TaxFax nro 32 • 10.5.2022
Jaksottaminen henkilöverotuksessa
Verohallinto on julkaissut 5.5.2022 päivätyn ohjeen Tulon ja menon jaksottaminen henkilöverotuksessa (linkki).
Aikaisempaa saman nimistä ohjetta on päivitetty työvälineiden hankintamenon vähentämisen osalta. Jos työvälineen hankintameno on enintään 1 200 euroa (1.1.2021 alkaen), voidaan sen todennäköisen taloudellisen käyttöajan yleensä katsoa olevan enintään kolme vuotta ja vähennys tehdään kerralla. Aikaisemmin raja oli 1 000 euroa.
Tulo katsotaan sen verovuoden tuloksi, jona se on nostettu, merkitty verovelvollisen tilille tai muutoin saatu vallintaan (niin sanottu kassaperiaate).
Verovelvollisen suorittamaan menoon perustuva vähennys tehdään kassaperiaatteen mukaan sinä verovuonna, jona maksu on suoritettu, jos erityisestä syystä ei muuta johdu. Poikkeaminen saattaa tulla kyseeseen lähinnä niissä tilanteissa, joissa verovelvollisen toiminnan luonnetta ja menojen vähennyskelpoisuutta koskeva selvitys on voitu antaa vasta jonkin myöhemmän vuoden verotuksessa. Tällainen tilanne on tyypillinen esimerkiksi kuvataiteilijoille, säveltäjille, kirjailijoille ja eräille esiintyville taiteilijoille.
Jos työvälineen todennäköinen taloudellinen käyttöaika on yli kolme vuotta, hankintameno vähennetään poistoina.
Rajat ylittävät yritysjärjestelyt
Oikeusministeriö tiedottaa (linkki), että osakeyhtiölain muutosehdotukset, joiden tavoitteena on helpottaa osakeyhtiöiden vapautta valita kotipaikkansa EU:ssa, on lähetty lausuntokierrokselle. Muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan ensi vuonna tammikuun lopussa. Lausuntojen antoaika päättyy 24.6.2022.
Työryhmä esitti muutoksia osakeyhtiölain sulautumista ja jakautumista koskeviin säännöksiin. Lisäksi työryhmä ehdotti muun muassa, että yhtiö voi jatkossa siirtää kotipaikkansa toiseen ETA-valtioon ja muuttaa yhtiömuotonsa toisen ETA-valtion yhtiömuodoksi. Vastaavasti Suomeen siirtyvän toisen ETA-valtion yhtiömuoto muutetaan suomalaiseksi osakeyhtiöksi ja kotipaikka rekisteröidään Suomeen.
Periaatteellisesti merkittävimmät muutokset liittyvät rajat ylittäviin yritysjärjestelyihin, joissa yhtiö on sulautumassa, jakautumassa tai siirtämässä kotipaikkansa ulkomaille. Ennen tällaista yritysjärjestelyä Patentti- ja rekisterihallituksen olisi järjestettävä ennakollinen valvonta siten, että kaikki menettelyt ja muodollisuudet Suomessa on järjestetty tai saatettu päätökseen ja ettei siirtoa toteuteta väärinkäyttö- tai petostarkoituksessa. Jos Patentti- ja rekisterihallitus katsoo, että säädetyt ehdot täytyvät, on sen annettava tästä todistus ja toimitettava todistus toisen valtion toimivaltaiselle viranomaiselle. Jos vaatimuksia ei täytetä, on menettely keskeytettävä lisäselvitysten ajaksi tai hylättävä täytäntöönpanoa koskeva hakemus.
Uutta oikeuskäytäntöä
Sijoitettujen varojen palautusjärjestys ja varojen jakohetki
Elinkeinoyhtymä A Ky omisti Kiinteistö Oy B:n koko osakekannan. Tarkoitus oli, että Kiinteistö Oy B jakaa A Ky:lle varoja rakennusrahastosta vuoden 2021 ja/tai 2022 aikana osakeyhtiölain 13 luvun varojen jakamista vapaan oman pääoman rahastosta koskevien säännösten mukaisesti. Varoja jaettaisiin enintään määrä, joka vastaa Kiinteistö Oy B:hen edellisen kymmenen vuoden aikana tehtyjen sijoitusten määrää. Kiinteistö Oy B:n rakennusrahastoon oli tehty sijoituksia vuonna 2009, vuonna 2011 ja vielä lisää vuoden 2014 loppuun mennessä. Rahastoon ei ollut kirjattu voittovaroja, eikä sieltä ollut yhtiön historian aikana jaettu varoja.
Asiassa oli ratkaistavana, sovelletaanko Kiinteistö Oy B:n rakennusrahastosta tehtävään varojenjakoon osinkoja vai omaisuuden luovutusta koskevia verolakien säännöksiä, kun rakennusrahasto koostuu jakohetkellä yksinomaan yhtiön ainoan osakkeenomistajan sekä yli että alle kymmenen vuotta aiemmin tekemistä pääomansijoituksista ja kun jaettavien varojen määrä ei ylitä niiden pääomansijoitusten määrää, joiden tekemisestä on varoja jaettaessa kulunut enintään kymmenen vuotta. Asiassa ei ollut ratkaistavana, oliko A Ky esittänyt elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 c §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun luotettavan selvityksen sanotussa pykälässä tarkoitettujen edellytysten täyttymisestä.
Korkein hallinto-oikeus lausui uutena ennakkoratkaisuna, että Kiinteistö Oy B:n varojenjakoon oli sovellettava osinkoja ja omaisuuden luovutusta koskevia verolakien säännöksiä siten, että rakennusrahastosta oli katsottava jaettavan varoja kunkin siihen tehdyn sijoituksen osalta näiden sijoitusten määrien keskinäisen suhteen mukaan.
Korkein hallinto-oikeus katsoi lisäksi, että elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 c §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu kymmenen vuoden määräaika oli laskettava varojenjakoa koskevan päätöksen tekemisestä lukien.
Ennakkoratkaisu verovuosille 2021 ja 2022.
KHO 10.5.2022 T:H1390 eli vuosikirjassa KHO:2022:53