Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

19.1.2018

Lakiluonnos: Yritysten korkovähennyksiin kaavaillaan rajoituksia

Yritysten tuloverotukseen ehdotetaan muutosta, joka rajoittaisi muun muassa pankkilainojen korkomenojen vähentämistä.

Valtiovarainministeriön laatimassa lakiluonnoksessa ehdotetaan rajoituksen laajentamista ulkopuolisilta tahoilta otettujen lainojen korkomenojen vähentämiseen. Lisäksi rajoitettaisiin henkilökohtaiseen tulolähteeseen ja maatalouden tulolähteeseen kuuluvien korkomenojen vähentämistä.

Soveltamisala laajenisi niin, että rajoitus koskisi jatkossa myös kiinteistötoimialaa ja rahoitusalan yrityksiä.

Vähennyskelpoisten korkomenojen määrä laskettaisiin tulolähteittäin vastaavasti kuin nykyisin. Ulkopuolisille tahoille maksettujen nettokorkomenojen vähennyskelpoinen määrä olisi kolme miljoonaa euroa.

Nykyistä rajoitusta on kevennetty niin sanotulla tasevapautussäännöllä.

Korkomenojen vähentämistä on nykyisin rajoitettu yhteisöjen, avoimien yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden tuloverotuksessa. Rajoitus on koskenut vain etuyhteydessä olevien yritysten välisiä korkosuorituksia, ja sitä on sovellettu vain elinkeinotulon verotuksessa. Etuyhteydessä voi olla kyse esimerkiksi omistuksen kautta syntyvästä määräysvallasta.

Muutosten kiristäisivät yritysten tuloverotusta. Valtiovarainministeriö arvioi, että verotuotot lisääntyisivät noin 46 miljoonaa euroa vuodessa. Tavoitteena on nykyistä laajemmin ehkäistä suurista korkomenovähennyksistä johtuvaa veropohjan rapautumista.

Lakuluonnos on lausuntokierroksella, joka päättyy 26. helmikuuta. Muutoksia on tarkoitus soveltaa ensimmäisen kerran vuodelta 2019 toimitettavassa verotuksessa.

Minna Petäinen

Tulosta sivu