Miten tappio vaikuttaa pääomatuloon?

Olen myynyt tänä vuonna pörssiosakkeita tappiolla. Lisäksi olen myynyt puuta. Vähentääkö vuonna 2016 pörssiosakkeiden myynnistä aiheutunut luovutustappio samana vuonna puunmyynnistä saatua pääomatuloa?

 

Verojuristi
Juha Salmikivi

Verojuristi Juha Salmikivi vastaa

Kyllä vähentää, jos sinulla ei ole veronalaisia luovutusvoittoja verovuonna 2016, joista vähennys tehdään ensin. 

Vuoden 2016 alusta lähtien omaisuuden myynnistä syntyneet luovutustappiot vähennetään ensin luovutusvoitoista ja tämän jälkeen muista pääomatuloista, jos vähennettäviä luovutustappiota on vielä jäljellä. 

Luovutustappioiden vähentämisaika on edelleenkin viisi vuotta tappiovuoden lisäksi. Lähdeveron alaisista korkotuloista luovutustappioita ei saa kuitenkaan vähentää. 

Luovutustappiot vähennetään verovelvollisen puhtaan pääomatulon määrästä.

Puhdas pääomatulo saadaan vähentämällä pääomatuloista luonnolliset vähennykset eli tulonhankkimisesta aiheutuneet menot. 

Tämä on Verojuristi vastaa -artikkeli, jota ei päivitetä. Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa