 1.1.2020 jälkeen (arvonlisäverot) tai 1.3.2020 jälkeen (muut kuin arvonlisäverot). Viivästyskorko lasketaan edellä mainituille veroille alennetulla prosentilla verojen eräpäivää seuraavasta päivästä lähtien, vaikka maksujärjestely tehtäisiin ajallisesti myöhemmin. Alennettu 2,5 prosentin viivästyskorko pysyy edellä mainituilla velvoitteilla niin kauan, kun maksujärjestely on voimassa. Jos maksujärjestely raukeaa, myös korkohelpotus poistuu.
Korko |
2020 |
Palautuskorko |
0,5 % |
Huojennettu viivästyskorko |
2,0 % |
Viivekorko |
7,0 % |
Viivästyskorko |
7,0 % |
Väliaikaisesti alennettu viivästyskorko 1.3.-31.8.2020 (kaikki verot) ja |
2,5 % |
Veronlisäys |
7,0 % |
Verohallinto ei kohdellut tasapuolisesti paperilla ilmoittajia
Apulaisoikeusasiamies moitti ratkaisussaan ( EOAK/52/2019 linkki) Verohallinnon toteuttamaa esitäytetyn veroilmoituksen korjaus- ja täydennysmenettelyn muutosta.
Uudessa menettelyssä korjauksia ja täydennyksiä ei tehdä enää esitäytetylle veroehdotuslomakkeelle, vaan erillisille veroilmoituslomakkeille, joita on runsaat 20 kappaletta. Asiakkaille ei enää lähetty veroilmoituksen täyttöopasta vaan saatekirje, jossa muun ohella ohjattiin hakemaan neuvontaa asiakaspalvelunumeroista tai Verohallinnon verkkosivuilta.
Verohallinto ohjasi asiakkaitaan tekemään esitäytetyn veroilmoituksen korjaukset ja täydennykset sen sähköisessä OmaVero –palvelussa. Niiden asiakkaiden, jotka eivät halunneet tai eivät kyenneet käyttämään sähköistä ilmoituspalvelua, tuli joko tulostaa lomakkeet Verohallinnon verkkosivuilta tai tilata ne puhelimitse lomaketilauspalvelunumerosta tai muusta neuvontapuhelinnumerosta taikka hankkia ne asioimalla Verohallinnon verotoimistojen toimispisteissä. Lomakkeet tuli lähettää ja palauttaa niissä ilmoitettuun palautusosoitteeseen tai ne oli voinut viedä verotoimistoon. Verolomakkeiden mukana ei ollut palautuskuoria. Palautuskuoret tuli hankkia joko verotoimistosta tai tilata ne puhelimitse. Asiakkaille ei lähetetty myöskään täyttöopasta.
Paperilla ilmoittaminen vaatii siten verovelvollisen aktiivisia omia erilaisia toimia ja toimenpiteitä. Kuitenkin juuri näiden asiakkaiden joukossa on niitä henkilöitä, joilla ei ole mahdollisesti kykyä tai taitoa sähköiseen asiointiin viranomaisen kanssa (esimerkiksi vanhukset, sairaat ja vammaiset). Vuoden 2018 osalta noin 235 000 asiakasta teki muutoksen paperilla.
Apulaisoikeusasiamies totesi ratkaisussaan, että esitäytetyn veroilmoituksen korjaus- ja täydennysmenettely paperilla ilmoittajien kohdalla ei täytä hallinnon asiakkaiden tasapuolisen kohtelun vaatimusta eikä vaatimusta järjestää asiointimahdollisuudet siten että ne vastaavat kaikkien asiakkaiden, myös yhteiskunnallisten erityisryhmien tarpeita. Verohallinnon esitäytetyn veroilmoituksen korjaus- ja täydennysmenettely ei täytä hyvän hallinnon perusteisiin kuuluvia vaatimuksia paperilla ilmoittajille tarjottavan neuvontapalvelun osalta eikä menettelyn heiltä edellyttämien lukuisten omien aktiivisten toimenpiteiden johdosta.