TaxFax nro 4 • 20.1.2023
Ulkomailla työskentelyn verotus
Verohallinto on julkaissut 16.1.2023 päivätyn ohjeen Ulkomailla työskentelyn verotus (linkki). Ohjeen lukua (5.1), joka käsittelee ulkomaa työskentelyyn liittyviä verovapaita korvauksia, on täsmennetty.
Ulkomaanedustuksessa palvelevan tai muun Suomen valtioon palvelussuhteessa olevan, ulkomaille sijoitetun henkilön paikalliskorotus tai valtion maksama muu ulkomailla suoritetusta työstä tai paikallisista erikoisolosuhteista johtuvien erityisten menojen kattamiseksi tarkoitettu korvaus ei ole veronalaista tuloa. Säännös soveltuu muihinkin kuin ulkomaanedustuksessa palveleviin, ja myös muiden kuin ulkoministeriön palveluksessa olevien henkilöiden saama erityisten menojen kattamiseksi saama korvaus katsotaan verovapaaksi.
Ennakkoratkaisuhakemuksen tekeminen
Verohallinto on julkaissut 16.1.2023 päivätyn ohjeen Ennakkoratkaisuhakemuksen tekeminen ja siihen annettava päätös (linkki). Aikaisempaa saman nimistä ohjetta on täsmennetty.
Apteekkareiden verotus
Verohallinto on 17.1.2023 vahvistanut yksityisten apteekkien liikevaihdon keskiarvon vuonna 2021 (linkki). Yksityisten apteekkien liikevaihdon keskiarvo, johon ei lasketa mukaan sivuapteekkien liikevaihtoa, on 4 000 000 euroa vuodelta 2021.
Verovuoden 2022 apteekkiveroa laskettaessa ei sivuapteekin liikevaihdosta tehdä sivuapteekkivähennystä, jos sivuapteekin perustamisesta on verovuoden päättyessä kulunut vähintään viisi vuotta ja sivuapteekin verovuoden liikevaihto on vähintään puolet vuoden 2021 yksityisten apteekkien liikevaihdon keskiarvosta, eli vähintään 2 000 000 euroa.
Eläketulon verotus
Verohallinto on julkaissut 18.1.2023 päivätyn ohjeen Eläketulon verotus (linkki). Ohjeessa on otettu huomioon 1.1.2023 voimaan tulevat säännökset eläketulovähennyksen muutoksesta, perusvähennyksen enimmäismäärän korottamisesta sekä invaliditeettivähennyksen poistamisesta.
1.1.2023 alkaen perusvähennyksen saa sekä kunnallis- että valtionverotuksessa ja eläketulovähennys on saman suuruinen kunnallis- ja valtionverotuksessa. Eläketulosta peritään sairaanhoitomaksu, joka on 1,57 % vuonna 2023. Eläketulosta on suoritettava valtiolle myös eläketulon lisäveroa 5,85 % siltä osin kuin eläketulo vähennettynä eläketulovähennyksen määrällä ylittää 47 000 euroa.