Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

TaxFax nro 42 • 1.7.2025

Verohallinnon oikeutta kerätä tietoja tehostetaan

Valtiovarainministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esityksen luonnoksen, jonka tarkoituksena on vahvistaa Verohallinnon oikeus käsitellä vertailutietotarkastuksella massadata-aineistoa (linkki).  Tavoitteena on paikata verovajetta turvaamalla Verohallinnon tiedonsaanti ja tällä tavoin edistää harmaan talouden torjuntaa. Lausuntoaika päättyy 18.8.2025.

Verohallinnon tulisi kohdentaa vertailutietotarkastus siten, että tiedonantovelvollisuus ei kohdentuisi nimettyihin verovelvollisiin luonnollisiin henkilöihin tai yhteisöihin. Kohdentaminen tapahtuisi riskiperusteisesti arvioituun ja rajattuun kokonaisuuteen tai ilmiöön. Verohallinnon olisi voitava osoittaa, että tarkastus on rajattu selvitettävän asian kannalta välttämättömiin tietoihin.

Verohallinto voisi esittää sivulliselle vaatimuksen tietojen luovuttamisesta siten, että siinä ei yksilöitäisi niitä henkilöitä tai yhteisöjä, joita vertailutietotarkastuksella käsitellään. Tällaisen pyynnön olisi oltava tarkasti kohdennettu, perusteltu, oikeasuhtainen, rajattu ja pyynnön tulisi kohdistua välttämättömiin henkilötietoihin suhteessa vertailutietotarkastuksen tavoitteisiin.

Vertailutietotarkastus voidaan toimittaa myös toistuvasti kohdennettuna samaan tiedonantovelvolliseen.

Muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2026.

Tulojen kohdistaminen kiinteälle toimipaikalle

Valtiovarainministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esityksen luonnoksen, jossa esitetään aikaisempaa tarkempia säännöksiä tulon kohdistamisessa kiinteälle toimipaikalle (linkki). Ehdotetut muutokset koskisivat vain sellaisia ulkomaisia yrityksiä, joilla on kiinteä toimipaikka Suomessa ja sellaisia kotimaisia yrityksiä, joilla on kiinteä toimipaikka ulkomailla. Lausuntoaika päättyy 22.8.2025.

Esitysluonnoksessa ehdotetaan, että tulo kohdistettaisiin kiinteälle toimipaikalle OECD:n malliverosopimuksessa vuodesta 2010 alkaen olleen liiketuloartiklan edellyttämällä tavalla silloin, kun verosopimuksessa on vastaava liiketuloartikla. Lisäksi ehdotetaan säädeltäväksi tulon kohdistamisesta kiinteälle toimipaikalle tilanteissa, joissa sovellettavan verosopimuksen liiketuloartikla poikkeaa OECD:n vuoden 2010 malliverosopimuksen liiketuloartiklasta, sekä tilanteissa, joissa ei ole sovellettavaa verosopimusta.

Lisäksi ehdotetaan, että laissa nimenomaisesti säädettäisiin yritysten osien välisten sisäisten suoritusten huomioon ottamisesta verotettavan tulon laskennassa.

Myös kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi. Menetelmälakiin ehdotetaan uutta säännöstä, joka selventää hyvitysmenetelmän käyttöä tilanteissa, joissa Suomessa sijaitsevan päätoimipaikan verotuksessa poistetaan kaksinkertaista verotusta, mikä on aiheutunut kiinteän toimipaikan liiketulon verotuksesta toisessa valtiossa.

Esitettyjen muutosten arvioidaan aiheuttavan merkittävimpiä taloudellisia vaikutuksia tilanteissa, joissa kiinteä toimipaikka maksaa päätoimipaikalle rojaltia aineettoman oikeuden käytöstä, joka uuden sääntelyn myötä olisi Suomessa hyväksyttävä vähennyskelpoiseksi, kun veloitus on markkinaehtoinen. Toisaalta tällaisissa tilanteissa kiinteälle toimipaikalle kohdistettaisiin usein vastaavasti enemmän tuloja.

Kaivostoiminnassa käytetyn sähkön verotus

Valtiovarainministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esityksen luonnoksen (linkki), jossa ehdotetaan muutettavaksi kaivostoiminnassa käytetyn sähkön verotusta. Lausuntoaika päätyy 11.8.2025.

Esitysluonnoksen mukaan kaivostoiminnassa käytettävän sähkön vero siirrettäisiin alemmasta sähköveroluokasta II yleiseen sähköveroluokkaan I, jonka vero on 2,24 senttiä kilowattitunnilta. Alemman sähköveroluokan vero on 0,05 senttiä kilowattitunnilta, joten ehdotettu muutos nostaisi kaivostoiminnassa käytettävän sähkön veroa 2,19 senttiä kilowattitunnilta. Muutos on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2026

Sisällysluettelo