Verovähennykset henkilöverotuksessa 23.10.2019

Jarin vähennykset

Verovähennykset ovat olennainen osa ansiotulojen verotusta. Esimerkkipalkansaajallemme, Jarille, myönnetään verotuksessa vain viran puolesta tehtävät vähennykset, jotka hänelle  myönnetään 40 000 euron bruttopalkastaan "automaattisesti". Kaikista ansiotulojen verotuksessa tehtävistä vähennyksistä vuonna 2019 voit lukea lisää täältä. Jarin vähennykset on listattu seuraavassa.

Tulonhankkimisvähennys

Tulonhankkimisvähennys myönnetään kaikille, joilla on ollut palkkatuloa. Vähennys on 750 euroa, mutta kuitenkin enintään palkkatulojen määrä.

Jos Jarilla olisi todellisia tulonhankkimiskuluja ja niiden määrä olisi suurempi kuin 750 euroa, vähennettäisiin tulonhankkimiskulujen määrä. Tulonhankkimiskuluja voivat olla esimerkiksi työhuonevähennys, ammattikirjallisuuden ja työhön käytettävien tietokoneen tai tulostimen, hankintamenot.

Jari ei joudu itse hankkimaan töissään tarvitsemiaan työvälineitä, eikä hänellä ole muitakaan tulonhankkimismenoja, joten hänen 40 000 euron palkkatuloistaan vähennetään 750 euron tulonhankkimisvähennys.

Sosiaalivakuutusmaksut

Työntekijän eläkemaksu, työttömyysvakuutusmaksu ja sairausvakuutuksen päivärahamaksu ovat pakollisia sosiaalivakuutusmaksuja. Ne vähennetään puhtaista ansiotuloista sekä valtion- että kunnallisverotuksessa.

Työntekijä maksaa palkansaajan työeläkevakuutusmaksua 6,75 prosenttia palkka- ja työtulostaan 17–52-vuotiaana ja 63–67-vuotiaana. 53–62-vuotiaan maksuprosentti on 8,25 %.

45-vuotias Jari maksaa tyel-maksua 6,75 % × 40 000 € eli 2 700 €.

Palkansaajien ja yrittäjien sairausvakuutusmaksun päivärahamaksu on 1,54 prosenttia palkasta tai työtulosta, jos vuotuisen palkka- ja työtulon yhteismäärä on vähintään 14 282 euroa.

Jarin palkka ylittää rajan, joten hän maksaa sv-maksun päivärahamaksua 1,54 % × 40 000 € eli 616 €.

Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu on 1,50 prosenttia palkasta.

Jari maksaa työttömyysvakuutusmaksua 1,50 % × 40 000 € eli 600 €.

Pakollisista sotu-maksuista Jarille kertyy vähennyksiä 2 700 € + 616 € + 600 € eli 3 916 euroa.

Kunnallisverotuksen ansiotulovähennys

Kunnallisverotuksen ansiotulovähennys lasketaan useista eri tuloista:

  • veronalaiset palkkatulot
  • muusta toiselle suoritetusta työstä, tehtävästä tai palveluksesta saadut ansiotulot
  • ansiotulona pidettävät käyttökorvaukset
  • ansiotulona verotettavat osingot
  • jaettavan yritystulon ansiotulo-osuus
  • yhtymän osakkaan elinkeinotoiminnan tai maatalouden ansiotulo-osuus

Vähennys on 51 prosenttia edellä mainittujen tulojen 2 500 euroa ylittävältä osalta tulojen 7 230 euroon saakka ja sen ylittävältä osalta 28 prosenttia. [1]

Vähennyksen enimmäismäärä on kuitenkin 3 570 euroa. [2] Jos verovelvollisen puhtaat ansiotulot ovat yli 14 000 euroa, vähennyksen määrä pienenee 4,5 prosentilla puhtaan ansiotulon 14 000 euroa ylittävältä osalta. [3]

Jarin tapauksessa kunnallisverotuksen ansiotulovähennys on 2 433,75 euroa. Se saadaan kaavalla

[1] (7 230 € – 2 500 €) × 51 % + (40 000 € – 7 230 €) × 28 % = 11 587,90 €

[2] → 11 587,90 € > 3 570 €

[3] 3 570 € – (39 250 € – 14 000 €) × 4,5 % = 2 433,75 €

Kunnallisverotuksen perusvähennys

Kunnallisverotuksen perusvähennys on korkeintaan 3 305 €. Sen saamiseen vaikuttavat tulojen lisäksi muut vähennykset.

Kun henkilön puhtaasta ansiotulosta vähennetään 

  • sosiaalivakuutusmaksut, 
  • kunnallisverotuksen ansiotulovähennys sekä
  • muut mahdolliset kunnallisverotuksen vähennykset,

saadaan luku, jota tarvitaan perusvähennystä laskettaessa. [1] 

Jos edellä mainittu luku on pienempi kuin 3 305 euroa, perusvähennystä myönnetetään saman verran. Tällöin perusvähennys pienentää kunnallisverotuksessa verotettavan tulon nollaan.

Jos taas luku on suurempi kuin 3 305 euroa [2], vähennystä pienennetään 18 prosentilla edellä lasketusta luvusta. [3]

Jari ei saa kunnallisveron perusvähennystä:

[1]  39 250 € – 3 916 € – 2 434 € = 32 900 €

[2]  32 900 € > 3 305 €

[3]  3 305 € – (18 % × 32 900 €) = –2617 €

0 € (Vähennys ei voi olla negatiivinen.)

Työtulovähennys

Työtulovähennys lasketaan verovelvollisen

  • veronalaisten palkkatulojen,
  • muusta toiselle suoritetusta työstä, tehtävästä tai palveluksesta saatujen ansiotulojen,
  • ansiotulona pidettävien käyttökorvausten,
  • ansiotulona verotettavan osingon,
  • jaettavan yritystulon ansiotulo-osuuden sekä
  • yhtymän osakkaan elinkeinotoiminnan tai maatalouden ansiotulo-osuuden perusteella.

Vähennys on 12,2 prosenttia edellä tarkoitettujen tulojen 2 500 euroa ylittävältä osalta. [1] Vähennyksen enimmäismäärä on kuitenkin 1 630 euroa. [2] 

Verovelvollisen puhtaan ansiotulon ylittäessä 33 000 euroa vähennyksen määrä pienenee 1,72 prosentilla rajan ylittävältä osalta. [3] Vähennys tehdään ennen muita tuloverosta tehtäviä vähennyksiä.

[1]  (40 000 € – 2 500 €) × 12,2 % = 4 575 €

[2]  => 4 575 € > 1 630 €

[3]  1 630 € – (39 250 € – 33 000 €) × 1,72 % = 1 522,50 €

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki