Lehdistötiedotteet 21.12.2023

Veronmaksajat laski: Palkansaajan ostovoima kääntyy 2,3 prosentin kasvuun vuonna 2024 – veronkevennys tulee nyt oivaan aikaan

Palkansaajan nettoansioiden ostovoima kääntyy vuonna 2024 reippaaseen 2,3 prosentin kasvuun. Keskituloisen 3 821 euroa kuukaudessa ansaitsevan palkansaajan ostovoima kohenee 750 euroa. Ostovoiman kohenemisesta kolmasosa tulee palkkaverotuksen kevenemisestä ja kaksi kolmasosaa reaalipalkan noususta.

Muutos on huomattava, sillä edellisinä kolmena vuonna ostovoima on jatkuvasti alentunut. Keskituloisen palkansaajan nettopalkan ostovoima on vuonna 2023 yli kuusi prosenttia matalampi kuin vuonna 2020. Palkan ostovoima oli edellisen kerran matalampi 15 vuotta sitten vuonna 2008.

Tämä ilmenee Veronmaksajain Keskusliiton tuoreista laskelmista, joissa on huomioitu palkankorotusten, verojen ja inflaation vaikutukset keskituloisen palkansaajan nettoansioiden ostovoimaan 2000-luvulla.

Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää ensi vuonna toteutuvaa käännettä kohenevan ostovoiman tielle erityisen tärkeänä ajankohtaisessa tilanteessa. Palkansaajan ostovoiman tuntuva kasvu on harvinainen valopilkku muutoin ankeassa suhdannekuvassa.

– Palkansaajan verotuksen keveneminen tulee nyt oivaan aikaan, sillä talouskasvu on ensi vuonna paljolti kotimaisen kulutuskysynnän varassa.

– Nyt palkansaajilla on mainio tilaisuus omalla kulutuksellaan ylläpitää työllisyyttä ja auttaa samalla koko kansantalouden paluuta taantuman jälkeen takaisin kasvun tielle.

Vuonna 2024 palkkaverotusta keventävät erityisesti hyvän työllisyyskehityksen mahdollistamat työttömyys- ja sairausvakuutusmaksujen alennukset. Valtion ja kuntien verotuotot kasvavat ensi vuonna maksualennusten seurauksena, sillä niistä saatavat verovähennykset pienenevät.

– Velkaiselle valtiolle työttömyysvakuutusmaksun alennus on ilouutinen. Sekä palkansaaja että valtio voittavat, kun palkkaverotus kevenee ja samalla valtiontalous kohenee.

 

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, p. 0400 414 652

pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola, p. 050 536 4126

 

Palkansaajan ostovoiman muutoksia 2000-luvulla kuvaavat laskelmat

 

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki