Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

22.2.2018

Oma veron asiakas: Saat yhteenvedon maaliskuussa, jos verokautesi on kalenterivuosi

Oma-aloitteisten verojen, yhteisöjen ja yhteisetuuksien tuloverojen sekä perintö- ja lahjaverojen tapahtumista tulee kerran kuukaudessa yhteenveto Oma vero -palveluun. Yhteenveto muodostetaan pääsääntöisesti kalenterikuukauden viimeisenä päivänä ja julkaistaan Oma vero -palvelussa heti seuraavan kuun alussa.

Verohallinto muistuttaa, että poikkeuksena ovat ne asiakkaat, joiden verokausi on kalenterivuosi sekä apteekkiverovelvolliset asiakkaat. Näiden asiakkaiden yhteenveto muodostetaan maaliskuun 2. päivänä tai sitä seuraava arkipäivä.

Yhteenvedolla näkyvä saldotilanne on yhteenvedon muodostamispäivältä, ei kuukauden lopun tilanteesta. Yhteenvetoa ei muodosteta, jos verokauden aikana ei ole ollut tapahtumia.

Apteekkiverolla poikkeusaikataulu

Apteekkivero verovuodelta 2017 on ilmoitettava viimeistään 28.2.2018, mutta se erääntyy maksettavaksi vasta 12.6.2018. Käyttämätön maksu jää odottamaan kesäkuun eräpäivää tai muita tulevia oma-aloitteisia veroja. Verovuoden 2017 jälkeen apteekkiveron maksamisen eräpäivä on sama kuin ilmoittamisen määräpäivä eli helmikuun viimeinen päivä.

Satu Alavalkama

Tulosta sivu