Maanantaina 25.8. veroneuvontamme on poikkeuksellisesti auki vain klo 9–11.

27.1.2022

Verokertymä kohosi lähes 76 miljardiin euroon

Verohallinto keräsi viime vuonna veroja 75,6 miljardia euroa, mikä on 9,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020 ja 7,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Koronatilanteesta huolimatta sekä yritysten että henkilöiden tulot lisääntyivät. 

Sekä henkilöiden tuloveroa, arvonlisäveroa että yhteisöveroa kerättiin alustavien tietojen mukaan vuonna 2021 edellisvuotta enemmän.  

Vuonna 2021 euromääräisesti eniten nousseet verokertymät vuoteen 2020 verrattuna olivat: 

  1. Arvonlisävero, nousua 1,9 miljardia euroa (+10,6 %).
  2. Henkilöasiakkaiden tulovero, nousua 1,9 miljardia euroa (+5,9 %).
  3. Yhteisövero, nousua 1,8 miljardia euroa, (+38,1 %). 

Arvonlisäveron ja yhteisöveron suuria kasvuprosentteja selittävät pitkälti vertailuvuoden 2020 heikot kertymäluvut.  

Verokertymä 2021 Kuva: Verohallinti

Henkilöt kerryttivät veropottia 33,7 miljardilla eurolla

Henkilöiden tulovero kerrytti eniten veropottia myös vuonna 2021. Henkilöiden tuloveroa kertyi 33,7 miljardia euroa, mikä on 5,9 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020.  

Suurin osa henkilöiden tuloverosta kerätään ennakonpidätyksinä, eli esimerkiksi palkasta vähennetään veroprosentin mukaan veron osuus, ennen kuin nettopalkka maksetaan palkansaajan tilille. Ennakonpidätyksiä tehdään myös työttömyysetuuksista ja eläkkeistä. 

Yhteisöjen tuloverossa hurja kasvu

Yhteisöjen tuloveroa kertyi vuonna 2021 yhteensä 6,6 miljardia euroa, 1,8 miljardia (+38,1 %) enemmän kuin vuonna 2020 ja 554 miljoonaa (+9,1 %) enemmän kuin vuonna 2019. Yhteisöjen tuloveroa maksavat esimerkiksi osakeyhtiöt.  

Osa verokertymän kasvusta johtuu siitä, että alkuvuodesta 2021 maksettiin vielä vuoden 2020 veroja, kun moni yritys huomasi maksaneensa liian vähän veroja ennakkoon vuonna 2020. Nämä verot tulivat maksettavaksi vasta viime vuoden alussa ja nostavat myös verokertymän kasvuprosenttia.  

Verohallinnon alustavat luvut näyttävät, kuinka paljon veroja on kerätty vuonna 2021. Osa viime vuonna kerätyistä veroista on kohdistunut verovuoteen 2020.

Verovuoden 2021 veroja puolestaan maksetaan vielä vuoden 2022 puolella. Tieto siitä, paljonko verovuonna 2021 kertyy yhteisöveroa, selviää kun yhteisöt antavat veroilmoituksensa myöhemmin keväällä.  

Arvonlisäverokertymän nousu kertoo kulutuksen kasvusta

Arvonlisäveroa kertyi vuonna 2021 yhteensä 20 miljardia euroa, mikä on 1,9 miljardia (+10,6 %) enemmän kuin vuonna 2020 ja 1,1 miljardia (+5,7 %) enemmän kuin vuonna 2019. 

Vuonna 2020 arvonlisäverokertymän pienenemistä selittivät sekä yritysten tilanne että hallituksen koronatukitoimena yrityksille myönnetyt huojennetut maksujärjestelyt. 

Maksetut osingot kasvattivat lähdeverokertymää  

Muista verolajeista eniten nousi lähdeveroista kerättyjen veroeurojen määrä. Lähdeveroa kertyi vuonna 2021 yhteensä 1,1 miljardia euroa, mikä on 718 miljoonaa (+176,1 %) enemmän kuin vuonna 2020.

Suurin osa lähdeverosta kerätään yhtiöiden osakkailleen maksamista osingoista.  

Vuonna 2020 Euroopan keskuspankki kielsi pankkeja maksamasta osakkailleen osinkoja. "Nyt nähty lähdeveron verokertymän kasvu johtuu pääosin siitä, että viime vuonna kielto poistui ja pankit maksoivat osinkoja", ylitarkastaja Matti Luokkanen Verohallinnosta kertoo tiedotteessa.  

Minna Petäinen

Tulosta sivu