Yrittäjän tulojen verotus 18.8.2016

Voiko toiminimiyrittäjä vähentää sairausvakuutuksen kulut?

Olen toiminimiyrittäjä eikä minulla ole työntekijöitä palkkalistoillani. Voinko ottaa itselleni sairauskuluvakuutuksen ja vähentää siitä aiheutuvat kulut elinkeinotoiminnan kuluina ilman, että siitä syntyy minulle veroseuraamuksia?

Verojuristi Kati Malinen vastaa:

Et voi. Sairauskuluvakuutus voi olla verovapaa henkilökuntaetu tuloverolain 69 §:n nojalla. Verovapauden edellytyksenä on, että työnantajalta saatu etu on tavanomainen ja kohtuullinen sekä koko henkilökunnan käytettävissä. Liikkeen- tai ammatinharjoittajana et kuitenkaan voi maksaa palkkaa itsellesi, sillä mitään sinusta erillistä työnantajaa ei ole, etkä näin ollen voi myöskään saada itseltäsi tuloverolain 69 §:ssä tarkoitettuja verovapaita henkilökuntaetuja. Vastaavasti et myöskään voi vähentää tällaisia kustannuksia, kuten sairauskuluvakuutuksen maksuja, elinkeinotulostasi.

Voit kuitenkin järjestää itsellesi työterveyshuollon solmimalla sopimuksen suoraan työterveyspalveluita tarjoavan tahon, kuten terveyskeskuksen tai yksityisen lääkärikeskuksen kanssa. Lisäksi sinun tulee laatia työterveyshuollon toimintasuunnitelma, jotta voit vähentää työterveyshuollosta aiheutuneet kustannukset elinkeinotoiminnan tulosta.

Verohallinnon ohjeen mukaan työterveyshuollon kustannukset hyväksytään vähennyskelpoisiksi vain siltä osin kuin ne ovat kohtuullisia yrittäjän työpanokseen nähden. Lisäksi edellytyksenä vähennyskelpoisuudelle on, että yrittäjä tosiasiassa työskentelee yrityksessä ja vastaavat edut tarjotaan myös työntekijöille, mikäli heitä yrityksessä on.

Verotuksessa vähennyskelpoisia ovat kustannukset, jotka kuuluvat Kelan korvaamaan työterveyshuoltoon. Koska Kansaneläkelaitokselta saatu korvaus työterveyshuollosta on elinkeinotoiminnan veronalaista tuloa, voit käytännössä vähentää sen osuuden kustannuksista, joka ylittää Kelan maksaman korvauksen. Aiheesta voit lukea tarkemmin Verohallinnon ohjeesta ”Yrittäjän työterveyshuollon kustannukset verotuksessa (diaarinumero A239/200/2017).

                                                                                                                                   

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki