Mitä veroja osakeyhtiö maksaa asuntokaupasta ja vuokratulosta?
Harkitsen omistamani asunto-osakkeen myymistä yritykselleni. Asunto on vuokrattuna ulkopuoliselle henkilölle, ja se olisi vuokralla myös vastedes. Mitä veroseuraamuksia tästä olisi osakeyhtiölle?
Verojuristi Hanna Silander vastaa:
Osakeyhtiö maksaa kaupasta varainsiirtoveron sekä jatkossa vuokratulosta tuloveroa.
Varainsiirtoveroa yhtiö maksaa siirtyvän asunto-osakkeen velattomasta kauppahinnasta eli myös yhtiölainaosuudesta yhteensä kaksi prosenttia.
Osakeyhtiö maksaa tuloveroa nettovuokratulosta, joten se voi vähentää saamastaan vuokratulosta siihen kohdistuvat vähennyskelpoiset kulut ja jäljelle jäävää osuutta verotetaan. Yhtiö maksaa veroa yhteisöverokannan mukaan 20 %.
Asuinhuoneistojen vuokraustoiminnan katsotaan lähtökohtaisesti kuuluvan yhtiön henkilökohtaiseen tulolähteeseen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yhtiö ei voi vähentää elinkeinotoiminnassaan syntynyttä tappiota (elinkeinotoiminnan tulolähteen tappio) vuokratulojen voitosta (henkilökohtaisen tulolähteen voitto) tai toisinpäin.