Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

TaxFax nro 50 • 29.9.2023

Kaivosmineraaliverotus

Verohallinto on julkaissut 29.9.2023 päivätyn ohjeen Kaivosmineraaliverotus (linkki).

Ohjeessa käsitellään verovelvollisuuden ja kaivosmineraaliveron alaisten metallimalmien ja muiden kaivosmineraalien lisäksi verovelvollisen rekisteröitymisvelvollisuutta, velvollisuutta antaa veroilmoitus ja suorittaa vero sekä kirjanpitovelvollisuutta. 

Kaivosmineraalivero koskee sellaista kaivosmineraalin louhinutta toimijaa, jolta edellytetään kaivoslainsäädännössä tarkoitettua lupaa kaivostoiminnan harjoittamiseen. Kaivosmineraalin louhineen toimijan lisäksi vero voi koskea myös toimijaa, jolle edellä mainittu lupa on siirretty. 

Lakia sovelletaan kaivosmineraaleihin, joita koskeva veron suorittamisvelvollisuus syntyy 1.1.2024 tai sen jälkeen.  

Tappiot Pyynikin käsityöläispanimon konkurssista

Verohallinto tiedottaa (linkki), että Pyynikin käsityöläispanimo Oy:n konkurssipesän pesänhoitaja on 22.12.2022 antanut ilmoituksen siitä, että osakkeenomistajat eivät tule saamaan jako-osuutta. Yhtiön osakkeenomistajat saavat vähentää osakkeiden luovutustappiot vuoden 2022 esitäytetyllä veroilmoituksella. 

Koska Pyynikin käsityöläispanimo Oy ei ollut listattu pörssissä, tappio ilmoitetaan veroilmoituksen kohdassa Luovutusvoitot ei siis kohdassa Arvopaperien myyntivoitot. 

Mikäli asiointi OmaVerossa ei ole mahdollista, käytetään lomaketta 9. Sillä ilmoitetaan muiden kuin julkisesti noteerattujen osakkeiden luovutustappiot. 

Uutta oikeuskäytäntöä

Tulorekisteriin ilmoitettujen tietojen oikaiseminen

Vakuutusoikeus katsoi, että tulotietojärjestelmästä annetun lain ja sen esitöiden perusteella työtulojen huomioon ottamisessa ensisijaisena menettelytapana oli pidettävä sitä, että suorituksen maksaja oikaisee virheelliset palkkatiedot tulorekisteriin oma-aloitteisesti tai tulonsaajan vaatimuksesta. Ratkaisun perusteena on tarkoitus käyttää tulonsaajan esittämiä tulotietoja ainoastaan silloin, kun suorituksen maksaja ei ole oikaissut tai ei ole voinut oikaista tulorekisterin tietoa tulonsaajan vaatimuksen mukaisesti. 

Tulonsaaja ei ollut vaatinut suorituksen maksajaa tekemään oikaisua tulorekisterin tietoihin. Näin ollen Kansaneläkelaitos oli voinut työmarkkinatukea koskevissa asioissa perustaa ratkaisunsa tulorekisteristä saamiinsa tietoihin. Vakuutusoikeus totesi lisäksi, että tulonsaaja voi halutessaan tehdä tulotietojen korjausvaatimuksen työnantajalleen, joka vastaa tietojen oikaisemisesta tulorekisteriin. Tämän jälkeen Kansaneläkelaitoksen on työttömyysturvalain 12 luvun 7 §:n 6 momentin nojalla tutkittava asiat uudelleen, jos niissä ilmenee uutta selvitystä.

Vakuutusoikeus 5.9.2023 päätös nro 1839:2022

Tappion vähentäminen konserniavustuksesta

Hakemusasiakirjojen mukaan rahaston yrityskaupan toteuttamista varten tavoittelema konsernirakenne muodostettiin rahaston alle aikataulusyistä asianajotoimiston perustamien ja omistamien ns. pöytälaatikkoyhtiöiden avulla. A Oy oli pöytälaatikkoyhtiö, jonka omistus vaihtui mainitun konsernirakenteen muodostamisen yhteydessä maaliskuussa 2022. Yrityskauppa toteutettiin huhtikuussa 2022 siten, että A Oy osti B Oy:n osakkeet. Samalla B Oy:n kokonaan omistama C Oy siirtyi A Oy:n välilliseen omistukseen. A Oy:lle muodostui verovuodelle 2022 vahvistettavia tappioita, jotka hakemuksen mukaan olivat syntyneet A Oy:n omistuksenvaihdoksen jälkeen ja konsernisuhteen muodostuttua hankittuun konserniin.

Suunnitteilla oli yrityskaupan jälkitoimena sulauttaa B Oy sen hankkineeseen A Oy:hyn elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja osakeyhtiölain sulautumista koskevien säännösten mukaisesti verovuoden 2023 aikana. C Oy:n tarkoituksena oli antaa konserniavustusta A Oy:lle, joka sulautumisen jälkeen olisi sen suora emoyhtiö.

Ennakkoratkaisukysymys koski sitä, johtiko B Oy:n sulautumisen yleisseuraantoluonne siihen, että konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain (”konserniavustuslaki”) 3 §:ssä säädettyjen edellytysten katsottaisiin täyttyneen tuloverolain 122 §:n 4 momentin kannalta A Oy:n ja C Oy:n välillä jo ennen A Oy:n omistajanvaihdosta.

Tuloverolain 122 §:n 4 momentin toisen virkkeen mukaan Verohallinto voi 3 momentissa tarkoitetuilla perusteilla myöntää luvan tappion vähentämiseen kokonaan, jos konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain 3 §:ssä säädetyt edellytykset konserniavustuksen antamiselle ovat täyttyneet jo ennen 1 momentissa tarkoitettua omistajanvaihdosta. Konserniavustuslain 3 § edellytti kotimaisuusvaatimuksen ohella käytännössä erityisesti sitä, että emoyhteisö itse tai yhdessä yhden tai useamman tytäryhteisönsä kanssa omisti vähintään 9/10 tytäryhteisön osakepääomasta tai osuuksista.

Keskusverolautakunnan näkemyksen mukaan tuloverolain 122 §:n esitöissä (HE 201/1998 vp) olevista maininnoista ilmenee, että lainsäätäjän tahtona ei ole ollut mahdollistaa tappion vähentämistä konserniavustuksesta, joka saadaan sellaiselta taholta, joka ei ole kuulunut tappiollisen yhtiön kanssa samaan konserniin ennen omistuksenvaihdosta. Tuloverolain 122 §:n 4 momentissa oleva vaatimus konserniavustuslain 3 §:ssä olevien edellytysten täyttymisestä ennen omistajanvaihdosta menettäisi olennaisesti merkitystään, jos sulautumisen avulla voisi takautuvasti aikaansaada tarvittavan omistussuhteen ja siten siirtää hankitun emoyhtiön konserniyhtiön aseman hankkivalle yhtiölle. Tappioiden käyttämättä jääminen konserniavustusta vastaan ei ollut myöskään seurausta suunnitellusta sulautumisesta, vaan tappiollisen yhtiön omasta omistuksenvaihdoksesta.

Keskusverolautakunta katsoi, että konserniavustuslain 3 §:ssä säädetyt edellytykset konserniavustuksen antamiselle eivät täyttyneet ennen A Oy:n omistajanvaihdosta, koska C Oy ei kuulunut A Oy:n konserniin tämän omistuksen vaihtuessa maaliskuussa 2022 eikä C Oy:llä jo ennen mainittua ajankohtaa olleen omistussuhteen B Oy:hyn voinut katsoa muodostavan tuloverolain 122 §:n 4 momentin kannalta takautuvasti konserniavustuslain 3 §:n mukaista omistussuhdetta A Oy:hyn sen johdosta, että B Oy sulautui A Oy:hyn verovuonna 2023. Ennakkoratkaisu ei koskenut konserniavustuslain muiden edellytysten täyttymistä eikä sitä, voiko Verohallinto hakemuksen perusteella myöntää tuloverolain 122 §:n perusteella erityisistä syistä oikeuden tappion vähentämiseen omistajanvaihdoksesta huolimatta. Ennakkoratkaisu verovuosille 2023 ja 2024.

Keskusverolautakunta 28.8.2023 nro 32 (valitettu, ei lainvoimainen)

Sisällysluettelo