TaxFax nro 39 • 9.6.2022
Biokaasun pientuottajien rekisteröintivelvoite vielä monella hoitamatta
Verohallinto muistuttaa, että Biokaasun pientuottajan ja turpeen pienkäyttäjän on tehtävä rekisteröinti-ilmoitus Verohallinnolle. Rekisteröinti on yksi pienkäytön verottomuuden edellytyksistä. Rekisteröinti pitää tehdä 30.6.2022 mennessä tai ennen toiminnan aloittamista. Määräajan jälkeen Verohallinto voi määrätä seuraamusmaksun. Oma-aloitteisesti rekisteröitymällä voi välttyä seuraamusmaksulta, vaikka rekisteröityisi hieman myöhässä.
Biokaasun pientuottajalla tarkoitetaan toimijaa, joka tuottaa biokaasua enintään 1 GWh:a vuodessa. Polttoturpeen pienkäyttäjällä tarkoitetaan sellaista turpeen käyttäjää, joka käyttää polttoturvetta lämmöntuotantoon enintään 10 000 MWh vuodessa. Rekisteröintivelvoite koskee kaikkea biokaasun tuotantoa, myös esimerkiksi maatiloilla omaan käyttöön tuotantoa sekä kaatopaikkakaasun tuotantoa, jos sillä tehdään muutakin kuin poltetaan soihdussa.
Jos turvetta käytetään lämmitykseen yksityistalouksissa, rekisteröintiä ei tarvitse tehdä.
Kaivosvero
Valtiovarainministeriö tiedottaa, että kaivosveron käyttöottoa selvittänyt työryhmä on julkaissut muistionsa (Valtiovarainministeriön julkaisuja 2022:44, linkki).
Työryhmä arvioi vaihtoehtoisia malleja kaivosveron toteuttamiseksi. Arvioituja malleja ovat määrärojalti, arvorojalti, voittovero, renttivero ja rikasteesta saatuun nettotuloon perustuva vero. Työryhmä on tarkastellut eri vaihtoehtojen soveltuvuutta ja toteuttamiskelpoisuutta sekä juridisen että käytännön toteuttamisen kannalta, sekä arvioinut eri vaihtoehtojen pääasiallisia vaikutuksia.
Työryhmän arvion perusteella kaivosvero voitaisiin teknisesti sinänsä toteuttaa millä tahansa tarkastelluista kaivosveromalleista. Myös tavoiteltu verotuotto 25 miljoonaa euroa vuodessa on mahdollista saavuttaa mallista riippumatta. Koska kyseessä on täysin uusi vero, kaivosveroa toteutettaessa tulisi huomioida hyvän verojärjestelmän periaatteet. Näistä työryhmä on pitänyt tärkeänä erityisesti veron neutraalia vaikutusta kaivostoiminnan kannattavuuteen ja investointeihin sekä veron oikeudenmukaisuutta, ennakoitavuutta ja hallinnollista tehokkuutta.
Nettotuloon kohdistuvien kaivosveromallien, erityisesti renttiveron, etuna voidaan pitää sitä, että ne vääristävät rojalteja vähemmän yritysten päätöksentekoa. Nettotuloon kohdistuvien kaivosveromallien etuna voidaan pitää myös sitä, että niitä voitaisiin luontevasti soveltaa yhtenäisesti kaikkiin kaivostoiminnan harjoittajiin ilman tarvetta ottaa huomioon kaivosmineraalikohtaisia erityispiirteitä. Lisäksi nettotuloon kohdistuvassa kaivosverossa verorasitus kohdistuisi veronmaksukykyisyysperiaate huomioon ottaen erityisesti voitolliseen toimintaan. Toisaalta nettotulon veromallien ei välttämättä voida katsoa parhaalla mahdollisella tavalla vastaavan tavoitteeseen kerätä kohtuullinen korvaus uusiutumattomista luonnonvaroista, sillä kaivostoiminnasta ei välttämättä kertyisi lainkaan korvausta uusiutumattomista luonnonvaroista silloin, kun toiminnasta ei synny voittoa tai puhdasta voitto. Nettotulon veromalleissa luonnonvarojen käytöstä suoritettavaan korvaukseen vaikuttaa siten suhdannevaihteluiden ja kaivoksen elinkaarivaiheen lisäksi myös kaivostoiminnan harjoittajan kustannustehokkuus.
Rojaltityyppinen vero vastaisi suoraviivaisesti veron tavoitteeseen tuottaa yhteiskunnalle korvaus uusiutumattomien luonnonvarojen louhinnasta ja hyödyntämisestä, sillä ne tulevat suoritettavaksi kaivostoiminnan kannattavuudesta riippumatta. Toisin kuin nettotulon veromallit, rojaltityyppinen vero olisi mahdollista toteuttaa kaavamaisilla ja yksinkertaisilla veroperusteilla. Tällöin veropohja ei täsmällisesti vastaisi kaivostuotannon arvoa, mutta ottaisi kuitenkin veron tavoitteen ja tason kannalta riittävällä tavalla huomioon kaivosmineraalien ja kaivosten väliset erot.
Rojaltit vaikuttavat kaivosyritysten tuotantoa koskeviin päätöksiin enemmän kuin nettotulon veromallit. Ennalta asetettu verotuottotavoite tarkoittaisi kuitenkin rojaltien osalta matalaa verotasoa. Tällainen matalan verotason rojalti saattaisi siis vääristää toimintaa vain vähän, eikä ole selvää, että rojalti olisi tällöin voittoveroa merkittävästi vääristävämpi.
Hallinnolliselta toteuttavuudeltaan rojaltimallien on arvioitu olevan kuitenkin suhteellisen yksinkertaisesti toteuttavia, jos vero perustuu tarkasteltuun kaavamaiseen rojaltimalliin. Sen sijaan nettotulon veromallien arvioidaan olevan huomattavasti työläämpiä ja kalliimpia toteuttaa sekä vaativan verotusmenettelyltä monimutkaisempaa ja hallinnollisesti raskaampaa järjestelmää.
Kokonaisuutena arvioiden molempien mallien valmistelu siten, että veroa voitaisiin soveltaa vuoden 2023 aikana, vaikuttaa haastavalta. Hyvin yksinkertaisen rojaltityyppisen veron osalta tämä voisi kuitenkin olla tavoiteltavissa.
Työryhmän kokonaisarvion perusteella rojaltityyppinen vero voi asetettujen tavoitteiden näkökulmasta olla toteuttamiskelpoisempi malli, jos vero toteutetaan arviomuistiossa esitetysti kaavamaisena ja yksinkertaisena verona.
Uutta oikeuskäytäntöä
Factoring toiminta ja koron käsite
Hakija oli rahoitusyhtiö, joka tarjosi factoringrahoitusta asiakkailleen. Hakijan liikevaihto koostui asiakasyritysten rahoituksesta maksamista erilaisista korvauksista. Hakija rahoitti oman liiketoimintansa ulkopuolisilta tahoilta, kuten pankeilta, otetuilla lainoilla.
Factoringjärjestelyssä 1 oli kyse panttausmuotoisessa factoringissa, jossa asiakasyritys antoi luoton vakuudeksi hakijalle panttioikeuden laskusaataviinsa. Hakijan ja asiakasyrityksen välisen rahoitussopimuksen mukaan hakija rahoitti asiakasyrityksen saatavia eli myönsi asiakasyritykselle luottoa vakuudeksi siirrettyjä saatavia vastaan. Koska kyse oli panttausjärjestelystä, asiakasyritys säilyi velkojana suhteessa myyntisaatavien velallisiin, ja luottotappioriski maksukyvyttömyydestä säilyi asiakasyrityksellä.
Hakija vastasi lähtökohtaisesti saatavien vapaaehtoisesta perinnästä asiakasyrityksen puolesta. Tilanteessa, jossa hakija ei saanut suoritusta luoton perusteena olevalle laskusaatavalle tietyn ajan kuluessa eräpäivästä tai mikäli hakija oletti, ettei saatavaa tulla suorittamaan, hakija saattoi poistaa saatavan luototuksen perusteeksi hyväksyttyjen saamisten määrästä. Asiakasyrityksen tuli tällöin tehdä poistetun laskusaatavan loppusummaa vastaava suoritus hakijalle.
Factoringjärjestely 2 vastasi muilta osin Factoringjärjestelyä 1, mutta erona kuitenkin oli, että rahoitettavaksi hyväksyttyihin laskusaataviin liittyvä luottotappioriski siirtyi hakijalle tilanteessa, jossa asiakasyrityksen laskuasiakkaan maksukyvyttömyys tuli vahvistetuksi tuomioistuimessa.
Factoringjärjestelyssä 3 hakija sitoutui rahoittamaan asiakasyritystä asiakasyrityksen laskuasiakkailta olevien saatavien omistusoikeuden siirtoa vastaan. Hakijan ja asiakasyrityksen välillä sovittiin kokonaislimiitistä eli enimmäismäärästä, jolla hakija sitoutui rahoittamaan asiakasyritystä saatavien omistusoikeuden siirtoa vastaan. Limiitin enimmäismäärä perustui hakijan arvioon asiakasyrityksen liiketoiminnan riskisyydestä. Factoringjärjestelyssä 3 hakijalle siirtyi luottotappioriski laskusaatavien velallisten maksukyvyttömyydestä.
Asiassa oli ratkaistavana, että pidettiinkö hakijan asiakasyritykseltään perimää rahoituskomissiota, limiittimaksua, perustamismaksua, vuosi- tai kuukausimaksua sekä laskujen käsittelymaksua elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 a §:n 2 momentissa tarkoitettuina korkotuloina.
Rahoituskomissio oli prosenttiperusteinen palkkio kustakin hakijan rahoittamasta laskusaatavasta. Rahoituskomissio määräytyi laskusaatavien maksuehdon mukaan siten, että komissio oli sitä suurempi mitä pidempi maksuehto rahoitettavassa laskusaatavassa oli sovittu asiakasyrityksen ja laskuasiakkaan välillä.
Hakija peri asiakasyrityksen käytettävissä olevasta limiitistä prosenttiperusteista limiittimaksua, jonka suuruus määräytyi limiitin enimmäismäärän perusteella. Perustamismaksu oli puolestaan hakijan asiakasyritykseltä perimä kiinteähintainen korvaus factoringjärjestelyn perustamisesta ja aloittamisesta. Lisäksi hakija peri asiakasyritykseltä asiakkuuden hallinnoinnin perusteella joko vuosi- tai kuukausimaksua sekä veloitti asiakkaalta kiinteän käsittelymaksun kustakin laskusaatavasta, jonka hakija hyväksyi rahoitettavaksi tai johon hakijalle syntyi panttioikeus.
Keskusverolautakunta totesi, että Factoringjärjestelyissä 1 ja 2 hakija tarjosi vieraan pääoman ehtoista rahoitusta asiakasyritykselleen vakuudeksi saamiaan asiakasyrityksen myyntisaamisia vastaan. Factoringjärjestelyssä 3 asiakasyrityksen myyntisaamiset puolestaan siirrettiin hakijalle siten, että asiakasyrityksen ja laskuasiakkaan välinen velkasuhde muuttui hakijan ja laskuasiakkaan väliseksi velkasuhteeksi. Siten kaikissa hakemuksessa kuvatuissa factoringjärjestelyissä oli hakijan näkökulmasta kyse vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen tarjoamisesta asiakasyrityksille, ja hakija peri kyseessä olevat palkkiot korvauksena tästä rahoituksesta. Kun kyseiset palkkiot oli siten maksettu hakijalle korvauksena vieraan pääoman ehtoisesta rahoituksesta, keskusverolautakunta katsoi, että ne olivat hakijan verotuksessa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 a §:n 2 momentissa tarkoitettuja korkotuloja. Ennakkoratkaisu verovuosille 2021 ja 2022.
Keskusverolautakunta 29.4.2022 nro 23 (Äänestys 7-1, ei lainvoim.)