Pörssiosinkoja Saksasta – mitä veroja maksan osingoista?

Olen yksityishenkilö ja omistan saksalaisia pörssiosakkeita, joista saan osinkoa. Miten näitä osinkoja verotetaan Suomessa? Asun Suomessa ja olen tavallinen palkansaaja.

Verojuristi
Harri Rajala

Verojuristi Harri Rajala vastaa

Suomessa asuvan henkilön Saksasta saamia pörssiosinkoja verotetaan Suomessa samalla tavalla kuin Suomesta saatuja pörssiosinkoja. Tämä tarkoittaa, että osingosta 85 prosenttia on veronalaista pääomatuloa ja 15 prosenttia on verovapaata.

Yhtiön kotimaa eli Saksa saa verosopimuksen mukaan verottaa enintään 15 prosenttia osinkosi bruttomäärästä.

Suomi poistaa kaksinkertaisen verotuksen hyvitysmenetelmällä. Suomi siis vähentää Saksan osingolle Suomessa laskettavasta verosta Saksan lähdeveron.

Ulkomailta saadusta tulosta on voitu periä lähdevaltiossa veroa verosopimuksen vastaisesti. On tavallista, että saksalaisen yhtiön liikaa perimän veron palauttamista on haettava lähdevaltiosta. Jos kyseessä on osinkotulon verotus, mahdollisen liikaveron saa yleensä takaisin antamalla lisäselvitystä joko maksajalle tai tulon lähdevaltion veroviranomaisille.

Tämä on Verojuristi vastaa -artikkeli, jota ei päivitetä. Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Maksaako ulkomailla asuva mökin myynnistä veroa Suomessa?

Asun Yhdysvalloissa ja olen Suomessa rajoitetusti verovelvollinen. Omistan Suomessa kesämökkikiinteistön, jonka ostin muutama vuosi sitten. Myyn sen ja saan siitä myyntikulujen jälkeen pienen voiton. Saako Suomi verottaa kesämökin myynnistä tulevan voiton, vai estääkö verosopimus Suomea verottama...

Lue lisää

Sijoitusasunto Virossa - mitä kuluja saan vähentää?

Olen ostanut sijoitusasunnon Virosta. Vuokraan asuntoa kalustettuna. Ilmoitan vuokratulot Viron Verohallintoon ja maksan sinne tulostani veroa. Tulot ja menot tulee ilmoittaa myös Suomessa, koska olen täällä yleisesti verovelvollinen. Verotetaanko ulkomaista vuokratuloa samoilla periaatteilla kui...

Lue lisää