Eläkkeiden verotus 18.5.2023

Minulla on vapaaehtoinen eläkevakuutus – onko eläkkeeni aikanaan kokonaan pääomatuloa?

Otin vuonna 2010 vapaaehtoisen eläkevakuutuksen, jonka maksut ovat olleet 5 000 euroa vuodessa. Elän yksin. Olen vähentänyt maksut pääomatuloistani. 

Olen ajatellut maksaa eläkevakuutusmaksua yli 5 000 euroa vuodessa, jolloin en saisi 5 000 euroa ylittävästä osasta verovähennystä. 

Onko eläkkeeni aikanaan kokonaan pääomatuloa, vaikka vain osa maksuista olisi hyväksytty ja vähennetty verotuksessa?

Verojuristi Harri Rajala vastaa

Kyllä on. Vapaaehtoiseen yksilölliseen eläkevakuutukseen perustuva eläke ja muu vakuutussuoritus sekä takaisinoston perusteella saatu määrä ovat saajan veronalaista pääomatuloa, jos vakuutus on otettu 6.5.2004 tai sen jälkeen. Näin vaikka vain osa vakuutusmaksuista olisi vähennetty verotuksessa.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Vakuutussäästämisen verotus

Sijoittamiseen käytettäviä vakuutusmuotoja ovat lähinnä vapaaehtoinen yksilöllinen eläkevakuutus ja säästöhenkivakuutus. Kapitalisaatiosopimus on myös säästöhenkivakuutukseen rinnastettava sijoitusmuoto.

Lue lisää

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki