Miten vähennän kiinteistövälittäjän palkkion?

Asuin vakituisesti rakentamassani omakotitalossa 35 vuotta. Muutin kerrostaloon vuonna 2014. Laitoin talon vuokralle, koska asuntokauppa kävi tuolloin nihkeästi. Asunto oli vuokralla kevääseen 2016 asti, ja sain sen vihdoin myytyä kesällä 2016.

Voinko vähentää vuokratulosta myynnistä aiheutuneen kiinteistönvälittäjän palkkion?

 

Verojuristi
Juha Salmikivi

Verojuristi Juha Salmikivi vastaa

Et voi. Myyntikuluja aiheuttanut kiinteistönvälittäjän palkkio vähennetään luovutusvoiton verotuksessa, koska myyntikulut kohdistuvat omaisuuden myyntiin eikä asunnon vuokraukseen. Lisäksi tässä tapauksessa omakotitalon myynnistä saamasi luovutusvoitto on sinulle verovapaata tuloa, koska olet omistusaikanasi asunut talossa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta.

Oman asunnon luovutusvoittoa laskettaessa omakotitalosi verovapauteen rinnastetaan myös sen rakennuspaikka siltä osin kuin se ei ole suurempi kuin 10 000 neliömetriä tai kaavoitetulla alueella enintään kaavan mukaisen tontin tai rakennuspaikan suuruinen.

Siksi myyntihinnasta ei verotuksessa voida vähentää minkäänlaisia omakotitalon myyntiin tai muita muutoin taloon liittyneitä vähennyskelpoisia menoja.  

Tämä on Verojuristi vastaa -artikkeli, jota ei päivitetä. Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Ovatko sijoitusasunnon lainan korot vähennyskelpoisia?

Hankin sijoitusasunnon. Kysymyksessä on ns. RS-kohde, jonka kauppahinnasta maksettiin huhtikuussa osa ja vuoden 2017 huhtikuussa loput, kun talo valmistuu. Olen ottanut asuntoa varten lainaa pankista. Ovatko lainan korot vähennyskelpoisia vuoden 2016 verotuksessa, vaikka vuokratuloja asunnosta...

Lue lisää