TaxFax nro 11 • 15.2.2022
Korkojen vähentäminen
Verohallinto on julkaissut 10.2.2022 päivätyn ohjeen Korkojen vähentäminen henkilöverotuksessa (linkki). Aikaisempaa ohjetta on päivitetty lisäämällä siihen luku elantomenoihin kohdistuvien velan koroista (3.1.5). Tulonhankkimisvelaksi ei voida katsoa elantomenoihin tai muuhun henkilökohtaiseen käyttöön tulevan omaisuuden hankintaan kohdistuvia velkoja. Tällaisia ovat esimerkiksi kesämökin, auton, veneen tai lomamatkan hankintaan otetut velat.
Myös harrastustoimintaan liittyvän velan korot ovat vähennyskelvottomia. Tulonhankkimisvelkana ei myöskään voida pitää arvokkaiden korujen, taulujen tai muiden taide-esineiden hankintaan otettua velkaa, ellei tällaisten esineiden hankkimista voida osoittaa sijoitustoiminnaksi esimerkiksi verovelvollisen harjoittaman aiemman myyntitoiminnan perusteella.
Lisäksi lukua, joka käsittelee verovapaaseen tuloon kohdistuvia korkomenoja (5.2), on muutettu lain muutoksen perusteella, jonka mukaan tulonhankkimisvelkana pidetään tulonhankkimiskäytössä olevan yhteisetuuden osuuden hankintaan kohdistuvaa velkaa 1.1.2021 alkaen. Muutos koskee käytännössä korkoja velasta, joka on käytetty yhteismetsäosuuksien hankintaan tai yhteismetsäosuuden sisältävän kiinteistön hankintaan.
Maanmittauslaitos lähettää maksumuistutuksia
Maanmittauslaitos tiedottaa (linkki) lähettävänsä maksumuistutusviestin niille yksityisasiakkaille, joilla on vireillä lainhuutohakemus tai erityisen oikeuden siirtohakemus, jos tieto varainsiirtoveron maksusta verottajalta ei ole tullut seitsemän vuorokauden kuluessa lainhuutohakemuksen vireille tulosta. Veron maksusuoritus hyväksytään vasta, kun varainsiirtoveroilmoituskin on tehty. Varainsiirtoveroilmoitus täytyy antaa ja vero maksaa ennen kuin kiinteistölle haetaan lainhuutoa tai kirjaamista.
Kiinteistökaupan jälkeen ostajan tulee rekisteröidä kiinteistön uudet omistustiedot Maanmittauslaitoksen ylläpitämään lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Aikaa rekisteröinnille eli lainhuudon hakemiselle on kuusi kuukautta kauppakirjan tai muun sopimuksen allekirjoittamisesta.
Jotta omistus voidaan rekisteröidä, varainsiirtoveron täytyy olla lainhuutohakemusta vireille laitettaessa maksettu. Sama periaate koskee vuokratontilla olevia laitostunnuksellisia kiinteistöjä, joiden vuokraoikeus luovutetaan eteenpäin.
Ulkomailla työskentelyn verotus
Verohallinto on julkaissut 11.2.2022 päivätyn ohjeen Ulkomailla työskentelyn verotus (linkki). Ohjeessa käsitellään tuloverolain sekä verosopimusten vaikutuksia ulkomailla työskentelystä saadun tulon veronalaisuuteen Suomessa. Suomessa asuvan henkilön ulkomailla työskentelystä saatu tulo on lähtökohtaisesti Suomessa veronalaista tuloa. Tulo voi kuitenkin olla tietyin säädetyin edellytyksin verovapaata sisäisen lainsäädäntömme perusteella. Tulo on yleensä veronalaista myös työskentelyvaltiossa. Seuraavassa ote ohjeen kohdasta, joka käsittelee ulkomailla tehtävää etätyötä:
Etätyö ulkomailla
Ulkomailla tehdystä etätyöstä saatu palkka on pääsääntöisesti veronalaista Suomessa yleisesti verovelvolliselle henkilölle. Myös työskentelyvaltiolla voi olla verosopimuksen mukainen oikeus verottaa etätyöstä saatu palkka, koska työ tehdään tässä toisessa valtiossa. Jos Suomi säilyy henkilön verosopimuksen mukaisena asuinvaltiona, Suomi verottaa palkan ja poistaa sen mahdollisen kaksinkertaisen verotuksen.
Kuuden kuukauden sääntö ei yleensä sovellu ulkomailla tehtyyn etätyöhön, koska ulkomailla oleskelu ei johdu tuosta työstä. Muutto ulkomaille voi johtua esimerkiksi puolison ulkomaankomennuksesta tai opiskelusta. Jos etätyön tekeminen ei edellytä työskentelyvaltiossa oloa, perustetta kuuden kuukauden säännön soveltamiselle ei ole.
On myös mahdollista, että työskentelyvaltio tai kolmas valtio on henkilön verosopimuksen mukainen asuinvaltio. Tällöin Suomella ei ole toisessa valtiossa tehdystä etätyöstä saadun palkan verotusoikeutta.
Palkan kuuden kuukauden sääntö
Verohallinto on julkaissut 11.2.2022 päivätyn ohjeen Ulkomaantyöskentelystä saatua palkkaa koskeva kuuden kuukauden sääntö (linkki). Edellytysten täyttyessä ulkomailla tehdystä työstä saatu palkka on Suomessa verovapaata tuloa.