Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

TaxFax nro 72 • 29.10.2020

Lisävähennys tutkimus- ja kehittämistoiminnasta

Yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan verotukseen ehdotetaan (He 196/2020) lisävähennystä, jos tutkimus- ja kehittämistoimintaan liittyy tutkimusyhteistyötä korkeakoulujen tai tutkimuslaitosten kanssa. Laki on määräaikainen ja voimassa viisi vuotta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2021. Lakia sovelletaan verovuosilta 2021-2025 toimitettavissa verotuksissa.

Lisävähennykseen ovat oikeutettuja kaikki maatalouden- ja elinkeinonharjoittajat, jotka tekevät tutkimusyhteistyötä lain määritelmän mukaisen tutkimusorganisaation kanssa. Suomessa säännös tulisi soveltumaan esimerkiksi yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin sekä tutkimuslaitoksiin.

Lisävähennyksen määrä on 50 prosenttia yrityksen tutkimus- ja kehittämistoimintaan kohdistuvista yhteistyöhankkeiden alihankintalaskuista. Vähennys tehdään elinkeinotoiminnan ja maatalouden tulosta.

Lisävähennykseen oikeuttavan menon perusteena olisi määrä, jonka ehdotetussa laissa tarkoitettu tutkimusorganisaatio on laskuttanut verovelvolliselta tehtyyn tutkimus- ja kehittämistoiminnan hankkeeseen liittyen eli niin sanottu alihankintalasku. Alihankintalaskun tulisi liittyä nimenomaisesti tutkimus- ja kehittämistoimintaan, eivätkä esimerkiksi koulutusalihankinta, oppilaitoksille tehtävät lahjoitukset tai muut vastaavat menot oikeuttaisi lisävähennykseen.

Lisävähennyksen enimmäismäärä verovuonna on 500 000 euroa ja alaraja 5 000 euroa. Kyseessä on uusi verotuki, joka ei ole EU-oikeuden näkökulmasta valtiontukea. Tarkoituksena on kannustaa yrityksiä lisäämään yhteistyötä tutkimus- ja tiedonlevittämisorganisaatioiden kanssa.

Pienhankinnat verotuksessa

Hallitus esittää (He 195/2020) pienhankintojen ylärajoihin korotuksia.  Muutoksia sovellettaisiin ensimmäistä kertaa verovuodelta 2021 toimitettavassa verotuksessa.

Elinkeinotulon ja maatilatalouden verotus

Esityksen mukaan elinkeinoverolain irtaimen käyttöomaisuuden pienhankinnaksi luettavan hankinnan yläraja nostettaisiin 850 eurosta 1 200 euroon. Lisäksi pienhankintojen verovuosikohtaisen vähennyksen yhteismäärän rajaa ehdotetaan nostettavaksi 2 500 eurosta 3 600 euroon.

Ehdotetun mukaan, verovelvollisen niin vaatiessa, irtaimen kuluvan käyttöomaisuuden hankintameno voitaisiin poistaa kokonaisuudessaan sinä verovuonna, jona omaisuus on otettu käyttöön, jos käyttöomaisuuden hankintameno on ollut enintään 1 200 euroa ja pienhankintoina saataisiin verovuonna vähentää yhteensä enintään 3 600 euroa.

Lisäksi ehdotetaan elinkeinoverolakiin sekä maatilatalouden tuloverolakiin lisättäväksi sääntö, jonka mukaan verovelvollisella olisi mahdollisuus vähentää kertapoistona menojäännös, joka on enintään 1 200 euroa.  Tällaisen menojäännöksen poistava lisäpoisto voitaisiin tehdä elinkeinotuloverotuksessa vain, mikäli se on tehty kirjanpidossa.

Metsätalouden menojen jaksottaminen

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi metsätalouden hankintamenon (metsätiet ja ojat) ja menojäännöksen (koneet, kalusto, laitteet) kertapoiston rajan nostamista 200 eurosta 600 euroon. Ehdotetun säännöksen mukaan enintään 600 euron suuruinen meno tai menojäännös saataisiin poistaa kerralla.

Henkilöautojen romutuspalkkio vuosina 2020 ja 2021

Hallitus on antanut lakiesityksen (He 201/2020) henkilöautojen romutuspalkkiosta vuosina 2020 ja 2021. Laissa säädettäisiin uudet edellytykset romutuspalkkion saamiseksi. Romutuspalkkio myönnettäisiin luonnolliselle henkilölle vanhan romutettavan auton korvaamiseksi uudella autolla, sähköavusteisella polkupyörällä, joukkoliikenteen kausilipulla tai joukkoliikenteen matkustusoikeutta sisältävällä yhdistämispalvelulla.

Romutuspalkkiota myönnettäisiin hankittavan auton käyttövoimasta riippuen 1 000 – 2 000 euroa tai joukkoliiketeen kausilipun, joukkoliikenteen matkustusoikeutta sisältävän yhdistämispalvelun ja sähköavusteisen polkupyörän hankkimiseksi enintään 1 000 euroa.

Tilalle hankittavan uuden henkilöauton tulee olla kaasuauto, flexfuel-auto eli korkeaseosetanoliauto, täyssähköauto, enintään 95 grammaa kilometriltä päästöinen ladattava hybridi tai muu auto, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 120 grammaa kilometriä kohden. Romutettavan auton on oltava vähintään kymmenen vuotta vanha. Romutuspalkkion voisi saada vain kerran tukikauden aikana ja se myönnettäisiin ainoastaan yksityishenkilöille.

Tavarana tai palveluna saadut tuet luonnonsuojeluun verovapaiksi

Hallitus on antanut lakiesityksen (He 197/2020), jonka mukaan eräät luonnonsuojelua  varten saadut tuet, jotka on tarkoitettu  luonnon monimuotoisuuden suojeluun ja hoitoon sekä vesienhoidon ja merenhoidon toimenpiteiden edistämisen, ovat tuen saajalle verovapaita silloin, kun tukea ei makseta rahamääräisenä. Esityksen mukaan tuet säädetään saajalleen verovapaiksi silloin, kun tuki saadaan tavarana tai palveluna. 

Tukitoimenpiteiden verovapautta koskevia säännöksiä sovellettaisiin takautuvasti verovuodelta 2020 siltä osin kuin tukitoimenpiteitä on toteutettu jo vuoden 2020 aikana.

Ahvenanmaan mediamaksu

Ahvenanmaan yhteisön mediamaksua ehdotetaan (He 197/2020) vähennyskelpoiseksi elinkeinotoiminnan ja maatalouden tuloverotuksessa verovuodesta 2021 alkaen. Yhteisö tai luonnollinen henkilö, jonka kotikunta on Ahvenanmaan maakunnassa, ei ole velvollinen maksamaan yleisradioveroa, mutta on velvollinen maksamaan mediamaksua Ahvenanmaan maakunnalle.  Mediamaksu vastaa Manner-Suomessa asuvien maksamaa yleisradioveroa. Tästä syystä ehdotetaan, että yhteisön mediamaksu on elinkeinotoiminnan ja maatalouden tuloverotuksessa vähennyskelpoinen erä kuten yleisradioverokin. Luonnollisen henkilön verotuksessa mediamaksu ei olisi vähennyskelpoinen erä, kuten ei myöskään yleisradiovero ole. 

Sisällysluettelo