Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

Vapautukset valmisteverosta

Verohallinto on julkaissut 31.5.2024 päivätyn ohjeen Vapautukset valmisteverosta: diplomaattiset edustustot, diplomaatit, kansainväliset järjestöt, NATOn yhteinen puolustustoiminta sekä Euroopan unionin toimielimet ja puolustustoiminta (linkki).

Ohjetta on päivitetty, koska siihen on lisätty maininta Pohjois-Atlantin liittoon kuuluvien valtioiden asevoimille ja Suomessa olevien toisten jäsenvaltioiden asevoimille luovutettavista tuotteista. 

Valmisteverosta vapautettuja ovat yhteistä puolustustoimintaa varten tehdyt hankinnat muiden EU-jäsenvaltioiden puolustusvoimien ja Pohjois-Atlantin liittoon kuuluvien puolustusvoimien osallistuessa yhteiseen puolustustoimintaan oman valtionsa ulkopuolella.

Verosta vapauttamista sovelletaan tilanteisiin, joissa asevoimat suorittavat tehtäviä, jotka liittyvät suoraan yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan mukaiseen puolustustoimintaan, eivätkä tehtävät koske siviilioperaatioita. 

Verohallinnon myöntämät valtiontuet valmisteverotuksessa

Verohallinto on julkaissut 4.6.2024 päivätyn ohjeen Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen alaiset valtiontuet valmisteverotuksessa (linkki). Ohjetta on päivitetty, koska yleistä ryhmäpoikkeusasetusta on muutettu 1.7.2023 alkaen. Kappaleeseen 2.3 on päivitetty julkaistavien tukitietojen uudet vaihteluvälit. 

Ohje käsittelee valtiontukia, jotka ovat energiaintensiivisen teollisuuden veronpalautus, sähkön II veroluokan veroetu teollisuudessa ja konesaleissa, lämmön tuotannossa käytettyjen polttoaineiden alempi verokanta yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa, kestävän lämmitysbiokaasun veronalennus sekä maatalouden energiaveron palautus. 

Uutta oikeuskäytäntöä

Palvelun myynti Suomen talousvyöhykkeellä sijaitsevalle tuulipuistolle kohdistui kiinteään omaisuuteen

A Oy on suunnitellut Pohjanlahdella Suomen talousvyöhykkeellä toteutettavaa tuulipuistohanketta. Hakija osti tuulipuistohanketta varten palveluja ulkomaiselta palveluntarjoajalta, jolla ei ole kiinteää toimipaikkaa Suomessa. Palveluissa oli kyse tuulipuistoalueeseen kohdistuvasta tutkimus- ja analyysityöstä. Kyse oli muun muassa sen selvittämisestä, millaisia vaikutuksia tuulipuiston rakentamisella olisi merenpohjan sedimentteihin sekä geologisten olosuhteiden ja uhkien selvittämisestä.

A Oy:n ostamien tutkimus- ja analyysipalvelujen kohteena oli kiinteä omaisuus. Palveluja oli siten pidettävä täytäntöönpanoasetuksen 31 a artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna kiinteään omaisuuteen liittyvänä palveluna. Palvelujen myyntimaa määräytyi AVL 67 §:n mukaisesti kiinteistön sijaintipaikan perusteella.

Keskusverolautakunta katsoi, että edellä kuvatussa Suomen talousvyöhykkeellä harjoitetussa toiminnassa oli kyse sellaisesta toiminnasta, jonka on katsottava kuuluvan rantavaltio Suomen täysivaltaisuuden piiriin. Näissä olosuhteissa harjoitetun toiminnan oli myös katsottava kuuluvan Suomen arvonlisäverolain soveltamisalaan. Talousvyöhykkeellä sijaitsevan tuulipuistoalueen oli katsottava sijaitsevan Suomessa. A Oy:n oli suoritettava arvonlisävero AVL 9 §:n perusteella ennakkoratkaisussa tarkoitettujen palvelujen ostosta.

Ennakkoratkaisu ajalle 19.3.2024-31.12.2025

Keskusverolautakunta 19.3.2024 nro 9 (Ei lainvoimainen, valitettu)

Espanjassa tehdyn testamentin tiedoksianto

Suomen kansalainen X oli tehnyt asuinpaikkavaltiossaan Espanjassa testamentin, jossa hän oli määrännyt, että perimykseen sovelletaan Suomen lakia. Julkinen notaari oli vahvistanut testamentin ja rekisteröinyt sen Espanjan oikeusministeriön alaiseen rekisteriin. X:n kuoltua testamentinsaajien saatavilla ei Espanjassa noudatetun käytännön mukaisesti ollut alkuperäistä testamenttia vaan julkisen notaarin leimoin vahvistettu jäljennös siitä. 

Korkein oikeus katsoi, ettei perunkirjoitustilaisuudessa tapahtunutta testamentin tiedoksiantoa X:n perilliselle B:lle voitu pitää puutteellisena yksinomaan sen vuoksi, että Espanjan lain mukaisen testamenttikäytännön perusteella B:lle ei ollut ollut mahdollista antaa oikeaksi todistettua jäljennöstä alkuperäisestä testamenttiasiakirjasta. Testamenttia ei kuitenkaan ollut annettu tiedoksi B:lle perintökaaren 14 luvun 4 §:ssä säädetyllä tavalla, kun B:tä edustaneelle valtuutetulle ei ollut annettu oikeaksi todistettua jäljennöstä notaarin leimoin vahvistetusta testamentin jäljennöksestä.

KKO 30.5.2024 T:860 eli ennakkopäätös KKO:2024:33

Sisällysluettelo