TaxFax nro 66 • 19.11.2021
Sairausvakuutusmaksut 2022
Sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa, että valtioneuvosto on vahvistanut vuoden 2022 sairausvakuutusmaksut (linkki).
Vakuutettujen sairaanhoitomaksu on 0,53 prosenttia kunnallisverotuksessa verotettavasta ansiotulosta vuonna 2022. Verotettavista eläke- ja etuustuloista perittävä maksu on 1,50 prosenttia.
Työnantajan sairausvakuutusmaksu on 1,34 prosenttia. Maksu on 0,19 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuonna 2021.
Palkansaajien ja yrittäjien päivärahamaksu on 1,18 prosenttia palkka- ja yrittäjätulosta, jos vuotuisen palkka- ja yrittäjätulon yhteismäärä on vähintään 15 128 euroa. Maksu pienenee 0,18 prosenttiyksikköä vuodesta 2021. Jos palkka- ja yrittäjätulon yhteismäärä jää alle 15 128 euron, päivärahamaksua ei peritä.
Yrittäjän eläkelain mukaisesti vakuutettujen yrittäjien maksama lisärahoitusosuus on 0,14 prosenttia vuonna 2022. Tämä on 0,05 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2021.
Euroopan talousalueen ulkopuolella olevan yhtiön kirjanpitovelvollisuus
Hallitus esittää kirjanpitolakiin muutosta (He 221/2021), jonka perusteella Euroopan talousalueen ulkopuoliselle oikeushenkilölle, jota tosiasiallisesti johdetaan Suomesta käsin, asetetaan uusi velvollisuus laatia kirjanpitolain mukainen tilinpäätös siinä tapauksessa, ettei yhtiöllä muutoin ole käytettävissä kattavaa tilinpäätöstä, joka antaisi oikean ja riittävän kuvan koko toiminnasta. Myös tapauksessa, jossa Euroopan talousalueen ulkopuolisella yhtiöllä on Suomessa kiinteä toimipaikka, mutta siitä ei ole muutoin oikean ja riittävän kuvan antavaa tilinpäätöstä, syntyisi velvollisuus laatia täällä harjoitetusta liike- ja ammattitoiminnasta kirjanpitolain säännöksiä noudattava tilinpäätös.
Lainmuutos turvaa verotuksellisen tuloksen laskennan samoin kuin varojen ja velkojen määrittämisen perustana olevan tilinpäätöksen sekä muun kirjanpidollisen aineiston käytettävyyden verotuksessa, vaikka aineisto on ulkomaisen yrityksen hallinnassa. Ehdotetulla uudella säännöksellä saatettaisiin ulkomainen oikeushenkilö kirjanpitovelvolliseksi, minkä myötä sitä koskevien velvollisuuksien laiminlyönnit tulisivat kriminalisoiduiksi rikoslain mukaisina kirjanpitorikoksina.
Ehdotuksen mukaan laki tulee voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on eduskunnassa hyväksytty. Laki koskee tilikausia, jotka alkavat lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen. Kirjanpitoon tilikausilta, jotka ovat alkaneet ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Esityksellä ei ole vaikutuksia yrityksiin, jotka kirjanpitolain sijasta kuuluvat erityislainsäädännön piiriin, kuten rahoitusmarkkina- tai vakuutustoimialalla. Niitä koskevia muutoksia ei esitetä.
Lainmuutos ei tarkoita, että ulkomaisen yrityksen olisi laadittava kiinteän toimipaikkansa verotuksellisesta tuloksenlaskennasta ja varojen ja velkojen määrittelystä erillisesti ja itsenäisesti kirjanpitolain mukainen tilinpäätös, joka olisi yleisöjulkinen.
Kiinteistötoimitusmenettely uudistuu
Tasavallan presidentti on vahvistanut lainmuutokset (He 26/2021, MmVM 12/2021), jonka perusteella selvään ja riidattomaan sopimukseen perustuva kiinteistötoimitus voidaan tietyissä tilanteissa suorittaa kirjallisessa menettelyssä kokouskäsittelyn asemesta. Lisäksi etäosallistuminen toimituskokouksiin ja sähköisten menetelmien käyttö on mahdollista toimituksen eri vaiheissa. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2022.
Kirjallinen menettely olisi mahdollinen sopimusperusteisissa selvissä ja riidattomissa toimituksissa, kuten lohkominen, tilusvaihto, rasitetoimitus ja yksityistietoimitus. Voimassa olevan lain mukaan kaikki toimitukset on suoritettava kokousmenettelyssä toimituksen laadusta riippumatta.
Sähköautojen hankintatuki ja henkilöautojen muuntotuki
Tasavallan presidentti on vahvistanut lain (He 166/2021, LiVM 23/2021), jolla sähköautojen hankintatukea ja henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tukea jatketaan kuukaudella eli vuoden loppuun asti. Lakimuutoksella mahdollistetaan hankintatuen ja muuntotuen hakeminen kotitalouksille myös joulukuun 2021 aikana. Hankintatuen ja muuntotuen avulla ajoneuvokantaa uudistetaan nykyistä vähäpäästöisemmäksi.
Uuden sähköauton ostaja tai pitkäaikaisvuokraaja voi saada 2000 euroa valtion hankintatukea. Muuntotuki on 1000 euroa, kun bensiini- tai dieselkäyttöinen henkilöauto konvertoidaan kaasukäyttöiseksi ja 200 euroa, kun auto konvertoidaan etanolikäyttöiseksi.
Perhe-eläketurva muuttuu
Sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa, että perhe-eläketurva uudistuu (linkki).
Kuolemantapauksen kohdatessa perhettä lesken ja lasten toimeentuloa turvataan perhe-eläkkeellä, joka voi olla leskeneläkettä tai lapseneläkettä. Jatkossa perhe-eläkejärjestelmät turvaavat edunjättäjän kuolemaa seuranneen sopeutumisvaiheen toimeentuloa. Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen. Lakimuutoksilla halutaan myös kohdentaa perhe-eläke-etuuksia lapsille ja lapsiperheille. Lait tulevat voimaan 1.1.2022.
Lapseneläke
Työeläkelakien mukaisen lapseneläkkeen päättymisikää nostetaan kahdella vuodella siihen asti, kunnes lapsi täyttää 20 vuotta. Lesken laskennallinen osuus perhe-eläkkeestä maksetaan lapseneläkkeenä lapselle, jos leskeneläkkeen saajaa ei ole.
Leskeneläke määräaikaiseksi
Leskeneläke on jatkossa määräaikainen sekä työ- että kansaneläkepuolella. Leskeneläkkeen kesto rajataan molemmissa järjestelmissä kymmenen vuoden määräajaksi tai kunnes nuorin lapsi täyttää 18 vuotta. Kansaneläkelain mukaisen leskeneläkkeen maksamisessa on lisäksi edelleen yläikärajana 65 vuotta.
Leskeneläkkeen keston rajaamista sovelletaan vuonna 1975 ja sen jälkeen syntyneisiin leskiin, jos edunjättäjä kuolee lakien tultua voimaan. Lakimuutokset eivät siten koske maksussa olevia leskeneläkkeitä eivätkä ennen vuotta 1975 syntyneitä leskiä.
Avopuolisolle leskeneläkettä
Leskeneläkeoikeus tulee jatkossa myös yhteistaloudessa edunjättäjän kanssa asuneelle avopuolisolle, jolla on edunjättäjän kanssa yhteinen alaikäinen lapsi. Leskeneläkettä maksetaan kunnes yhteinen lapsi täyttää 18 vuotta. Yhteistaloudessa asumiselta edellytetään vakiintuneisuutta, eli yhteistalouden tulee olla jatkunut ennen edunjättäjän kuolemaa vähintään viisi vuotta.