TaxFax nro 45 • 12.8.2024
Korkotulojen verotus
Verohallinto on julkaissut 2.8.2024 päivätyn ohjeen Korkotulojen verotus (linkki). Ohjeen lukuja, jotka käsittelevät aiheettomasti tai liian suurena perittyä korkotulon lähdeveroa (2.4.5) ja perimättä jätetyn lähdeveron määräämistä (2.4.6), on päivitetty. Lisäksi ohjeen vuosilukuja on päivitetty ja ohjeeseen on tehty täsmennyksiä sekä teknisiä muutoksia.
Korkotulon lähdevero on 30 % talletukselle tai joukkovelkakirjalainalle maksetusta korosta. Lähdeveron perii koron maksava talletuspankki, ulkomaisen luottolaitoksen Suomessa oleva sivukonttori, osuuskunta, työnantajan perustama huoltokonttori tai joukkovelkakirjalainan liikkeellelaskija.
Suomessa yleisesti verovelvollinen luonnollinen henkilö ja kotimainen kuolinpesä ovat velvollisia suorittamaan korkotulon lähdeveroa. Jos korkotulosta on peritty korkotulon lähdevero, se ei ole veronalaista tuloa yleisesti verovelvollisen luonnollisen henkilön tai kotimaisen kuolinpesän tuloverolain mukaisessa verotuksessa.
Suurten konsernien vähimmäisvero
Valtiovarainministeriö tiedottaa, että lakiluonnos suurten konsernien vähimmäisverolain muutoksista on lähetetty lausuntokierrokselle (linkki). Lausuntoaika päättyy 6. syyskuuta.
Suurten konsernien vähimmäisverosta annettu laki tuli voimaan vuoden 2024 alussa. Lain tavoitteena on varmistaa, että suuret vähintään 750 miljardin euron vuosiliikevaihdon konsernit maksavat määritellyistä tuotoistaan kansainvälisesti veroa vähintään 15 prosenttia. Nykyiseen lakiin ehdotetaan muutoksia, joiden tausta on vuonna 2023 julkaistussa OECD-ohjeistuksessa. Muutokset selventäisivät lakia. Lisäksi minimiveron laskentatapaa yksinkertaistettaisiin ja lain olettamasääntöjä täsmennettäisiin ja lisättäisiin. Muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan 31.12.2024 mennessä.
Lain nykyiset periaatteet säilyisivät ennallaan. Muutoksia ei ehdoteta lain soveltamisalaan, laskennan perusteisiin tai vähimmäisverokantaan.
Saamenkielinen asiointi Verohallinnossa
Verohallinto on julkaissut 6.8.2024 päivätyn ohjeen Saamenkielinen asiointi Verohallinnossa saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella (linkki). Aiempaa ohjetta on täsmennetty saamen kielilain muutoksen takia. Saamen kielellä tarkoitetaan inarinsaamen, koltansaamen tai pohjoissaamen kieltä.
Saamelaisella on oikeus käyttää omaa verotustaan koskevassa asiassa tai asiassa, jossa häntä kuullaan, Verohallinnossa joko suomen tai saamen kieltä.
Jos saamelainen käyttää asioidessaan saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella sijaitsevassa Verohallinnon toimipisteessä saamen kieltä, hänellä on saamen kielen taitoisen henkilön puuttuessa oikeus tulkkaukseen saamen kielelle.