TaxFax nro 90 • 23.12.2020
Erityisalojen matkakustannukset
Verohallinto on julkaissut 21.12.2020 päivätyn ohjeen Erityisalalla työskentelevän matkakustannukset (linkki). Aikaisempaa samannimistä ohjetta on päivitetty määräaikaisen lainmuutoksen perusteella, joka tulee voimaan vuoden 2021 alusta. Verotus- ja oikeuskäytännössä erityisaloina on pidetty rakennus-, maanrakennus- ja metsäalaa.
Väliaikaisen lainmuutoksen mukaan tilapäisenä työskentelynä erityisellä työntekemispaikalla pidetään enintään kolmen vuoden ja kuuden kuukauden työskentelyä samassa työntekemispaikassa, jos kolmen vuoden määräaika päättyy 1.1.–31.12.2021 välisenä aikana.
Työntekijöille voi siten maksaa verovapaita matkakustannusten korvauksia vielä puolen vuoden ajan samalla erityisellä työntekemispaikalla työskentelystä, jos kolmen vuoden työskentely samalla työmaalla tulee täyteen vuoden 2021 aikana. Muutos vaikuttaa myös asumisen keston ja ns. kakkosasunnon muodostumisen arviointiin.
Seuraamusmaksut autoverotuksessa
Verohallinto on julkaissut 21.12.2020 päivätyn ohjeen Seuraamusmaksut autoverotuksessa (linkki). Autoverotuksen seuraamusmaksut on uudistettu. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2021.
Uudet veronkorotussäännökset ovat aiempaa kaavamaisemmat. Veronkorotuksen määräämiseen ja suuruuteen liittyvää viranomaisen tapauskohtaista harkintavaltaa on supistettu. Myös myöhästymismaksu on kaavamainen.
Uusia seuraamusmaksuja sovelletaan sellaisen ajoneuvon verotukseen, josta veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt lain voimaantulon jälkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa ajoneuvoja, jotka rekisteröidään tai otetaan verolliseen käyttöön taikka joista annetaan veroilmoitus 1.1.2021 tai sen jälkeen. Veron suorittamisvelvollisuuden syntymisajankohta määräytyy sen mukaan, mikä näistä tapahtumista tapahtuu ajallisesti ensimmäisenä.
Uutta oikeuskäytäntöä
Työntekijän oleskelulupaan ja relocation-pakettiin liittyvien kustannusten verokohtelu
A Oy vastasi yhtiön palvelukseen tilapäisesti tulevien A-konsernin ulkomaalaisten työntekijöiden oleskelulupahakemuksiin liittyvistä kustannuksista sekä tarjosi Suomeen asettumiseen liittyvän palvelupaketin, niin sanotun Relocation-paketin, joka sisälsi muun ohella avustamista oman asunnon hankinnassa ja viranomaisrekisteröinneissä. Asiassa oli ratkaistavana, muodostavatko A Oy:n sen työntekijän puolesta kantamat työntekijän oleskelulupahakemukseen liittyvät kustannukset ja Relocation-paketin palveluiden kustannukset sellaista työntekijän ansiotuloa, josta yhtiö on velvollinen toimittamaan ennakonpidätyksen.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että Suomessa tapahtuvaan työskentelyyn oikeuttavan oleskeluluvan hakeminen edellyttää työnantajan myötävaikutusta ja että työnantajan velvollisuus on varmistua vaadittavan oleskeluluvan olemassaolosta. Työntekijän oleskeluluvan hakemiseen liittyy siten myös työnantajaa velvoittavaa lainsäädäntöä.
Kun lisäksi otettiin huomioon ulkomaalaislain 70 §:n säännös työntekijän oleskelulupajärjestelmän tarkoituksesta, korkein hallinto-oikeus katsoi työnantajan kantamien oleskeluluvan hakemiseen liittyvien kustannusten olevan luonteeltaan työnantajalle kuuluvia, vaikka kustannus kohdistuukin osittain myös työntekijän henkilökohtaisen lakisääteisen velvollisuuden täyttämiseen. Kyseessä olevat työntekijän oleskeluluvat eivät antaneet yleistä työskentelyoikeutta Suomessa, vaan ne oli rajoitettu vain työskentelyyn A Oy:n palveluksessa. Määräaikaisella työsopimuksella työskentelevälle palkansaajalle hankittavaan työntekijän oleskelulupaan liittyvän ulkopuoliselle palveluntarjoajalle maksettavan palkkion tai korvauksen työntekijälle ei katsottu olevan sellaista työntekijän veronalaista ansiotuloa, josta yhtiö olisi velvollinen toimittamaan ennakonpidätyksen.
Työntekijöille tarjotun Relocation-paketin palveluiden ei katsottu luonteeltaan rinnastuvan tuloverolain 69 b §:ssä tarkoitettua työntekijän koulutukseen, joka tapahtuu työnantajan tai samaan konserniin kuuluvan työnantajan intressissä. Kustannusten katsottiin olevan työntekijöiden elantomenoja, joista A Oy:n oli toimitettava ennakonpidätys. Verohallinnon antama ennakkoratkaisu, joka on ollut voimassa vuoden 2018 loppuun saakka.
KHO 22.12.2020 T: 4401 eli vuosikirjassa KHO:2020:155
Myynnin oikaisuerä vai vahingonkorvaus arvonlisäverotuksessa
A Oy oli sähkönjakelutoimintaa harjoittava yhtiö, joka myönsi asiakkailleen sähkönjakelun keskeytymisen vuoksi kolmen prosentin, enintään kuitenkin 350 euron, hyvityksen asiakkaan vuotuisesta sähkönsiirtomaksusta. A Oy:n maksama hyvitys ei perustunut sähkömarkkinalain 97 §:ssä säädettyyn virheen perusteella maksettavaan hyvitykseen eikä lain 100 §:ssä säädettyyn vakiokorvaukseen. A Oy ei maksanut kysymyksessä olevaa hyvitystä, jos se oli velvollinen maksamaan asiakkailleen hyvityksiä mainittujen lainkohtien nojalla. Kysymys oli siten A Oy:n asiakkailleen ilman lakisääteistä velvoitetta maksamista hyvityksistä.
Asiassa oli ratkaistavana, oliko A Oy:llä oikeus käsitellä mainitut hyvitykset veron perustetta alentavina verollisen myynnin oikaisuerinä, vai olivatko hyvitykset arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolelle jääviä vahingonkorvauksia, joita ei voitu vähentää verollisen myynnin veron perusteesta.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että palvelun suorituksessa ilmenneiden puutteellisuuksien, kuten palvelun toimittamisen keskeytymisen, vuoksi asiakkaalle hinnanalennuksen muodossa annettavassa hyvityksessä on pääsääntöisesti kysymys siitä, että palvelun ostaja saa tämän palvelun halvemmalla kuin mitä alkujaan oli sovittu, ja että tällaista hinnanalennusta on pidettävä arvonlisäverolain 78 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna myynnin oikaisueränä ja arvonlisäverodirektiivin 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna hinnanalennuksena, jonka johdosta veron perustetta on alennettava.
Kun otettiin huomioon A Oy:n asiakkailleen maksaman hyvityksen peruste ja määrä sekä se, ettei hyvityksellä ollut liityntää asiakkaan mahdollisesti kärsimän vahingon määrään, asiassa ei ollut perusteita katsoa, ettei kysymys ole mainituissa säännöksissä tarkoitetusta hinnanalennuksesta. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu kumottiin ja uutena ennakkoratkaisuna lausuttiin, että A Oy:llä oli oikeus vähentää kysymyksessä olevat hyvitykset verollisen myynnin veron perusteesta. Äänestys 3–2. Keskusverolautakunnan arvonlisäverotusta koskeva ennakkoratkaisu ajalle 14.6.2019–31.12.2020.
KHO 22.12.2020 T:4400 eli vuosikirjassa KHO:2020:154
Sähköntoimituksen katkaisumaksu ja uudelleenkytkentämaksu arvonlisäverotuksessa
A Oy myi sähkönsiirtopalveluja. A Oy:n ja asiakkaan välisen sopimuksen ehtojen mukaan A Oy oli oikeutettu keskeyttämään sähköntoimituksen, jos asiakas laiminlöi olennaisesti yhtiön saatavien suorittamisen. A Oy:llä oli myös oikeus veloittaa käyttäjältä sähköntoimituksen katkaisemisesta ja uudelleenkytkennästä voimassa olevan hinnaston mukainen maksu. A Oy ei ollut velvollinen tekemään sähköntoimituksen uudelleenkytkentää ennen kuin asiakas oli maksanut keskeytykseen ja uudelleenkytkentään liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset.
A Oy:n katkaistessa asiakkaalta sähköntoimituksen kysymyksessä ei ollut asiakkaalle suoritettava palvelu vaan yhtiön edun turvaamiseksi suoritettu toimenpide. Sähköntoimituksen katkaisemisesta peritty maksu ei siten ollut vastiketta A Oy:n asiakkaalle suorittamasta palvelusta, vaan se oli yhtiölle maksun laiminlyönnistä aiheutuneesta vahingosta maksettava arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolelle jäävä vahingonkorvauksen luonteinen erä, josta A Oy:n ei ollut suoritettava arvonlisäveroa.
A Oy:n veloittama sähköntoimituksen uudelleenkytkentämaksu oli korvausta siitä, että asiakas sai sopimusrikkomuksen jälkeen sähköntoimituksen jatkumaan. Asiakas sai siten tätä maksua vastaan konkreettisen palvelun. A Oy:n tästä saama korvaus oli vastasuoritus asiakkaan saamasta palvelusta, joten yhtiön oli suoritettava uudelleenkytkentämaksusta arvonlisäveroa. Arvonlisäveron palautushakemukset tilikausilta 1.1.–31.12.2013, 1.1.–31.12.2014 ja 1.1.–31.12.2015.
KHO 22.12.2020 T:4399 eli vuosikirjassa KHO:2020:153
Vakuutusmaksu ei ollut vuosikulua vaan osa osakkeiden hankintamenoa
A Oy oli ostanut B Oy:n osakekannan. Yrityskauppaan liittyen A Oy oli ottanut ”Warranty & Indemnity” -vakuutuksen, joka koski B Oy:n osakkeiden myyjien vakuutuksia ja erityisiä vastuita. Jos vakuutuspalvelun kohteena olevat myyjän vakuutukset eivät pitäisi paikkaansa, käsillä olisi myyjän sopimusrikkomus, jonka nojalla ostaja oli oikeutettu hinnanalennukseen. Tällöin A Oy voisi vakuutussopimuksen ehtojen mukaisesti kääntyä vakuutusyhtiön puoleen saadakseen vakuutussopimuksen mukaisen vakuutuskorvauksen sen sijaan, että A Oy:n tulisi kääntyä myyjän puoleen ja vaatia myyjältä kauppahinnan alentamista.
Asiassa oli ratkaistavana, oliko A Oy:llä oikeus verotuksessaan vähentää suorittamansa vakuutusmaksu vuosikuluna. Warranty & Indemnity -vakuutuksen perusteella maksettavan vakuutusmaksun katsottiin liittyvän sillä tavoin läheisesti osakkeiden hankintaan, että se tuli lukea verotuksessa osakkeiden hankintamenoon. Vakuutusmaksun suorittamisesta aiheutunut meno ei näin ollen ollut A Oy:n verotuksessa vähennyskelpoinen vuosikulu. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu verovuosille 2019 ja 2020.
KHO 22.12.2020 T:4398 eli vuosikirjassa KHO:2020:152