TaxFax nro 74 • 20.12.2023
Täydentävä verotuspäätös
Verohallinto on julkaissut 20.12.2023 päivätyn ohjeen Täydentävä verotuspäätös (linkki). Verohallinto ratkaisee asian lähtökohtaisesti aina ensiasteena ja tekee täydentävän verotuspäätöksen, kun verovelvollinen tekee esimerkiksi tuloverotuksessa verotuspäätöksen tekemisen jälkeen oikaisuvaatimuksen ja esittää siinä ensimmäistä kertaa uuden tiedon. Jos oikaisuvaatimuksella esitetty tieto ei ole uusi, vaatimus käsitellään oikaisuvaatimusmenettelyssä.
Tahdonvaltaiset vaatimukset
Ohjeen lukua (2.7.3), joka käsittelee tahdonvaltaisia vaatimuksia, on täsmennetty verotuksen päättymisen jälkeen esitettävien vaatimusten osalta.
Kirjanpitovelvollisen tahdonvaltaisiin vaatimuksiin liittyvät vaatimukset on lähtökohtaisesti esitettävä ennen verotuksen päättymistä. Jos tahdonvaltaisen vaatimuksen esittämisaikaa ei ole verolainsäädännössä nimenomaisesti rajoitettu ja jos kirjanpitovelvollinen antaa veroilmoituksen ensimmäistä kertaa vasta verotuksen päättymisen jälkeen, voidaan kirjanpitovelvollisen ensimmäisellä veroilmoituksella tekemä tahdonvaltainen vaatimus hyväksyä, vaikka se olisi tehty vasta verotuksen päättymisen jälkeen.
Muistiinpanovelvollinen voi oikeuskäytännönkin mukaan tehdä poistoihin, varauksiin ja tulon jaksottamiseen liittyviä vaatimuksia myös verotuksen päättymisen jälkeen.
Vähennysvaatimus toistuvasti myöhässä
Ohjeen lukua (3.2), joka käsittelee veronkorotusta, on täsmennetty niitä tilanteita varten, joissa vähennysvaatimus esitetään toistuvasti myöhässä.
Verovelvollisen tulisi ilmoittaa vähennysvaatimuksensa veroilmoituksen antamisen määräpäivään mennessä tai viimeistään ennen verotuksensa päättymistä. Jos verovelvollinen esittää vähennysvaatimuksensa vasta verotuksen päättymisen jälkeen oikaisuvaatimuksella joko toistuvasti tai menettelyn voidaan katsoa osoittavan ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista, verovelvolliselle määrätään veronkorotus.
Jos veronkorotus määrätään vähennysvaatimusten johdosta vain sillä perusteella, että vähennykset ilmoitetaan ilman pätevää syytä toistuvasti vasta verotuksen päättymisen jälkeen, veronkorotus määrätään vähimmäiskorotuksen suuruisena (75 euroa luonnolliselle henkilölle tai kuolinpesälle tai 150 euroa muulle verovelvolliselle).
Veronkorotus määrätään tällöin toistuvuuden perusteella toisen verovuoden oikaisuvaatimuksesta lähtien eikä merkitystä ole sillä, hyväksytäänkö vai hylätäänkö esitetty vähennysvaatimus täydentävän verotuspäätöksen menettelyssä.
Seuraamusmaksut oma-aloitteisessa verotuksessa
Verohallinto on julkaissut 18.12.2023 päivätyn ohjeen Seuraamusmaksut oma-aloitteisessa verotuksessa (linkki). Ohjeeseen on tehty lähinnä teknisiä päivityksiä.
Ohjeen lukua 3.1 on muutettu lainmuutoksen perusteella. Vuoden 2024 alusta alkaen verovelvolliselle varataan tilaisuus selvityksen antamiseen myöhästymismaksua määrättäessä, ellei verovelvollisen kuuleminen ole ilmeisen tarpeetonta. Verovelvollisen kuuleminen on pääsääntö, jos myöhästymismaksua tulee määrättäväksi enemmän kuin 200 euroa.
Suurten kansainvälisten konsernien minimivero
Valtiovarainministeriö tiedottaa, että Eduskunta on hyväksynyt lain suurten konsernien vähimmäisverosta (He 77/2023, VaVM 13/2023). Tavoitteena on varmistaa vähintään 15 %:n verotaso suurille konserneille globaalisti riippumatta toimintojen sijainnista. Uusi laki koskee suuria konserneja, joiden konsernitason liikevaihto on yli 750 miljoonaa euroa. Lainsäädäntöä sovelletaan suurten konsernien tilikausiin, jotka alkavat 31.12.2023 ja sen jälkeen.