Kuoppa täyttyy vihdoin – palkansaajan ostovoima palaamassa 2026 vuoden 2020 tasolle
Vuonna 2026 reaalipalkkojen nousu ja palkkaverotuksen keveneminen nostavat keskituloisen palkansaajan ostovoiman vihdoin kuuden vuoden takaiselle tasolle.
Keskituloisen palkansaajan nettopalkan ostovoima oli korkean inflaation jäljiltä vuonna 2023 yli kuusi prosenttia matalampi kuin vuonna 2020. Palkan ostovoima oli edellisen kerran ollut matalampi 15 vuotta aiemmin vuonna 2008.
Vuoden 2023 jälkeen ostovoima on kasvanut vahvasti, kun kuluttajahintojen nousuvauhti on hidastunut, ansiotaso noussut ja palkkaverotus keventynyt. Kuluvana vuonna keskituloisen palkan ostovoima on kuitenkin yhä yli kaksi prosenttia matalampi kuin huippuvuonna 2020.
Ostovoima kohenee vuonna 2026 kolmatta vuotta perätysten. Reaalipalkan kahden prosentin kasvu yhdistettynä palkkaverotuksen kevenemiseen merkitsee keskituloisen 4 058 e/kk ansaitsevan palkansaajan nettopalkan ostovoiman kasvua 2,2 prosentilla vuonna 2026. Tämän myötä ostovoima saavuttaa viimein edellisen huippuvuoden 2020 tason ja kuuden vuoden ostovoimakuoppa kuroutuu umpeen.
Keskituloisen palkan ostovoima kohoaa 2024–2026 reilun kahden prosentin vuosivauhtia, mikä on selvästi nopeampaa kuin minään vuonna 2010-luvulla. Inflaatiopiikin myötä myös ansiotason nousu on kiihtynyt edellisen vuosikymmenen vauhtiin nähden.
Vuonna 2026 keskituloisen palkan ostovoima on lähes 800 euroa vuodessa korkeampi kuin vuonna 2025 ja yli 2 300 euroa korkeampi kuin ostovoimakuopan pohjalla vuonna 2023.
Palkan ostovoimaan vaikuttavat ansiokehitys, inflaatio ja verotus
Ostovoima putosi voimakkaimmin vuonna 2022, jolloin inflaatio oli kiihtynyt koronapandemiasta toipumisen ja energiakriisin myötä. Kuluttajahintojen nousu söi ostovoimaa ansiotason huomattavasta noususta huolimatta yhä vuonna 2023, kun asuntolainojen korot ampaisivat nousuun.
Vuonna 2024 suunta muuttui ja ostovoima kääntyi kasvuun. Ostovoimaa vahvisti paitsi inflaation selvän laskun siivittämä reaalipalkkojen nousu, myös palkansaajan veroprosenttien aleneminen. Palkkaverotus keveni tuntuvasti etenkin työttömyys- ja sairausvakuutusmaksujen alenemisen takia. Keskituloisen palkansaajan veroprosentti laski 0,6 prosenttiyksikköä, pieni- ja suurituloisimmilla palkkatasoilla se aleni vielä enemmän.
Vuonna 2025 ostovoima on vahvistunut reaalipalkkojen nousun ansiosta, kun taas tuloverotuksen kiristyminen on syönyt hieman monien palkansaajien ostovoimaa. Suurimmillaan veroprosentti kiristyy lähes prosenttiyksikön kovapalkkaisilla tulotasoilla. Matalimmalla 2 705 €/kk esimerkkipalkalla veroprosentti hieman kevenee.
Vuonna 2026 palkkaverotuksen yleinen keveneminen kohentaa ostovoimaa (yksilötasolla tarkka veromuutos riippuu mm. lasten lukumäärästä, ay-jäsenmaksuista sekä palkansaajan iästä). Keskituloiselle palkansaajalle reaalipalkkojen nousulla on silti suurempi merkitys ostovoiman kohenemiseen kuin veromuutoksella.
Pienimmällä ja suurimalla esimerkkipalkkatasolla (2 705 €/kk ja 10 821 €/kk) palkkaverotuksen kevenemisellä on suurempi vaikutus kuin keskituloisella. Ja niinpä ostovoiman kasvu on voimakkaampaa kyseisillä tulotasoilla.
Toiseksi korkeimmalla esimerkkipalkalla 6 763 €/kk palkkaverotus pysyy ensi vuonna käytännössä ennallaan, joten ostovoima kasvaa vain reaalipalkan nousun verran. Kun tällä tulotasolla verotus on jopa hieman kireämpää vuonna 2026 kuin 2020, ostovoima jää yhä 0,7 % alle huippuvuoden 2020 tason.
Reaalipalkat ovat näillä näkymin vuonna 2026 yhä matalammat kuin vuosikymmenen vaihteessa 2020. Pieni-, keski- ja suurituloisimmilla palkkatasoilla nettopalkan ostovoima nousee kuitenkin kuuden vuoden huipun tasolle tai sen yli kevyemmän palkkaverotuksen avittamana.
Palkka 2025 |
2 705 €/kk |
4 058 €/kk |
6 763 €/kk |
10 821 €/kk |
Ostovoiman muutos ensi vuonna |
+ 2,6 % |
+ 2,2 % |
+ 2,0 % |
+ 5,2 % |
Ostovoiman muutos kuopan pohjalta |
+ 8,2 % |
+ 6,9 % |
+ 6,6 % |
+ 9,7 % |
Ostovoiman muutos kuuden vuoden aikana |
+ 1,1 % |
0,0 % |
- 0,7 % |
+ 2,6 % |
Reaalipalkan muutos oletettu kaikilla tulotasoilla samaksi, joten ostovoimaeroja selittää tulotasojen erilainen veroprosentin kehitys.
Laskelmien oletukset:
Palkkakehitys noudattaa Tilastokeskuksen ansiotasoindeksiä (keskiansio n. 4 100 e/kk vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla) ja hintakehitys kuluttajahintaindeksia (kulutusveromuutokset huomioiden). Ennusteet 2025 ja 2026 ansiotaso- ja kuluttajahintaindeksien kehityksestä valtiovarainministeriön kesän Taloudellisen katsauksen mukaiset:
2025: ATI +3,0 %, KHI +0,6 % 2026: ATI +3,6 %, KHI +1,6 %
Palkansaajan veroprosentit laskettu keskimääräisillä kunnallis- ja kirkollisveroprosenteilla, ml. eläke- (alle 53-vuotiaan) ja työttömyysvakuutusmaksu, vain viran puolesta automaattisesti myönnettävät vähennykset, ei huomioitu työtulovähennyksen ikäkorotusta eikä lapsikorotusta eikä työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuja, vuositulo lomarahoineen 12,5 x kk-palkka.
Tarkemmin esimerkkejä vuoden 2026 veromuutoksista Veronmaksajien lehdistötiedotteen 2.9.2025 liitteissä.