Pörssiosakkeita lapsenlapselle lahjaksi – mikä on lahjan arvo?
Aion lahjoittaa lapsenlapselle omistamiani Helsingin pörssin osakkeita. Osa niistä on tänään voitolla ja osa tappiolla. Jotkut ovat sellaisia, joiden omaa ostohintaani en osaa selvittää, koska yhtiöissä on tapahtunut muutoksia. Esimerkiksi Sammon osittaisjakautuminen Mandatumiksi on tällainen.
Voinko lähteä siitä, että lahjan arvo on sen päivän päätöskurssi, jolloin se merkitään lahjansaajan arvo-osuustilille? Tästä arvosta maksetaan lahjavero. Onko muita verotukseen liittyviä asioita, jotka saajan ja antajan pitää ottaa huomioon?