TaxFax nro 59 • 25.10.2021
Marginaaliverotusmenettely arvonlisäverotuksessa
Verohallinto on julkaissut 21.10.2021 päivätyn ohjeen Käytettyjen tavaroiden sekä taide-, keräily- ja antiikkiesineiden marginaaliverotusmenettely (linkki).
Marginaaliverotusmenettelyn soveltaminen on vapaaehtoista. Jälleenmyyjä voi jokaisen myyntitapahtuman osalta valita, soveltaako myyntiin yleisiä säännöksiä vai edellytysten täyttyessä marginaaliverotusmenettelyä. Jos taas jälleenmyyjä ei sovella marginaaliverotusmenettelyä, jälleenmyyjä soveltaa myyntiin arvonlisäverolain (AVL) yleisiä säännöksiä.
Ohje korvaa aikaisemman saman nimisen ohjeen. Ohjeessa on huomioitu 1.7.2021 voimaan tulleet arvonlisäverotuksen muutokset tavaroiden etämyynnistä (luku 3.1) ja 1.1.2021 voimaan tulleet muutokset termistöön koskien autoveroilmoittajaa. Ohjeeseen on lisätty esimerkit 4, 5, 6, 7 ja 21.
Esimerkki 4: Verovelvollinen jälleenmyyjä ostaa yksityishenkilöltä 90 vuotta vanhan huonekalun. Ostohinta ei sisällä arvonlisäveroa. Koska huonekalu ei ole yli 100 vuotta vanha, se ei ole antiikkiesine. Jälleenmyyjä voi kuitenkin soveltaa 90 vuotta vanhan verotta ostamansa huonekalun myyntiin käytettyjen tavaroiden marginaaliverotusmenettelyä.
Esimerkki 5: Huutokaupanpitäjä myy julkisella huutokaupalla toisten omistamia taide-esineitä. Huutokaupanpitäjä myy taide-esineen loppuasiakkaalle omissa nimissään mutta sen omistajan lukuun (komissiokaupan muodossa). Huutokaupanpitäjä voi soveltaa myyntinsä marginaaliverotusmenettelyä, jos marginaaliverotusmenettelyn edellytykset muutoin täyttyvät.
Esimerkki 6: Taksiautoilija on käyttänyt taksina käyttämäänsä henkilöautoa myös yksityisajoihinsa. Autoilijan yksityiskäytön osuus on ollut 30 %. Kun autoilija myy tämän henkilöauton autoliikkeelle, hän käsittelee myyntihinnasta taksikäyttöä vastaavan osuuden (70 %) verollisena ja yksityiskäyttöä vastaavan osuuden (30 %) verottomana.
Autoliike vähentää laskuun sisältyvän veron ja käsittelee auton myynnin Suomessa verollisena myyntinä. Autoliike ei voi soveltaa kyseisen auton ostoon ja edelleenmyyntiin marginaaliverotusmenettelyä.
Esimerkki 7: Jälleenmyyjä ostaa työsuhdeautona olleen henkilöauton verotta yritykseltä. Yritys on viitannut laskulla verottomuuden perusteena AVL 61 §:n.
Jälleenmyyjä voi soveltaa tämän henkilöauton ostoon ja edelleenmyyntiin marginaaliverotusmenettelyä.
Esimerkki 21: Jälleenmyyjä soveltaa ns. yksinkertaistettua menettelyä. Jälleenmyyjä on ostanut helmikuussa myyntiä varten pakettiauton yksityishenkilöltä. Pakettiauton ostohinta on ollut 20 000 euroa. Osto on kirjattu marginaalivero-ostoihin. Huhtikuussa yhtiö päättääkin ottaa kyseisen pakettiauton pysyvästi yhtiön oman liiketoiminnan käyttöön tavarakuljetuksiin. Yhtiön tulee purkaa pakettiauton osalta tehty marginaaliverokirjaus huhtikuun marginaaliverolaskelmalla.
Yhtiön huhtikuun marginaaliverotettavat ostot olivat 100 000 euroa ja marginaaliverotettavat myynnit 130 000 euroa. Voittomarginaali oli siten 30 000 euroa. Yhtiöllä ei ollut edelliseltä kuukaudelta siirtynyttä negatiivista marginaalia.
Pakettiauton hankintahinta 20 000 euroa vähennetään huhtikuun marginaaliverolaskelmalla ostoista. Tällöin huhtikuun marginaaliverolaskelmalla ostoiksi jää 80 000 euroa. Voittomarginaali on 50 000 euroa (= 130 000 – 80 000). Veron peruste on voittomarginaali ilman veroa eli 40 322,58 (= 50 000 - (50 000 x 24/124). Suoritettava vero on 9 677,42 euroa.
Voittomarginaalista laskettu vero ilmoitetaan huhtikuun arvonlisäveroilmoituksella kohdassa Vero kotimaan myynnistä, 24 %:n vero.
Ne bis in idem -periaate verotuksessa
Verohallinto on julkaissut päivitetyn ohjeen Ne bis in idem (”ei kahdesti samassa asiassa”) -periaatteesta (linkki). Ketään ei saa tutkia ja rangaista toiseen kertaan rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi. Verotukseen liittyvästä rangaistavasta teosta ei voida nostaa rikossyytettä, jos samasta teosta on jo määrätty veronkorotus.
Ne bis in idem -kielto koskee vain sellaisia veronkorotuksia, jotka on määrätty luonnolliselle henkilölle tai joista luonnollinen henkilö vastaa suoraan lain perusteella. Periaatetta ei siis sovelleta, jos veronkorotus on määrätty osakeyhtiölle ja samasta asiasta vaaditaan rangaistusta osakeyhtiössä määräysvaltaa käyttäneelle henkilölle.
Veroilmoituksen myöhästyminen ei ole rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko, joten ne bis in idem -periaate ei koske myöhästymismaksua. Myöhästymismaksu ei siis estä syytteen nostamista, jos myöhästyneessä veroilmoituksessa on ollut sellaista väärää tietoa, joka täyttää veropetoksen tunnusmerkit.
Laiminlyöntimaksu voidaan määrätä esimerkiksi sivulliselle suorituksen maksajalle tai välittäjälle tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä. Laiminlyöntimaksun perusteena on vähäinen virhe tai se, että ilmoitus on annettu myöhässä tai eri tavalla kuin laissa säädetään tai Verohallinto määrää.
Laiminlyöntimaksu voidaan määrätä myös arvonlisäverovelvolliselle, joka laiminlyö tiettyjä arvonlisäverolaissa säädettyjä velvollisuuksia, esimerkiksi jättää antamatta yhteenvedon yhteisöhankinnoistaan ja -myynneistään.
Laiminlyöntimaksu voidaan määrätä myös autoverolain sekä valmisteverotuslain perusteella ilmoitusvelvolliselle.
Näitä laiminlyöntejä ei ole säädetty rikoslaissa rangaistaviksi teoiksi, joten niiden perusteella määrätyt laiminlyöntimaksut eivät estä syytteen nostamista samaan verokauteen tai veroilmoitukseen liittyvästä mutta muulla teolla toteutetusta rikoksesta.
Joissakin tilanteissa valmisteverolaissa säädetyn velvollisuuden täyttämättä jättäminen voi kuitenkin olla erottamaton osa jotakin muuta rikosta kuin verorikosta. Ne bis in idem -kiellon soveltuvuutta ja kiellon vaikutusta voidaan joutua arvioimaan tapauskohtaisesti.