Taloudellinen apu lapselle 10.12.2024

Lahja lapselle ja verot

Lahjaveroa maksetaan, kun saadaan vastikkeetta omaisuutta. Vero määräytyy lahjaveroasteikon perusteella. Lahjan saajat jaetaan kahteen veroluokkaan sukulaisuussuhteen mukaan.

Lahjavero määräytyy lahjanantajan ja lahjansaajan välisen sukulaisuussuhteen perusteella.

  • Lähisukulaiset kuuluvat I veroluokkaan.
  • Kaukaisemmat sukulaiset ja muut kuuluvat II veroluokkaan, jossa lahjaverotus on I veroluokkaa kireämpää.

Lahjaveroa maksetaan kaiken lajisesta omaisuudesta, jonka arvo on vähintään 5 000 euroa. Lahjan arvona käytetään käypää arvoa lahjanantohetkellä.

Lahjaveroa maksetaan 5 000 euron arvoisesta tai sitä suuremmasta lahjasta. Lahjaveron maksaa lahjansaaja.

Lahjaveroilmoitus

Verovapaasta lahjasta ei tarvitse tehdä lahjaveroilmoitusta. Silti verovapaasta rahalahjastakin olisi hyvä tehdä lahjakirja perheen omiin tarpeisiin, jotta tiedetään ja muistetaan, mitä kenellekin on lahjoitettu ja milloin.

Jos rahan sijasta on lahjoitettu esimerkiksi rahasto-osuuksia, lahjaveroilmoitus kannattaa tehdä sekä verovapaista että verollisista lahjoista. Jos lahjansaaja myy rahasto-osuudet myöhemmin, lahjaveropäätöksestä on helppo selvittää osuuksien hankintameno eli niiden arvo hetkellä, jolloin lahja saatiin. Hankintamenoa tarvitaan, kun mahdollisen myynnin jälkeen lasketaan myyntivoiton suuruutta verottajaa varten.

Lahjaveroilmoitus on annettava Verohallinnolle kolmen kuukauden kuluessa lahjan saamisesta. Voit tehdä lahjaveroilmoituksen paperilomakkeella tai sähköisesti Omaverossa. Lomakkeen ilmoituksen tekemistä varten saa verottajan sivuilta.

Verovapaat lahjat

1) Verovapaita lahjoja ovat lahjat, joiden arvo jää alle 5 000 euron.

  • Näitä lahjoja voi antaa haluamalleen henkilölle yhteensä alle 5 000 euron arvosta kolmen vuoden välein.
  • Kaikki kolmen vuoden sisällä annetut lahjat samalta antajalta samalle saajalle lasketaan yhteen.

2) Verovapaita lahjoja ovat yksittäiset enintään 4 000 euron arvoiset koti-irtaimistolahjat. Näitä lahjoja ei lasketa mukaan arvioitaessa kolmen vuoden sisällä samalta antajalta saatuja lahjoja.

3) Toisen elatusta varten annetut lahjat ovat verovapaita, kunhan niitä ei voi käyttää muuhun tarkoitukseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että maksetaan toisen elantokustannuksia suoraan velkojalle. Näitäkään lahjoja ei lasketa mukaan kolmen vuoden yhteenlaskusäännön mukaan.

Verovapaat lahjat

Verovapaita lahjoja voi antaa haluamalleen henkilölle yhteensä alle 5 000 euron arvosta joka kolmas vuosi. Jos äiti esimerkiksi lahjoittaa lapselleen 4 999 euroa 31.1.2022, hän voi tehdä seuraavan verovapaan lahjoituksen samalle lapselle 31.1.2025. 

Lahjan arvon pitää jäädä ainakin senttiä vaille viiteentuhanteen, sillä jos lahjan arvo on tasan 5 000 euroa, siitä on maksettava lahjaveroa. Kaikki annetut lahjat lasketaan yhteen, joten jos vanhempi on lahjoittanut lapselle vaikkapa kesämökin, samalla kolmivuotisjaksolla ei voi enää antaa kyseiselle lapselle verovapaata rahalahjaa.

Lahjan verovapauden raja on kuitenkin lahjoittajakohtainen. Voit saada kolmen vuoden välein alle 5 000 euron lahjat sekä äidiltäsi että isältäsi ja vielä mummulta, papalta ja kummitädiltäkin. Lahjoittaja voi olla muukin kuin sukulainen.

Tavanomaisia koti-irtaimistolahjoja, joiden arvo on 4 000 euroa tai vähemmän, voi saada verottomasti useita kertoja kolmen vuoden aikana. Tavallinen koti-irtaimisto tarkoittaa yleisesti kotona olevia irtaimia esineitä, kuten huonekaluja ja kodinkoneita. Koti-irtaimistolahjan pitää tulla lahjansaajan tai hänen perheensä henkilökohtaiseen käyttöön.

Tällaisia lahjoja ei koske sääntö, jonka mukaan kolmen vuoden aikana annettujen lahjojen arvot lasketaan yhteen. Jos yksittäisen koti-irtaimistolahjan arvo on yli 4 000 euroa, se otetaan kuitenkin huomioon koko arvostaan, kun lasketaan yhteen kolmen vuoden aikana samalta lahjanantajalta saatuja lahjoja.

Myös ennakkoperintö verotetaan lahjana

Perittävä voi jakaa omaisuuttaan rintaperillisilleen (lapset, lapsenlapset jne.) jo elinaikanaan. Kyseessä voi olla ennakkoperintö tai tavallinen lahja.

  • Ennakkoperintö otetaan aina perintöverotuksessa huomioon.
  • Lahja huomioidaan perintöverotuksessa vain, jos se on saatu kolmen vuoden sisällä ennen kuolemantapausta.

Sekä ennakkoperinnöstä että lahjasta maksetaan lahjaveroa silloin, kun lahja saadaan.

Ennakkoperintönä pidetään yleensä tavanomaista suurempaa lahjaa, jonka isä tai äiti antaa lapselleen. Isovanhempien lastenlapsille antamaa lahjaa ei yleensä lueta ennakkoperinnöksi, jos lasten vanhemmat ovat elossa lahjoitushetkellä.

Lahjaa ei myöskään pidetä ennakkoperintönä, jos lahjanantaja on lahjakirjassa ilmoittanut, että kyseessä ei ole ennakkoperintö tai jos asia käy muulla tavoin ilmi.

 

 

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu