TaxFax nro 58 • 28.8.2020
Arvonlisäveroilmoituksen uudistaminen lykkääntyy
Verohallinto tiedottaa, että Verohallinto on suunnitellut alv-ilmoituksen uudistamista. Uusi alv-ilmoitus oli tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2022, mutta vallitsevasta korona- ja taloustilanteesta johtuen käyttöönottoa on päätetty lykätä. Uudesta aikataulusta ei ole vielä päätöstä (linkki).
Työttömyysvakuutusmaksuun korotus vuonna 2021
Työllisyysrahasto esittää sosiaali- ja terveysministeriölle, että työttömyysvakuutusmaksun kokonaismaksua korotetaan 0,32 prosenttiyksikköä vuonna 2021(linkki).
Työnantajan keskimääräinen maksu nousisi 0,17 prosenttiyksikköä ja työntekijöiden maksu nousisi 0,15 prosenttiyksikköä. Näin ollen työnantajan keskimääräinen työttömyysvakuutusmaksu olisi 1,42 prosenttia ja työntekijän maksu 1,40 prosenttia palkkasummasta vuonna 2021.
Työnantajan alempi maksu olisi esityksen mukaan 0,50 prosenttia palkkasummasta (työnantajan maksama palkkasumma enintään noin 2,1 miljoonaa euroa vuodessa) ja ylempi maksu 1,90 prosenttia (palkkasumman 2,1 miljoonaa euroa ylittävältä osalta). Tänä vuonna edellä mainitut prosentit ovat 0,45 ja 1,70.
Autoverojen ilmoittaminen ja maksaminen muuttuu
Verohallinto tiedottaa, että autoveroasiat siirtyvät OmaVeroon, joka korvaa erilliset sähköiset autoveroilmoitus- ja käyttöönottoilmoituspalvelut (linkki).
Vuoden 2021 alusta lähtien OmaVerossa voi tehdä muun muassa ajoneuvon käyttöönottoilmoituksen, autoveroilmoituksen ja ilmoituksen verottomasta käytöstä sekä autoveron oikaisuvaatimuksen. OmaVerosta voi katsoa Verohallinnon päätökset, kirjeet ja selvityspyynnöt. Selvityspyyntöihin voi myös vastata OmaVerossa. Lisäksi autoveron voi maksaa OmaVeron kautta.
Esimerkiksi vahvistettu käyttöönottoilmoitus ja autoverotuspäätös tulevat OmaVeroon. Myös verottoman käytön ilmoitukseen saa vahvistuksen OmaVerossa. Siitä ei anneta päätöstä. Vahvistukset ja päätökset lähetetään myös postitse kotiin, ellei verovelvollinen ole ottanut käyttöön Suomi.fi-viestejä eli luopunut paperipostista.
Myös autoverotukseen liittyvät hakemukset voi tehdä OmaVerossa. Hakemuksia ovat esimerkiksi
- hakemus turistikäytön määräajan pidentämiseksi
- asuinpaikkapäätös autoverotusta varten
- ennakkoratkaisuhakemus
- hakemus autoveron palauttamiseksi viennin tai erityiskäytön perusteella
- hakemus autoveron palauttamiseksi vamman perusteella.
Rekisteröidyt autoveroilmoittajat
Yritys voi hakeutua rekisteröidyksi autoveroilmoittajaksi, jos yritys tuo ajoneuvoja Suomeen tai valmistaa ajoneuvoja. Rekisteröidyksi autoveroilmoittajaksi hakeudutaan OmaVerossa. Hakeutuminen on maksutonta.
Nykyisistä rekisteröidyistä asiamiehistä tulee rekisteröityjä autoveroilmoittajia. Heidän ei tarvitse erikseen hakea rekisteriin.
Rekisteröity autoveroilmoittaja voi OmaVerossa tai Verohallinnon tarjoaman rajapinnan (API-rajapinnan) kautta muun muassa
- tehdä autoveroilmoituksen
- ilmoittaa uusien ajoneuvojen hintatiedot
- antaa ilmoituksen esittelykäytöstä.
Rekisteröity autoveroilmoittaja antaa kaikista kalenterikuukauden aikana rekisteröidyistä uusista ajoneuvoista yhden jaksokohtaisen autoveroilmoituksen. Uusista ajoneuvoista ei enää anneta erillisiä ilmoituksia, vaan kaikkien jakson aikana rekisteröityjen ajoneuvojen tiedot kootaan yhteen veroilmoitukseen.
Rekisteröidyn autoveroilmoittajan on ilmoitettava myös kunkin ajoneuvon autovero. Ajoneuvokohtaisten tietojen perusteella OmaVero laskee jakson autoveron yhteismäärän ja ajoneuvojen lukumäärän. Myös Verohallinnon sähköisen rajapinnan kautta ilmoitettujen ajoneuvojen autoveron yhteismäärä näkyy OmaVerossa ja autoverotuspäätöksessä.
Jatkossa uusien ajoneuvojen ilmoitusjaksojen määrä vähenee, kun noin kymmenen päivän ilmoitusjaksoista siirrytään kalenterikuukauden mittaiseen jaksokohtaiseen veroilmoitukseen. Jaksokohtainen veroilmoitus on annettava viimeistään jaksoa seuraavan kuukauden 10. päivänä. Ilmoittamisen määräaika pitenee noin 10 päivää.
Rekisteröity autoveroilmoittaja antaa myös käytetyistä ajoneuvoista veroilmoituksen rekisteröinnin jälkeen. Ilmoitus on annettava 5 päivän kuluessa rekisteröinnistä. Jokaisesta käytetystä ajoneuvosta pitää antaa veroilmoitus erikseen, kuten nykyäänkin.
Uusista ajoneuvoista rekisteröity autoveroilmoittaja ei enää saa ajoneuvokohtaisia verotuspäätöksiä, vaan Verohallinto antaa kuukauden jaksolta yhden verotuspäätöksen. Autoverotuspäätöksessä on kerrottu ajoneuvojen lukumäärä ja autoveron määrä. Päätöksessä on myös tiedot veron maksamista varten. Verotuspäätöksessä ei luetella ajoneuvoja eikä eritellä yksittäisten ajoneuvojen veroa.
Käytetyistä ajoneuvoista rekisteröity autoveroilmoittaja saa edelleen ajoneuvokohtaisen autoverotuspäätöksen. Ajoneuvon tiedot, veron määrä ja tiedot veron maksamista varten ovat mukana päätöksessä.
Muutoksia valmisteverojen ilmoittamiseen ja maksamiseen
Verohallinto tiedottaa (linkki), että valmisteverot ovat oma-aloitteisia veroja vuoden 2021 ensimmäisestä verokaudesta alkaen. Tämä merkitsee mm. seuraavia asioita:
- Asiakas ilmoittaa ja maksaa valmisteverot oma-aloitteisesti.
- Asiakas korjaa veroilmoituksessaan olevan virheen antamalla uuden, korvaavan ilmoituksen.
- Veroilmoitusta ei enää vahvisteta Verohallinnon päätöksellä.
- llmoitukset voi antaa ja verot maksaa OmaVerossa. OmaVero korvaa Valmisteveroilmoituspalvelun.
- Pakollinen sähköinen ilmoittaminen laajenee koskemaan myös satunnaisesti verovelvollisia ja sähkön pientuottajia. Paperi-ilmoitus hyväksytään vain erityisestä syystä.
- Ilmoitusten ja maksujen aikataulu muuttuu.
OmaVerossa saa vireille myös valmisteverolupa-asiat, rekisteröitymiset, oikaisuvaatimukset, ennakkoratkaisuhakemukset, palautushakemukset ja maksujärjestelypyynnön.
Vuoden 2021 ensimmäisestä verokaudesta alkaen yhdestä valmisteverosta ei enää tarvitse tehdä useita verokauden veroilmoituksia. Jatkossa jokaisesta valmisteverosta annetaan vain yksi veroilmoitus kultakin verokaudelta, esimerkiksi yksi ilmoitus alkoholiverosta ja yksi tupakkaverosta.
Kohdekohtaisia veroilmoituksia ei enää anneta. Kohde on esimerkiksi veroton varasto tai voimalaitos.
Esimerkki: Useamman erikseen veroilmoitetun voimalaitoksen tiedot yhdistetään yhdelle veroilmoitukselle. Sähköverotuksessa sähköntuottajan ja sähkön pientuottajan on kuitenkin edelleen eriteltävä kohdekohtaiset veroilmoitustiedot.
Jos veroilmoituksessa on virhe, verovelvollisen on itse korjattava veroilmoitus. Virheet korjataan antamalla uusi, korvaava ilmoitus (oikaisuilmoitus) samalle verokaudelle. Korvaava veroilmoitus voidaan antaa vain 1.1.2021 tai sen jälkeen alkaville verokausille.
Veroilmoituksella ei enää voi tehdä vähennyksiä verosta. Palautuksesta pitää tehdä erillinen hakemus. Hakujakso on lyhimmillään kalenterikuukausi. Hakemuksen voi tehdä samoilla perusteilla kuin vähennyksen on voinut nykyisin ilmoittaa. Palautuksen saa jatkossa aina kerralla, joten vähennysten kohdistaminen seuraaville verokausille ei ole enää tarpeen.
Valmisteverojen veronkanto yhdenmukaistuu 1.2.2021 alkaen. Valmisteverot maksetaan samalla oma-aloitteisten verojen viitteellä ja samalle Verohallinnon pankkitilille kuin esimerkiksi arvonlisävero. Viitenumero näkyy OmaVerosta. Uusi viite korvaa nykyisen verotuspäätöskohtaisen viiteen. Verohallinto suosittelee, että asiakas ottaa helmikuussa käyttöön uuden viitteen ja tilinumeron. Jos asiakas käyttää vanhoja viitteitä tai tilinumeroita, maksu ei välttämättä tule perille ja vero jää maksamatta. Verolle kertyy silloin viivästyskorkoa. Viitenumeron avulla maksu kohdistuu oma-aloitteisiin veroihin. Maksua ei voi kohdistaa vain valmisteverojen maksuksi.