TaxFax nro 34 • 7.6.2021
Hyvitys avoeron perusteella
Verohallinto on julkaissut 27.5.2021 päivätyn ohjeen Avoeron yhteydessä maksettava hyvitys (linkki).
Avopuolisoiden yhteistalouden päättyessä avopuolisolla on oikeus hyvitykseen, jos hän on yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta siten, että yhteistalouden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella.
Aikaisempaa saman nimistä ohjetta on päivitetty korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteella (KHO:2020:104).
Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksessään, että perheenjäsenen kotityö yhteisen perheen hyväksi ei tapahdu työsuhteessa, eikä se muutoinkaan ole luonteeltaan ansiotarkoituksessa tapahtuvaa. Työ yhteisen talouden hyväksi on luonteeltaan perheen sisäistä työnjakoa perheen hoitamisen ja kodin ulkopuolella tapahtuvan ansiotyön välillä. Kokonaisuus huomioon ottaen korkein hallinto-oikeus katsoi, että avoliittolain mukainen avoliiton purkautumisen yhteydessä kotityön perusteella maksettava kertaluonteinen hyvitys ei kuulu tuloverolain tulokäsitteen piiriin.
Työpanokseen perustuvaa hyvitystä pidetään pääsääntöisesti veronalaisena tulona. Työpanoksen perusteella maksettava hyvitys voi perustua esimerkiksi toisen avopuolison tekemään merkittävään rakennustyöhön tai muuhun omaisuuden parantamis- tai korjaustyöhön. Tällaisen työn perusteella toiselle maksettu hyvitys on saajan veronalaista ansiotuloa. Hyvityksen maksajalle suoritus on osa kyseisen omaisuuden hankintamenoa.
Jos hyvityksen perusteena on avopuolison yritystoiminnan hyväksi tehty työ, kyse voi olla joko maksamattomista palkoista tai saamatta jääneestä voitonjaosta. Jos yritystoiminnan hyväksi tehty työ on avopuolisoiden omaisuuden erottelussa maksettavan hyvityksen perusteena, katsotaan pääsääntöisesti, että hyvitys on siltä osin saajan ansiotuloa.
Hyvitys voi perustua myös avopuolison hyväksi tehtyyn pitkäaikaiseen hoivatyöhön kotona (kotihoito). Myös tällä perusteella maksettua hyvitystä pidetään veronalaisena ansiotulona.
Hyvitys voidaan antaa myös sen vuoksi, että toinen avopuoliso on omaisuuspanoksellaan kartuttanut toisen nimissä olevaa varallisuutta. Tällöin hyvityksessä on tosiasiallisesti kyse omien varojen palautuksesta eikä tulosta, joten se on verovapaata. Tällainen hyvitys on rinnastettavissa verovapaaseen rahalainan takaisin maksamiseen. Sen sijaan palautetulle sijoitukselle mahdollisesti maksettava korko tai muu tuotto on hyvityksensaajan veronalaista pääomatuloa.
Selkeästi perusteeton hyvitys on verotuksessa luonteeltaan perintö- ja lahjaverolaissa tarkoitettua lahjaa.
Päiväsakkojen rahamäärissä virheitä
Oikeusministeriö tiedottaa, että päiväsakkorangaistuksia on määrätty puutteellisin perustein. Puute johtuu siitä, että Verohallinnon sakkolaskuriin poimimissa tiedoissa ei ole ollut mukana työttömyysvakuutusmaksuja.
Työttömyysvakuutusmaksu on 1,5 % henkilön palkkatuloista. Se tulee vähentää sakotettavan tuloista, kun päiväsakon rahamäärää lasketaan.
Puutteen vuoksi osa annetuista päiväsakkorangaistuksista on ollut liian suuria. Alustavan arvion mukaan esimerkiksi noin 2 000–4 500 euroa kuukaudessa palkkatuloa ansaitsevalle tämä voisi tarkoittaa, että yksi määrätty päiväsakko on ollut 1 euron suurempi kuin olisi pitänyt.
Virhe voi koskea päiväsakkorangaistuksia, jotka on määrätty 16.11.2020 klo 12 alkaen 18–65-vuotiaille henkilöille, joiden sakon määräämiseen perusteena käytettävät palkkatulot ovat olleet vähintään 2 000 euroa kuukaudessa.
Virhe ei koske liikennevirhemaksuja ja rikesakkoja.
Muun muassa tuomioistuimet, syyttäjälaitos ja poliisi käyttävät sakkolaskuria määrätessään päiväsakon suuruuden. Verohallinto päivittää sakkolaskurin puutteellisia tietoja parhaillaan.
Viranomaiset selvittävät tilannetta, ja jatkotoimista tiedotetaan. Sakotetun henkilön ei tarvitse tässä vaiheessa ryhtyä toimenpiteisiin. Tavoitteena on löytää menettelytapa, jolla virheet voitaisiin korjata ja liikaa maksetut osuudet palauttaa ilman, että sakot saaneen henkilön pitää itse olla aloitteellinen.
Uutta oikeuskäytäntöä
Lyhytaikainen vuokraus katkaisi verovapauden edellytyksenä olevan asumisajan
A suunnitteli vertaisvuokraavansa yhdessä puolisonsa kanssa omistamansa asunnon loma-aikanaan kerran enintään kahdeksi viikoksi ennen kuin puolisot olivat omistusaikanaan käyttäneet asuntoa kahden vuoden ajan vakituisena asuntonaan.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kun verovelvollinen vuokraamalla luovutti asuntonaan käyttämänsä huoneiston hallinnan, hän ryhtyi käyttämään huoneistoa tulonhankkimistoiminnassaan. Asuntoa ei tänä aikana käytetty tuloverolain 48 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla verovelvollisen vakituisena asuntona, joten säännöksessä tarkoitettu kahden vuoden yhtäjaksoinen asumisaika katkesi. Asiaa ei ollut arvioitava toisin pelkästään vuokrauksen lyhyen keston perusteella.
Näin ollen asunnon hallintaan oikeuttavien osakkeiden osuuden myynnistä muodostuva luovutusvoitto ei ollut tuloverolain 48 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti verovapaata tuloa eikä luovutustappio tuloverolain 50 §:n 2 momentin nojalla vähennyskelvoton, jos verovelvollinen vertaisvuokrasi kyseisen asunnon ennen kuin asuntoon muutosta oli kulunut kaksi vuotta.
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu verovuodelle 2021.
Äänestys 4-1
KHO 7.6.2021 T:H2002 eli vuosikirjassaKHO:2021:75
Lyhytaikainen vuokraus rinnastettiin majoitustoimintaan
Helsingin rakennusvalvontaviranomainen oli sakon uhalla velvoittanut asunto-osakeyhtiön kiinteistönomistajana sekä X Oy:n toiminnanharjoittajana ja vuokralaisena lopettamaan asunto-osakeyhtiön omistamalla tontilla olevan kerrostalon 11 asuinhuoneiston käyttö majoitustiloina.
X Oy oli vuokrannut huoneistot asunto-osakeyhtiön osakkeenomistajilta. Myös huoneistot X Oy:lle vuokranneet osakkeenomistajat, kuten A, oli velvoitettu sakon uhalla lopettamaan osakeomistuksensa perusteella hallitsemiensa asuinhuoneistojen käyttö majoitustiloina.
Kerrostalossa oli 44 asuntoa ja liikehuoneistoja. Kerrostalo sijaitsi Helsingin ydinkeskustassa tontilla, joka oli osoitettu asemakaavassa asuntokerrostalojen korttelialueeksi (AK). Kysymyksessä olevat 11 huoneistoa olivat rakennusluvan mukaan asuinhuoneistoja.
Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli X Oy:n ja A:n valituksista otettava kantaa hallintopakon edellytyksiin. Tällöin oli ensin arvioitava, oliko rakennuksen osan eli kysymyksessä olevien 11 asuinhuoneiston käyttötarkoitusta muutettu vuokraustoiminnan johdosta rakennuslupaa edellyttävällä tavalla olennaisesti. Mikäli asuinhuoneistojen käytön katsottiin edellyttäneen rakennuslupaa, asiassa oli vielä erikseen otettava kantaa siihen, oliko A asuinhuoneiston X Oy:lle vuokranneena osakkeenomistajana voitu sakon uhalla velvoittaa lopettamaan puheena olevan asuinhuoneiston käyttö majoitustilana.
Käyttötarkoituksen muutoksen luvanvaraisuutta koskevan harkinnan lähtökohtana oli paitsi myönnetty rakennuslupa myös kulloinkin kysymyksessä olevalle alueelle kaavassa osoitetut aluevaraukset. Tällöin oli tapauskohtaisesti arvioitava sitä, vastasivatko luvanvaraisuutta koskevan harkinnan kohteena olevan käytön tyypilliset vaikutukset paitsi myönnettyä rakennuslupaa myös alueelle kaavassa osoitetun käyttötarkoituksen yleistä luonnetta sekä siihen liittyviä ennakoitavissa olevia ja oikeutettuja odotuksia. Selvyyden vuoksi korkein hallinto-oikeus myös totesi, että maankäyttö- ja rakennuslain nojalla tapahtuvassa harkinnassa ei ollut ratkaisevaa se, oliko harjoitetun toiminnan katsottava kuuluvan jakamistalouden tai alustatalouden ilmenemismuotoihin vai ei, vaan olennaista oli sen sijaan se, millaisia konkreettisia vaikutuksia toiminnalla kulloisessakin yksittäistapauksessa oli.
X Oy:n harjoittamassa kalustettujen asuinhuoneistojen vuokraustoiminnassa oli ollut toiminnan laajuus ja huoneistojen vuokraamisen yhteydessä tarjotuista palveluista saatu selvitys huomioon ottaen kysymys majoitustoiminnan luonteisesta lyhytkestoisten majoitusjaksojen toistuvasta tarjoamisesta. Yhtiön vuokraamissaan huoneistoissa harjoittama toiminta ei sen laatu ja laajuus huomioon ottaen ollut tyypillisiltä vaikutuksiltaan vastannut asemakaavan pääkäyttötarkoituksen ja rakennusluvan mukaista asuinkerrostaloasumista vaan se oli ollut asemakaavan ja rakennusluvan vastaisesti majoitustoimintaa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että X Oy oli voitu toiminnanharjoittajana ja vuokralaisena velvoittaa sakon uhalla lopettamaan vuokraamiensa huoneistojen käyttö majoitustiloina.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että velvoite rakennusluvan ja asemakaavan vastaisen käytön lopettamiseksi voitiin kohdistaa samanaikaisesti eri tahoihin, jos näillä kullakin oli oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa velvoitetta. Kysymys oli velvoitteesta, joka voitiin toteuttaa eri tavoilla.
Osakkeenomistaja, joka oli vuokrannut osakeomistuksensa perusteella hallitsemansa huoneiston, vastasi osaltaan siitä, että huoneistoa käytettiin rakennusluvan ja asemakaavan mukaiseen tarkoitukseen. Osakkeenomistajalla oli vuokrasopimus päättämällä oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus estää huoneiston käyttö muuhun tarkoitukseen. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A oli osakkeenomistajana voitu velvoittaa sakon uhalla lopettamaan vuokraamansa asuinhuoneiston käyttö majoitustilana.
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi X Oy:n ja A:n valitukset. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu.
KHO 7.6.2021 T:362 eli vuosikirjassa KHO:2021:76
Majoitustoiminta asemakaavassa asuinpientalojen korttelialueeksi osoitetulla alueella
A oli pyytänyt kunnan rakennusvalvontaviranomaista ryhtymään toimenpiteisiin kahdella hänen asuinkiinteistöönsä rajautuvalla tontilla harjoitettavan majoitustoiminnan luonteisen huoneistojen vuokraustoiminnan lopettamiseksi. Toisella mainituista tonteista sijaitsi neljä huoneistoa käsittävä rivitalo ja toisella kaksi paritaloa. Kolmelle kahden paritalon yhteensä neljästä huoneistosta oli myönnetty vuonna 2006 poikkeamislupa asemakaavan käyttötarkoituksesta majoitustoimintaan, joten A:n toimenpidepyyntö koski muita kuin poikkeamispäätöksessä tarkoitettuja huoneistoja.
Kunnan rakennusvalvontaviranomaisena toimiva ympäristölautakunta oli päättänyt olla ryhtymättä toimenpiteisiin A:n pyynnön johdosta. Lautakunta perusteli päätöstään muun ohella sillä, että vuokraustoimintaa voitiin pitää alueelle tyypillisenä, koska samaan kortteliin oli jo myönnetty poikkeamislupa majoitustoimintaan.
Kysymyksessä olevat tontit sijaitsivat asemakaavassa asuinpientalojen korttelialueeksi osoitetulla alueella, ja toimenpidepyynnön kohteena olevat huoneistot olivat rakennusluvan mukaiselta käyttötarkoitukseltaan asuinhuoneistoja. Asiassa oli kuitenkin selvitetty, että toimenpidepyynnössä tarkoitettua yhtä kalustettua paritalohuoneistoa ja ainakin yhtä kalustettua rivitalohuoneistoa oli tarjottu toistuvasti vuokralle myös lyhytkestoisilla sopimuksilla.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että käyttötarkoituksen muutoksen luvanvaraisuutta arvioitaessa oli tapauskohtaisesti tarkasteltava sitä, vastasivatko lupaharkinnan kohteena olevan käytön tyypilliset vaikutukset myönnettyä rakennuslupaa ja alueelle asemakaavassa osoitetun käyttötarkoituksen yleistä luonnetta sekä siihen liittyviä ennakoitavissa olevia ja oikeutettuja odotuksia. Olennaista oli se, millaisia konkreettisia vaikutuksia toiminnalla kulloisessakin yksittäistapauksessa on.
Kalustettujen huoneistojen toistuva vuokraaminen lyhytkestoisilla sopimuksilla oli luonteeltaan majoitustoimintaa, jota ei voitu pitää asuinalueelle tyypillisenä, ja joka ei myöskään vaikutuksiltaan vastannut tavanomaista pientaloasumista. Sillä, oliko kysymys liiketoiminnasta tai sillä, mitä lakia huoneiston omistajan ja vuokralaisen välisissä vuokrasopimuksissa sovellettiin, ei ollut maankäyttö- ja rakennuslain nojalla tapahtuvassa harkinnassa ratkaisevaa merkitystä.
Asemakaavoitetulla alueella alueen pääasiallinen käyttötarkoitus osoitetaan asemakaavassa. Koska nyt kysymyksessä olevat tontit sijoittuivat asuinpientalojen korttelialueelle, kyseessä olevaa vuokraustoimintaa ei voitu tässä tapauksessa pitää alueelle tyypillisenä yksinomaan sillä perusteella, että yhdelle mainitulle korttelialueelle sijoittuvista tonteista oli myönnetty kolmea huoneistoa koskeva poikkeamislupa majoitustoimintaan.
Kun otettiin huomioon, että ainakin kahta toimenpidepyynnössä tarkoitettua huoneistoa käytettiin asiassa saadun selvityksen perusteella sellaiseen majoitustoimintaan, joka ei ollut alueella voimassa olevan asemakaavan ja tonteille myönnettyjen rakennuslupien mukaista, ympäristölautakunta ei ollut voinut päätöksessään esittämillään perusteilla ja kysymyksessä olevan vuokraustoiminnan laatua ja laajuutta yksityiskohtaisemmin selvittämättä päättää olla ryhtymättä asiassa maankäyttö- ja rakennuslain 182 §:ssä tarkoitettuihin toimenpiteisiin.
KHO 7.6.2021 T:363 eli vuosikirjassa KHO:2021:77