Yrityksen verovähennykset 11.1.2018

Saako työnantaja vähennyksen asiakkaalle tarjotusta lounaasta?

Tapaan asiakkaitani silloin tällöin lounaalla. Jos tarjoan asiakkaalle lounaan työnantajani laskuun, onko kustannus työnantajalleni vähennyskelpoinen?

Verojuristi Merja-Liisa Huolman-Lakari vastaa:

Tuloverotuksessa edustuskulujen määrästä on elinkeinoverotuksessa vähennyskelpoista puolet. Arvonlisäverotuksessa ei edustuskulun arvonlisäveroa saa vähentää. Edustuskulun käsitettä ei ole määritelty arvonlisäverolaissa. Käsitettä on sovellettu yhtenevästi tuloverotuksessa ja arvonlisäverotuksessa.

Edustusmenoina pidetään elinkeinotoimintaan liittyviä, yrityksen ulkopuolisiin henkilöihin, kuten asiakkaisiin tai liiketuttaviin, kohdistuvia vieraanvaraisuudesta tai muusta huomaavaisuudesta aiheutuneita menoja. 

Edustamisella pyritään liiketoiminnan edistämiseen ja esimerkiksi uusien liikesuhteiden luomiseen tai entisten suhteiden säilyttämiseen ja parantamiseen. Edustuskulut kohdistuvat yrityksen ulkopuolisiin tahoihin.   

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki