Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

TaxFax nro 41 • 30.6.2025

Sähköinen tiedoksianto pääsäännöksi veroasioissa

Valtiovarainministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esityksen luonnoksen, jossa esitetään laajennettavaksi sähköistä tiedoksiantoa veroasioissa (linkki).

Esitysluonnoksen mukaan Verohallinto voisi antaa verotuspäätökset ja muut asiakirjat tiedoksi Verohallinnon sähköisessä asiointipalvelussa (OmaVero) silloin, kun verovelvollinen on käyttänyt Verohallinnon sähköisen asioinnin palvelua. Verovelvolliselle lähetettäisiin tieto tiedoksiannosta hänen Verohallinnolle antamaansa sähköiseen osoitteeseen tai Suomi.fi-viestinvälityspalvelun kautta. Verovelvollinen voisi ilmoittaa kuitenkin heräteyhteystiedokseen matkapuhelinnumeronsa. Verohallinto lähettäisi tällöin ilmoituksen tiedoksiannosta tekstiviestinä tuohon numeroon.

Vaikka verovelvollinen ei olisi käyttänyt Verohallinnon sähköisen asioinnin palvelua, verotuspäätökset ja muut verotusta koskevat asiakirjat voitaisiin antaa tiedoksi sähköisesti silloin, kun verovelvolliseen sovellettaisiin viranomaisten asiakirjojen sähköistä tiedoksiantoa sitä koskevien yleissäännösten nojalla. Valmisteilla olevan yleissääntelyn mukaan viranomaisten päätökset ja muut asiakirjat annetaan henkilölle tiedoksi sähköisesti silloin, kun hän on kirjautunut Suomi.fi-tunnuksilla johonkin viranomaispalveluun. Tiedoksiantomenettelyä varten henkilölle luodaan automaattisesti viestinvälityspalvelutili. Henkilö voi kuitenkin ilmoittaa milloin tahansa, että haluaa tiedoksiannot postitse, jolloin viestinvälityspalvelutili suljettaisiin. Henkilö tulisi jälleen sähköisen tiedoksiannon piiriin, jos hän käyttää Suomi.fi-tunnistautumista kuuden kuukauden kuluttua tästä ilmoituksesta.

Sähköisesti tiedoksi annettu asiakirja katsottaisiin annetun tiedoksi kolmantena päivänä siitä, kun asiakirja on tallennettu Verohallinnon sähköiseen asiointipalveluun. Verovelvollinen voisi ilmoittaa Verohallinnolle, että hän ei käytä Verohallinnon sähköistä asiointipalvelua.
Päätökset ja muut asiakirjat lähetettäisiin verovelvolliselle tämän jälkeen kirjepostina. Jos verovelvollinen ilmoituksensa jälkeen käyttäisi Verohallinnon sähköistä asiointipalvelua, verovelvollinen tulisi jälleen sähköisen tiedoksiantomenettelyn piiriin. Luonnolliselle henkilölle päätökset ja asiakirjat voitaisiin antaa sähköisesti tiedoksi myös silloin, kun verovelvollinen olisi sähköisen tiedoksiannon yleissäännön piirissä.

Ehdotettuja säännöksiä sovellettaisiin Verohallinnon päätösten ja asiakirjojen tiedoksiantoon ja ne täydentäisivät ehdotettua yleissääntelyä sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuudesta viranomaistoiminnassa. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2026 alusta.

Tiedoksiannot annettaisiin sähköisesti siitä ajankohdasta alkaen, jona verovelvollinen on lain voimaantulon jälkeen käyttänyt Verohallinnon sähköistä asiointipalvelua. Luonnolliselle henkilölle tiedoksianto toimitettaisiin sähköisesti myös siinä tapauksessa, että hän on 1.1.2026 voimaan tulevaksi ehdotetun yleissääntelyn perusteella sähköisen tiedoksiannon piirissä. Lisäksi tiedoksianto voitaisiin toimittaa 1.1.2026 lukien sähköisesti myös niissä tapauksissa, joissa verovelvollinen on ennen 1.1.2026 antanut suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja suostumus on lain voimaan tulleessa edelleen voimassa.

Kryptoihin liittyvää raportointivelvollisuutta esitetään laajennettavaksi

Valtiovarainministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esityksen luonnoksen (linkki), jossa esitetään raportoiville kryptovarapalvelun tarjoajille velvollisuus ilmoittaa Verohallinnolle tietoja palveluntarjoajan käyttäjinä toimivien henkilöiden ja yritysten tekemistä kryptovarojen vaihto- ja siirtotapahtumista. Lisäksi raportoiville palveluntarjoajille säädettäisiin velvollisuus ilmoittaa Suomessa yleisesti verovelvollisista luonnollisista henkilöistä ja kuolinpesistä luovutusvoiton ja -tappion tai muun tulon laskemiseksi tarpeelliset tiedot. Verovelvollisten velvollisuudeksi jäisi näissä tilanteissa esitäytetyn veroilmoituksensa tarkistaminen. Vastaavasti Verohallinnon valvontaresursseja vapautuisi muihin kryptovaroja koskeviin tapauksiin.

Kryptovarakäyttäjiin kohdistuvat tutkimis- ja tunnistamisvelvoitteet sekä raportointivelvoitteet ehdotetaan koskemaan kaikkia raportoivien kryptovarapalvelun tarjoajien kryptovarakäyttäjiä ja kontrolloivia henkilöitä riippumatta siitä, millä lainkäyttöalueella kyseinen luonnollinen henkilö tai yksikkö asuu.

Raportoiville kryptovarapalvelun tarjoajille ehdotetaan myös huolellisuusvelvoitteita, joiden avulla ne pystyisivät tutkimaan ja tunnistamaan sekä ilmoittamaan kryptovarakäyttäjät ja niiden kontrolloivat henkilöt oikein.

Yhteenlasketut tiedot vaihto- ja siirtotapahtumista summa- ja käyttäjätietoineen, kuten myös tapahtumakohtaiset luovutusvoiton ja -tappion tai muun tulon laskemiseksi tarpeelliset tiedot, olisi ilmoitettava vuosittain tammikuun loppuun mennessä koskien edellistä kalenterivuotta.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi rekisteröitymisvelvollisuutta sellaiselle toimijalle, jota ei säännellä EU:n kryptovaramarkkina-asetuksen mukaisesti tai jolla ei ole kyseisen asetuksen mukaista toimilupaa, mutta joka suorittaa kryptovarapalveluja käyttäjille tai niiden puolesta vaihtotapahtumia toteuttaen. Rekisteröityminen tehtäisiin Verohallinnolle.

Esitys laajentaisi veroasioita koskevan tietojenvaihdon ensisijaisesti jäsenvaltioiden välillä ra-portoivien kryptovarapalvelun tarjoajien kautta tapahtuvaan kryptovarojen osto-, myynti-, vaihto- ja siirtotoimintaan. Esitys laajentaisi veroasioita koskevan tietojenvaihdon myös Suo-men ja hyväksyttyjen lainkäyttöalueiden välillä. Muutosten tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026. Lausuntoaika päättyy 10.8.2025.

Alkoholijuomien valmisteveroon esitetään korotuksia

Valtiovarainministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esityksen luonnoksen, jossa esitetään muutoksia alkoholijuomien verotukseen (linkki). Viinin ja muiden käymisteitse valmistettujen alkoholijuomien valmisteveroa korotettaisiin keskimäärin noin yhdeksällä prosentilla. Korotus kohdistettaisiin alkoholipitoisuudeltaan yli 2,8-tilavuusprosenttisiin juomiin.

Lisäksi ehdotetaan, että alkoholi- ja alkoholijuomavero sidottaisiin kaikkien juomaryhmien osalta pysyvästi yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin toteutuneisiin muutoksiin. Verohallinto vahvistaisi suoritettavan veron määrän vuosittain siten kuin alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetussa laissa tarkkarajaisesti säädettäisiin. 
Muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2026. Lausuntoaika päättyy 20.8.2025.

Arvonimiveroa korotetaan

Valtiovarainministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esityksen luonnoksen, jossa esitetään arvonimistä suoritettavan veron korottamista (linkki). Veron määrää tarkistettaisiin kaikissa veroasteikon kuudessatoista ryhmässä.

Veron määrää korotettaisiin noin 35 prosenttia kolmentoista korkeimman veroryhmän eli ryhmien 1‒13 osalta. Kolmessa alimmassa veroryhmässä eli ryhmissä 14‒16 korotus olisi tätä suurempi. Korotus ei kuitenkaan olisi näissä ryhmissä euromääräisesti suuri.

Lisäksi esitetään, että veroasteikon luetteloa julkisyhteisöistä, joiden palveluksessa oleville henkilöille myönnetyistä arvonimistä peritään alempaa veroa, täydennettäisiin. Luetteloon lisättäisiin valtion, kunnan ja kirkon rinnalle hyvinvointialueet. Muutoksien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026. Muutoksia sovellettaisiin lain voimaantulon jälkeen saapuneisiin arvonimihakemuksiin. Lausuntoaika päättyy 19.8.2025.

Henkilöautojen romutuspalkkio

Valtiovarainministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esityksen luonnoksen, jossa esitetään vuosille 2026 ja 2027 ajoneuvojen romutuspalkkiota (linkki). Lausuntoaika päättyy 5.8.2025.

Romutuspalkkio maksettaisiin ainoastaan luonnolliselle henkilölle. Esitysluonnoksen mukaan romutuspalkkio myönnettäisiin 1.10.2025-31.12.2027 välisenä aikana uutta hankittua autoa vastaan romutetusta henkilöautosta. Romutuspalkkion edellytyksenä on, että yhtä uutta henkilöautoa vastaan ostaja vie yhden vähintään 10 vuotta vanhan auton, joka on vähintään 12 kuukautta ollut hänen omistuksessaan, tai jonka haltijana hän on ollut, romutettavaksi lailliseen kierrätyspisteeseen.

Romutuspalkkio olisi 2 500 euroa sellaisen henkilöauton hankintaa vastaan, jonka käyttövoimana on sähkö, tai 2000 euroa sellaisen henkilöauton hankintaa vastaan, jonka päästöt ovat enintään 140 grammaa hiilidioksidia kilometriltä.

Hakemus olisi toimitettava Liikenne- ja viestintävirastolle viimeistään 31.12. 2027. Hankittavan uuden henkilöauton tilaussopimus tulisi olla päivätty aikaisintaan 1 päivänä lokakuuta 2025 ja viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2027.

Sisällysluettelo