Eläkkeiden verotus

Eläketulo on verotuksessa ansiotuloa, kuten palkka- ja yrittäjätulotkin.

Eläketuloista maksetaan valtion tuloveroa, kunnallisveroa, sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksua, kirkollisveroa sekä Yle-veroa. Kunnallisverotuksen eläketulo- ja perusvähennyksen vuoksi pienistä eläkkeistä ei kuitenkaan mene veroa lainkaan Yle-veroa lukuun ottamatta.

Työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksua sekä sairausvakuutuksen päivärahamaksua ei eläketulosta makseta.

Suurta eläketuloa saavien henkilöiden eläketulosta maksetaan valtiolle vuonna 2017 eläketulon lisäveroa 5,85 prosenttia siltä osin kuin eläketulo vähennettynä eläketulovähennyksellä ylittää 47 000 euroa.

Eläketulon lisävero maksetaan valtionverotuksessa sovellettavan progressiivisen tuloveroasteikon perusteella määrätyn tuloveron lisäksi.

Eläkkeensaajan veroprosentit 2017

Palkan ja eläkkeen verotuksen erot (huom! luvut ovat vuodelta 2015)

(Päivitetty 13.12.2016)

Tulosta

Eläkkeensaajan verolaskuri


Tutustu eläkkeensaajan verolaskuriin 2017

Eläkeveroselvitys


Eläkeveroselvitys 2015

Veronmaksajat on selvittänyt eläkkeensaajan verotuksen ja ostovoiman 2000-luvulla. Tutustu selvitykseen