Peruskorko nousee
Valtiovarainministeriö on vahvistanut peruskoroksi 4,25 prosenttia ensi vuoden tammi-kesäkuulle (linkki). Peruskorko on 1.7.2023 alkaen ollut 3,75 prosenttia.
Valtiovarainministeriö vahvistaa peruskoron kaksi kertaa vuodessa prosenttiyksikön neljäsosan tarkkuudella.
Viivästyskorot ja hyvityskorko nousevat
Verohallinto tiedottaa, että myöhässä maksetuista veroista joutuu maksamaan aiempaa suurempaa viivästyskorkoa vuodelta 2024. Perintöveron viivästyskorko nousee 7,5 prosenttiin ja muiden verolajien korko 11 prosenttiin. Vuodelta 2023 viivästyskorko on 7 %.
Myös huojennettu viivästyskorko nousee vuonna 2024. Huojennettua viivästyskorkoa maksetaan jäännösverosta ja lisäennakosta niiden eräpäivään saakka. Korko nousee 2 prosentista 6 prosenttiin.
Veronpalautuksille maksettava hyvityskorko puolestaan nousee 0,5 prosentista 2 prosenttiin.
Lähdeveroprosentit 2024
Verohallinto on julkaissut taulukon verosopimusten lähdeveroprosenteista, kun Suomesta maksetaan esimerkiksi osinkoja ja rojalteja ulkomailla asuville tulonsaajille (linkki).
Uutta oikeuskäytäntöä
Työnantajan maksamat rikosjutun oikeudenkäyntikulut olivat palkkaa
A oli Y-lehden toimittaja ja työsuhteessa B Oy:öön. A oli toinen toimittaja Y-lehden julkaisemassa X-nimisessä artikkelissa. A:ta vastaan oli nostettu rikossyyte, jonka mukaan A ja kaksi muuta henkilöä olisivat syyllistyneet artikkelin yhteydessä turvallisuussalaisuuden paljastamiseen ja eräiden luonnosteluvaiheessa olevien asiakirjojen osalta turvallisuussalaisuuden paljastamisen yritykseen. Koska B Oy oli katsonut, että rikosasian ajaminen parhaalla mahdollisella tavalla oli sen intressissä, B Oy oli ottanut vastatakseen A:n puolustuksesta esitutkintavaiheesta alkaen. B Oy oli tilannut asiaan liittyvät palvelut asianajotoimistolta, jonka laskut oli osoitettu B Oy:lle.
Asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana, voiko A:n työnantaja B Oy suorittaa A:n sijasta A:n rikosasian neuvonanto- ja oikeudenkäyntikulut ilman, että A:lle kertyy tuloverolain 61 §:n 2 momentissa tarkoitettua veronalaista palkkaa.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että esillä oleva syyte kohdistui A:han. Näin ollen neuvonanto- ja oikeudenkäyntikulut olivat A:n kuluja. A sai taloudellisen edun, kun B Oy suoritti nämä kulut hakijan puolesta. Tällainen taloudellinen etu oli lähtökohtaisesti palkkaa. Sanottua etua ei kuitenkaan ollut luonnehdittava palkaksi, jos esillä olevat neuvonanto- ja oikeudenkäyntikulut olivat A:lle työn suorittamisesta välittömästi aiheutuneita menoja, jotka rinnastuvat työvälineistä sekä valmistus- ja tarveaineista aiheutuneisiin menoihin tai matka- ja edustusmenoihin. Vaikka A:n työtehtäviin oli kuulunut sanomalehdessä julkaistavien artikkelien laatiminen, hänen työtehtäviinsä ei kuitenkaan ollut katsottava kuuluneen vastaajana oleminen rikosasiaa koskevassa oikeudenkäynnissä. Näin ollen esillä olevasta B Oy:n maksusta asianajotoimistolle kertyi A:lle veronalaista palkkaa. Rikosasian lopputuloksella ei ollut merkitystä A:n saaman taloudellisen edun veronalaisuuden osalta.
Äänestys 3–2 ja esittelijän eriävä mielipide
KHO 11.12.2023 T:3618 eli vuosikirjassa KHO:2023:116
Kotihoito- ja kotisairaanhoitopalvelujen edelleenmyynti
Hakija myi loppuasiakkaille, hyvinvointialueille tai yksityisille sosiaalihuoltoalan toimijoille hakemuksessa tarkemmin kuvattuja sosiaalihuoltolain 19 a §:ssä tarkoitettuja kotihoitopalveluja. Hakija ei tuottanut sosiaalihuoltopalveluja, vaan sosiaalihuoltopalvelujen tuottajat olivat Valveri-rekisteriin rekisteröityjä itsenäisiä yrittäjiä. Hakemuksen mukaan Valvira hyväksyi hakijan toiminnan järjestämisen siten, että vain palvelujen tuottajilla oli kotihoitopalvelujen osalta tarvittavat rekisteröinnit.
Sosiaalihuoltopalveluja koskevassa arvonlisäverolain 38 §:ssä verottomuuden edellytyksiä koskevat vaatimukset kohdistuivat lain sanamuodon mukaan palvelun tuottajaan, eikä myöskään arvonlisäverodirektiivin sanamuoto asettanut erityisiä rajoituksia palvelun myyjälle. Arvonlisäverotuksessa sovellettavan verotuksen neutraalisuuden periaatteen oli myös katsottava edellyttävän tulkintaa, jonka mukaan verosta vapauttamisen edellytykset täyttävän palvelun edelleenmyynti oli vapautettu verosta. Kun palvelun tuottajan toiminta oli sosiaaliviranomaisen valvomaa ja palvelut suoritettiin sosiaalihuollon tarpeessa olleelle henkilölle, voitiin palvelu myydä arvonlisäverottomasti myös edelleen.
Sosiaalihuollon palvelujen tuottajan toiminta oli hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa arvonlisäverolaissa tarkoitetulla tavalla sosiaaliviranomaisen valvomaa. Hakijan ei siten ollut suoritettava arvonlisäveroa hakemuksessa tarkoitettujen kotihoitopalveluiden edelleenmyynnistä loppuasiakkaille, hyvinvointialueille tai yksityisille sosiaalihuoltoalan toimijoille.
Tilanteessa, jossa kotisairaanhoito muodostui jonkin itsenäisen yrittäjän ja asiakkaan kohdalla yksinomaiseksi tai pääasialliseksi suoritteeksi, hakemuksessa kuvatut kotisairaanhoitopalvelut olivat laissa tarkoitetulla tavalla ihmisen terveydentilan määrittämiseksi tai terveyden sekä toiminta- ja työkyvyn palauttamiseksi tai ylläpitämiseksi suoritettuja toimenpiteitä. Hakemuksen mukaan kotisairaanhoitopalvelua tuottaneet itsenäiset yrittäjät olivat itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi rekisteröityneitä terveydenhuollon ammattihenkilöitä, joten lain edellytys rekisteröinnistä täyttyi. Kotisairaanhoitopalvelu oli tässä tilanteessa arvonlisäverolain 34 §:n nojalla arvonlisäveroton terveyden- ja sairaanhoitopalvelu.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen KHO 2017:192 mukaan verosta vapauttamisen edellytykset täyttäneen terveyden- ja sairaanhoitopalvelun edelleenmyynti oli vapautettu verosta. Hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa hakija myi edelleen verosta vapautetun terveyden- ja sairaanhoitopalvelun. Näin ollen hakijan hakemuksessa tarkoitetun kotisairaanhoitopalvelun edelleenmyynti loppuasiakkaille, hyvinvointialueille tai yksityisille sosiaalihuoltoalan toimijoille oli arvonlisäveroton.
Ennakkoratkaisu ajalle 30.10.2023-31.12.2024. Äänestys 5-3
Keskusverolautakunta 30.10.2023 nro 46 (ei lainvoimainen)