Liikkeen- ja ammatinharjoittajan veroilmoitus 2019

Verovuoden 2019 liikkeen- ja ammatinharjoittajan veroilmoitus annetaan kyseisenä kalenterivuonna päättyneeltä tilikaudelta. 

Ammatinharjoittajan tilikausi on aina kalenterivuosi, jos kirjanpito on yhdenkertainen ja maksuperusteinen.

Liikkeen- ja ammatinharjoittajan, joka pitää kahdenkertaista suoriteperusteista kirjanpitoa, tilikausi voi poiketa kalenterivuodesta.

  • Alkuvuonna 2020 yrittäjille saapuvassa 5-lomakkeessa ilmoitetaan vain elinkeinotoimintaan liittyvät tulot, menot, varat ja velat.
  • Elinkeinonharjoittajat ja heidän puolisonsa saavat myös esitäytetyn veroilmoituksen henkilökohtaisten tulojen ja vähennysten ilmoittamista varten.

Omaverossa voi antaa liikkeen- ja ammatinharjoittajan veroilmoituksen jo nyt tammikuussa. Esitäytetyn veroilmoituksen tietoja voi antaa 29.2.2020 alkaen.

Jos liikkeen- tai ammatinharjoittajalla on lisäksi maatalouden tai metsätalouden tuloa, saa hän niiden ilmoittamista varten asianomaiset lomakkeet.

Liikkeen- ja ammatinharjoittajan veroilmoitus ja esitäytetyn veroilmoituksen lomakkeet on annettava verovuodelta 2019 viimeistään 2. huhtikuuta 2020. Veroilmoituksen ja lomakkeiden pitää olla perillä Verohallinnossa tuona määräpäivänä.

Vuodelta 2019 annettaviin veroilmoituksiin ei sovelleta vanhaa sääntöä, jonka mukaan paperilla annettu veroilmoitus oli annettu ajoissa, jos se oli jätetty postin kuljetettavaksi Verohallinnolle osoitettuna ennen määräajan päättymistä.

Veroilmoituksen ja korjaukset esitäytettyyn veroilmoitukseen voi tehdä halutessaan sähköisesti: Omaverossa, verkkolomakkeena lomake.fi:ssä, tiedostona Ilmoitin.fi:ssä tai Tyvi-palvelussa (osa palveluista on maksullisia).

Sähköisesti annettu veroilmoitus on annettu ajoissa, jos se on palvelussa tai ilmoituspalvelun välittäjällä määrätyssä ajassa ja lähettäjä on saanut ilmoituspalvelun välittäjältä sähköisen kuittauksen ilmoituksen vastaanottamisesta.

Elinkeinotoiminnan veroilmoitus on palautettava aina. Jos yritystoimintaa vuonna 2019 harjoittanut henkilö ei ole saanut Verohallinnon lähettämiä ilmoituslomakkeita, on hänen hankittava oma-aloitteisesti tarvittavat lomakkeet ja tehtävä veroilmoitus paperilla tai ilmoitettava sähköisesti elinkeinotoiminnan tuloista 2.4.2020 mennessä.

Elinkeinonharjoittajan puolison on annettava veroilmoitus samaan aikaan elinkeinonharjoittajan kanssa siitä riippumatta, osallistuuko hän yritystoimintaan.

Tarvittaessa liikkeen- ja ammatinharjoittaja antaa 5-lomakkeen liitteenä lomakkeet 3A, 8B, 12A, 18B, 62, 70A ja 79. Lomakkeella 3A ilmoitetaan tarvittaessa korjaukset elinkeinotoiminnan käytössä olevien rakennusten kiinteistöverotusta varten. Tulosta tai lataa lomakkeet Verohallinnon sivulta.  

Kirjanpitolain mukaisia tilinpäätösasiakirjoja ei tarvitse liittää veroilmoitukseen, vaan ne annetaan tarvittaessa veroviranomaisen pyynnöstä.

Jos liikkeen- tai ammatinharjoittaja on maksanut elinkeinotoimintaansa liittyviä veroja ulkomaille, voidaan ulkomaille maksettuja veroja hyvittää Suomen verotuksessa. Ulkomaisen veron hyvittämistä vaaditaan lomakkeella 70A. Mukaan on liitettävä luotettava selvitys ulkomaisen veron määrästä, maksamisesta sekä maksamisen perusteista, esim. alkuperäinen lähdeverotodistus.

Esitäytettyä veroilmoitusta koskevat muutokset on tehtävä Omaverossa tai erillisille lomakkeille, ei  suoraan esitäytettyyn veroilmoitukseen. Lomakkeet voi tulostaa Verohallinnon sivuilta ja palautuskuori on hankittava itse. Esitäytetylle veroilmoitukselle ei tarvitse tehdä mitään, ellei sen tiedoissa ole täydennettävää tai korjattavaa.

Verohallinto voi myöntää veroilmoituksen jättöaikaan pidennystä. Pidennystä tulee pyytää kirjallisesti tai Omaverossa ennen säännönmukaisen jättöajan päättymistä. Pyyntö on perusteltava.

Verohallinto määrää myöhästyneestä veroilmoituksesta myöhästymismaksua 50 euroa, jos veroilmoitus ehtii perille ennen verotuksen valmistumista. Vähäisestä myöhästymisestä ei kuitenkaan määrätä myöhästymismaksua. Myöhästyminen on vähäinen, jos veroilmoitus annetaan viimeistään kolmantena päivänä veroilmoituksen määräpäivän jälkeen, kunhan myöhästely ei ole toistuvaa.

Veronkorotuksen voi määrätä, jos veroilmoitus on annettu puutteellisena tai virheellisenä taikka on jätetty kokonaan antamatta tai se annetaan vasta verotuksen päättymisen jälkeen.

Alla on käsitelty olennaisia verotukseen liittyviä seikkoja, joissa on syytä olla tarkkana veroilmoitusta täytettäessä ja joista on apua verosuunnittelussa.  Osa mainituista seikoista voi vaikuttaa olennaisesti yritystulosta maksettavan tuloveron määrään. 

Veroilmoituksen täyttöä ei käsitellä kohta kohdalta.  5 Elinkeinotoiminnan veroilmoitus – liikkeen- tai ammatinharjoittaja, täyttöohje 2019 on Verohallinnon verkkosivuilla

Valitse pääomatulo tai ansiotulo oman tilanteesi mukaan

Elinkeinotoiminnan tulon pääomatulo-osuus on 20 prosenttia edellisen verovuoden elinkeinotoiminnan nettovarallisuudesta, ellet vaadi pienempää pääomatulo-osuutta. Pääomatulo-osuudesta maksetaan 30 prosentin suuruinen pääomatulovero. Siltä osin kuin yhteenlasketut verotettavat pääomatulot ylittävät 30 000 euroa veroprosentti on 34.

Ansiotulo-osuudesta maksetaan veroa progressiivisen veroasteikon mukaan, joten ansiotulojen veroprosentti saattaa nousta pääomatuloprosenttia korkeammaksi tai jäädä pienemmäksi.

Liikkeen- tai ammatinharjoittaja saa yrittäjävähennyksen, joka on viisi prosenttia elinkeinotoiminnan tuloksesta. Verohallinto tekee yrittäjävähennyksen automaattisesti viran puolesta. Yrittäjävähennys tehdään ennen elinkeinotoiminnan tuloksen jakoa pääoma- ja ansiotuloon.

Ammatin- ja liikkeenharjoittaja voi vaatia veroilmoituksella vuoden 2019 yritystulon pääomatulo-osuudeksi 10 prosenttia edellisen verovuoden nettovarallisuudesta 20 prosentin sijasta.

On mahdollista myös vaatia yritystulo kokonaan ansiotuloksi. Huonona vuotena kun ansiotuloja on vähän, kannattaa vaatia koko yritystulo ansiotulona. Mikäli yrittäjäpuolisot harjoittavat yhdessä elinkeinotoimintaa, vaatimuksen on oltava puolisoiden yhteinen.

Vaatimus pitää esittää ennen verotuksen valmistumista. Jos pääomatulo-osuudeksi vaaditaan 10 prosenttia, loppuosa elinkeinotoiminnan tuloksesta on ansiotuloa. Mikäli vaatimusta ei esitetä, lasketaan elinkeinotoiminnan pääomatuloksi 20 prosenttia edellisen verovuoden nettovarallisuudesta ja loppuosa on ansiotuloa.

Liikkeen- ja ammatinharjoittajan kannattaa laskutoimituksella selvittää itselleen edullisin vaihtoehto. Edullisuusvertailussa pitää siis huomioida liikkeen- ja ammatinharjoittajan mahdolliset muut ansiotulot.

PALJON ANSIOTULOA Jos ansiotuloja on vähennysten jälkeen paljon ja niiden veroprosentti olisi korkeampi kuin pääomatulojen, on järkevää ottaa mahdollisimman suuri osuus elinkeinotulosta pääomatulona.

Huomioitavaa on myös se, että tuloverolain mukaan verotettavista luovutuksista syntyvät luovutustappiot vähennetään luovutusvoittojen puuttuessa muista pääomatuloista, kuten elinkeinotoiminnan pääomatulo-osuudesta.

Koska 20/10 prosentin pääomatulo-osuus on vuotuista tuottoa, pääomatulo-osuuteen vaikuttaa sen tilikauden pituus, jonka elinkeinotoiminnan tulosta ollaan laskemassa. Tilikauden pituus voi olla pidempi tai lyhyempi kuin 12 kuukautta, kun elinkeinotoiminta aloitetaan, lopetetaan tai kun tilikauden päättymisajankohtaa muutetaan. 

Esimerkki:  Liikkeenharjoittajan vuonna 2019 päättyvän tilikauden pituus on kymmenen kuukautta. Pääomatulo-osuus on tällöin

10/12 * 20 % = 16,67 % tai

10/12 * 10 % = 8,33 %

Jos vuonna 2019 päättyvä tilikausi on 18 kuukautta, pääomatulo-osuus on

18/12 * 20 % = 30 % tai

18/12 * 10 % = 15 %

Mikäli puolisot harjoittavat yritystoimintaa yhdessä, pääomatulo-osuus jaetaan puolisoille sen mukaan, kuinka puolisot omistavat elinkeinotoiminnan varat. Ansiotulo-osuus jaetaan puolisoille heidän työpanostensa arvojen suhteessa. Ellei muuta selvitetä, jaetaan ansiotulo-osuus puolisoille tasan. Veroilmoitukseen merkitään ne osuudet, missä suhteessa ansiotulo-osuus jaetaan puolisoiden kesken, esimerkiksi 90 % - 10 %.

Esimerkki: Puolisoiden jaettava yritystulo on 60 000 euroa, elinkeinotoiminnan nettovarallisuus on 100 000 euroa. Yritystulosta on ilman eri vaatimusta pääomatuloa 20 000 euroa (20 % x 100 000) ja ansiotuloa on 40 000 euroa. Vaimo omistaa yrityksen varoista 87,5 % ja mies 12,5 %. Työpanos vaimolla on 90 % ja miehellä 10 %. Vaimon pääomatulo-osuus (87,5 %) on 17 500 euroa ja miehen (12,5 %) 2 500 euroa. Ansiotulo-osuus vaimolla (40 000 * 90 %) 36 000 euroa ja miehellä (40 000 * 10 %) 4 000 euroa.

Yritystulosta verotetaan aina pääomatulona määrä, joka vastaa elinkeinotoiminnan käyttöomaisuuteen kuuluvien kiinteistöjen ja arvopapereiden luovutusvoittoja, riippumatta siitä, kuinka paljon nettovarallisuutta on ja vaatiiko liikkeen- tai ammatinharjoittaja pääomatulo-osuuden laskemista 10 prosentin vuotuisen tuoton mukaan tai yritystulon verottamista kokonaan ansiotulona.

Jos verovuonna on syntynyt käyttöomaisuuskiinteistöjen ja arvopapereiden luovutusvoittoja, pääomatulo-osuus yritystulosta voi siten ylittää laskennallisen 20 tai 10 prosentin vuotuisen tuoton nettovarallisuudelle. 

Nettovarallisuus, henkilökohtaisia varoja vai yritysvarallisuutta

Edellä jo kerrottiin yritystulon jakamisesta pääomatuloon ja ansiotuloon. Pääomatulon määrään vaikuttaa yrityksen nettovarallisuus. Nettovarallisuuteen luetaan mukaan elinkeinotoiminnan käyttö-, vaihto- ja rahoitusomaisuus.

Monelle aloittavalle yrittäjälle tulee yllätyksenä, että lähdeveron alaisia pankkitalletuksia ei lasketa mukaan yritysvarallisuuteen nettovarallisuutta laskettaessa. Tämä tarkoittaa, että pankkitilillä olevat rahat eivät ole mukana yritysvarallisuudessa, vaikka ne olisi tienattu yritystoiminnalla. Tässä on ero esimerkiksi osakeyhtiöön, jossa pankkitalletukset lasketaan mukaan, kun osinkoverotusta varten lasketaan osakkeiden matemaattista arvoa.

Myöskään esimerkiksi pitkäaikaisesti asunnoksi ulkopuoliselle vuokralle annettuja osakehuoneistoja ei lueta mukaan yritystoiminnan nettovarallisuuteen.

Rajanveto pörssiosakkeiden ja sijoitusrahasto-osuuksien kuulumisesta tehdään tapauskohtaisesti. Jos kyseiset arvopaperit on hankittu yritystoiminnan tuotoilla, ne voidaan lukea yrityksen nettovarallisuuteen rahoitusomaisuutena ainakin yhden tilikauden ajan. Pidempikin aika on mahdollinen jos esim. tekeillä on investointeja yritystoimintaan ja varat ovat tilapäisesti sijoitettuina arvopapereihin ennen investoinnin toteuttamista.

Jos rahoitusarvopapereiden, rahastosijoitusten ja muun rahoitusomaisuuden määrä kasvaa suureksi suhteessa lyhytaikaisten velkojen määrään eikä varoille ole osoitettavissa elinkeinotoimintaan liittyvää käyttötarkoitusta, on syytä varautua siihen, että osaa rahoitusomaisuudesta pidetään verotuksessa liikkeen- tai ammatinharjoittajan yksityistalouden varoina.

Edellytyksenä elinkeinotoiminnan varoihin kuulumiselle on, että omaisuutta käytetään pääasiallisesti elinkeinotoiminnassa. Pääasiallinen käyttö tarkoittaa sitä, että käytöstä yli puolet on elinkeinotoiminnan käyttöä.

Jos käytöstä enintään puolet on elinkeinotoiminnan käyttöä, omaisuus ei kuulu miltään osin elinkeinotoiminnan varoihin nettovarallisuutta laskettaessa.

Esimerkiksi liikkeen- tai ammatinharjoittajan auto, jota käytetään yli 50 prosenttisesti elinkeinotoiminnan ajoihin, kuuluu mukaan elinkeinotoiminnan varoihin. Jos auto on alun perinkin hankittu elinkeinotoiminnan käyttöön, Verohallinnon ohjeen (Liikkeen- ja ammatinharjoittajien sekä maataloudenharjoittajien matkakustannusten vähentäminen, 9.3.2017, Dnro A116/200/2016) mukaan tilapäinen liikekäytön aleneminen jonakin vuonna alle puoleen ei merkitse auton siirtymistä pois elinkeinotulolähteestä.

Vastaavasti yksityisvaroihin kuuluvan auton tilapäinen elinkeinotoiminnan käytön kasvaminen jonakin vuonna yli puoleen ei merkitse ohjeen mukaan auton siirtymistä elinkeinotoiminnan varoihin. 

Elinkeinotoiminnan tappion vähentäminen henkilökohtaisista pääomatuloista

Jos olet saanut vuonna 2019 henkilökohtaista pääomatuloa esim. myydessäsi kesämökin tai sait sijoitusasunnosta vuokratuloja ja elinkeinotoiminta oli tappiolla, voi olla järkevää vaatia elinkeinotoiminnan tappio vähennettäväksi pääomatuloista. Elinkeinotoiminnan tappion hyödyntämistä on osattava itse vaatia.

Toisaalta jos on tiedossa, että seuraavana voitollisena verovuonna elinkeinotoiminta tulee olemaan vahvasti voitollista ja siitä seuraa paljon ansiotuloa, joka verotetaan korkeammalla veroprosentilla kuin pääomatulo, voi olla järkevää antaa tappion pysyä elinkeinotoiminnan puolella. Silloin tappio tulee vähennettyä seuraavana verovuonna elinkeinotoiminnan voitosta. Myös aikaisemmilta vuosilta olevat hyödyntämättömät tappiot täytyy ottaa huomioon, kun päättää vaatiiko elinkeinotoiminnan tappiota vähennettäväksi pääomatuloista vai ei.

Verohallinto vahvistaa elinkeinotoiminnan tappion tulevia vuosia varten, jos et muuta vaadi. Elinkeinotoiminnan tappio on tällöin vähennettävissä seuraavan 10 vuoden aikana elinkeinotoiminnan tulosta.

Liikkeen- tai ammatinharjoittaja voi vaatia elinkeinotoiminnan tappion vähentämistä pääomatuloista. Vaatimus on tehtävä ennen verotuksen valmistumista. Mikäli vaatimusta ei ole tehty tähän mennessä, tappiota ei voi enää myöhemmin vaatia pääomatuloista vähennettäväksi.

Pääomatuloista vähennettäväksi vaadittu elinkeinotoiminnan tappio vähennetään alijäämähyvityksenä ansiotulojen veroista, jos pääomatuloja on vähemmän kuin tappiota.

ALIJÄÄMÄHYVITYS Alijäämähyvitys on 30 prosenttia pääomatulolajin alijäämästä. Jos alijäämähyvityksen yläraja täyttyy, vahvistetaan lopusta pääomatulolajin tappio, joka vähennetään seuraavan 10 vuoden aikana pääomatuloistasi.

Yksityisauto vai ei, matkakulut

Auto kuuluu elinkeinotoiminnan varoihin, jos autoa käytetään yksinomaan tai pääasiallisesti elinkeinotoiminnassa. Autoa käytetään pääasiallisesti elinkeinotoiminnassa silloin, kun autolla ajetuista kilometreistä yli puolet on kertynyt elinkeinotoimintaan liittyvistä ajoista.

Jos autolla ajetuista kilometreistä enintään puolet on kertynyt elinkeinotoimintaan liittyvistä ajoista, auto kuuluu yksityisiin varoihin.

Liikkeen- tai ammatinharjoittaja ei voi siis valita, haluaako hän auton elinkeinotoiminnan varoiksi vai yksityisiksi varoiksi, vaan autolla ajetut kilometrit ratkaisevat asian.

Sillä, onko auto merkitty kirjanpitoon, ei ole asian kannalta merkitystä. Jos auto on hankittu elinkeinotoiminnan käyttöön ja sen ajoista aiemmin yli puolet on ollut elinkeinotoiminnan ajoa, se ei siirry elinkeinotoiminnan tulolähteestä yksityisiin varoihin, vaikka elinkeinotoiminnan ajot tilapäisesti alenisivatkin jonakin vuonna enintään puoleen kaikista ajetuista kilometreistä.

Vastaavasti yksityisvaroihin kuuluvan auton tilapäinen elinkeinotoiminnan käytön kasvaminen jonakin vuonna yli puoleen ei Verohallinnon ohjeen mukaan merkitse auton siirtymistä elinkeinotoiminnan varoihin.

Elinkeinotoiminnan matkoista, jotka on ajettu liikkeen tai ammatinharjoittajan yksityisiin varoihin kuuluvalla autolla, saa vähentää elinkeinotoiminnan kuluna vähintään verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärän mukaisen määrän.

Verohallinto vahvistaa vuosittain verovapaan kilometrikorvauksen ja muiden verovapaiden matkakustannusten korvausten enimmäismäärät.

Jos kirjanpitoon merkityt todelliset kustannukset per kilometri ovat pienemmät kuin verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärä, veroilmoitukselle saa merkitä lisävähennykseksi verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärän mukaan lasketun määrän ja kirjanpitoon merkittyjen elinkeinotoiminnan ajoista aiheutuneiden todellisten menojen erotuksen.

Jos kirjanpitoon merkityt todelliset kustannukset per kilometri ovat suuremmat kuin verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärä, lisävähennystä ei tehdä. Tällöin verotuksessa vähennettävä määrä on elinkeinotoimintaan liittyvien ajojen aiheuttamien todellisten menojen määrä.

KILOMETRIKORVAUS 2019 Verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärä on 43 senttiä kilometriltä verovuonna 2019.

Tietyin edellytyksin verovapaa enimmäismäärä on suurempi. Esimerkiksi jos autolla on elinkeinotoiminnan ajossa vedetty perävaunua, verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärä on 7 senttiä korkeampi. Asuntovaunusta korotus on 11 senttiä kilometriltä ja autossa kuljetetuista tavaroista, jotka painavat yli 80 kiloa tai ovat suurikokoisia, 3 senttiä kilometriltä.

Lisävähennyksen tekeminen liikkeen- tai ammatinharjoittajan yksityisiin varoihin kuuluvan auton käytöstä elinkeinotoiminnassa on mahdollista, vaikka autosta aiheutuneita menoja ei olisikaan kirjattu lainkaan kirjanpitoon. Jos kirjanpidossa ei ole vähennetty mitään automenoja, veroilmoituksella tehtävän lisävähennyksen määrä per kilometri on täsmälleen verovapaan kilometrikorvauksen määrä.

Silloin kun autoa käytetään jatkuvasti elinkeinotoiminnassa eikä ole varmuutta siitä, että elinkeinotoiminnan ajojen osuus on korkeintaan puolet kaikista ajoista, autosta aiheutuvia menoja kannattaa seurata kirjanpidossa tai ainakin säilyttää kaikki autoon liittyvät kuitit ja laskut, jotta todelliset elinkeinotoiminnan ajoista aiheutuneet menot pystytään tarvittaessa selvittämään.

Jos elinkeinotoimintaan liittyvien ajojen osuus kaikista ajoista onkin yli puolet kaikista ajoista ja auto kuuluu elinkeinotoiminnan varoihin, verotuksessa saa vähentää todelliset elinkeinotoiminnan ajoista aiheutuneet menot eikä verovapaan kilometrikorvauksen määrää. 

Poistot

Poistojen tekemisen saa aloittaa sinä verovuonna, jona hyödyke on otettu käyttöön. Sillä, minä ajankohtana verovuonna käyttöönotto on tapahtunut, ei ole merkitystä verotuksessa hyväksyttävän poiston kannalta. Täyden poiston saa tehdä, vaikka poistokohde olisi ehtinyt esimerkiksi olla käytössä vain kuukauden ajan verovuoden lopussa.

Jotta poisto hyväksyttäisiin verotuksessa, vastaavan suuruinen poisto on tehtävä myös kirjanpidossa. Poistoa vaaditaan verotuksessa yleensä sillä tilikaudella, jona se on merkitty kirjanpitoon.

Verotuksessa poistoa ei ole aina pakko tehdä heti samana vuonna kuin poisto on tehty kirjanpidossa. Poiston vaatiminen ei ole verotuksessa pakollista. Poistoa voi vaatia enimmäispoistoprosenttia vähemmän tai poiston voi jättää kokonaan vaatimatta.

"HYLLYPOISTO" Jos esimerkiksi kuluja on ilman poistojakin riittävästi nollatulokseen, voi verotuksessa käyttöomaisuuden poistoja jättää ”hyllylle” odottamaan seuraavaa vuotta. Kysy kirjanpitäjältäsi lisää niin sanotuista hyllypoistoista.

Kirjanpitolain mukaan pysyviin vastaaviin kuuluvan aineellisen ja aineettoman omaisuuden hankintameno kirjataan vaikutusaikanaan suunnitelman mukaan poistoina kuluksi. Ammatinharjoittaja saa kuitenkin tehdä poistot ilman ennalta laadittua suunnitelmaa.

Vaikka autot kuuluvat koneisiin ja kalustoon, ammattimaisessa liikenteessä käytettävän auton hankintamenon voi poistaa soveltaen erityistä poistomenetelmää. Erityisen poistomenetelmän soveltaminen ei ole kuitenkaan pakollista. Ammattimaisessa liikenteessä käytettävän auton hankintamenon voi lisätä koneiden ja kaluston menojäännökseen ja poistaa 25 prosentin menojäännöspoistoin.

  • Ammattimaisessa liikenteessä käytettävän auton erityisessä poistomenetelmässä poistot lasketaan auton alkuperäisestä hankintamenosta.
  • Käyttöönottovuonna saa vähentää enintään 25 prosenttia auton alkuperäisestä hankintamenosta.
  • Kahtena seuraavana verovuotena poisto saa olla enintään 20 prosenttia auton alkuperäisestä hankintamenosta ja sen jälkeisinä verovuosina enintään 15 prosenttia auton alkuperäisestä hankintamenosta.
  • Viidessä vuodessa auton alkuperäisestä hankintahinnasta voidaan siten poistaa jopa 95 prosenttia.

Koneiden ja kaluston menojäännöspoistomenetelmällä saa samassa ajassa poistettua noin 76 prosenttia alkuperäisestä hankintamenosta. Jos auton poistot tehdään soveltaen erityistä poistomenetelmää, autosta saadut luovutushinnat tai muut vastikkeet on tuloutettava suoraan. Luovutushinnan vähentäminen menojäännöksestä ei ole erityistä poistomenetelmää sovellettaessa sallittua.

Rakennuksesta tai rakennelmasta saa tehdä lisäpoiston, jos sen käypä arvo alittaa poistamatta olevan hankintamenon. Syynä tähän voi olla esimerkiksi se, ettei aikaisempina vuosina ole tehty riittäviä poistoja. Käypää arvoa määritettäessä on otettava huomioon todennäköisen luovutushinnan lisäksi rakennuksen tai rakennelman käyttöarvo.

Myös irtaimen käyttöomaisuuden menojäännöksestä voi tehdä lisäpoiston, jos sen käypä arvo on normaalin vuotuisen poiston jälkeenkin pienempi kuin menojäännös. Käyvän arvon määrittäminen voi usein olla hankalaa.

Kehitysalueiden korotettuja poistoja koskevaa lakia ei enää sovelleta ja kone- ja laiteinvestointien korotetut poistot koskevat vasta verovuosia 2020–2023, ei vielä verovuotta 2019. 

Muista toimintavaraus

Liikkeen- tai ammatinharjoittaja saa tehdä työntekijöilleen maksamiensa palkkojen perusteella toimintavarauksen. Toimintavarausta voi purkaa ja lisätä tarpeen mukaan, kunhan varauksen enimmäismäärää ei ylitetä.

Jos tilikauden tulos on hyvä, varausta voi lisätä. Jos tulos on huono, tulosta voi parantaa purkamalla aikaisemmilla tilikausilla tehtyä varausta. Tekemällä varaus hyvänä vuonna ja tulouttamalla se vastaavasti heikompana vuonna voidaan tasata verotettavaa tulosta eri vuosien välillä.

Toimintavarauksella tulosta saadaan tasattua useammalle vuodelle, jolloin myös progressiivinen ansiotulon veroprosentti jää vuotta kohden alhaisemmaksi.

Toimintavarauksen enimmäismäärä on 30 prosenttia niiden palkkojen määrästä, jotka on maksettu tilikauden päättymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana. Verovuonna ja aikaisempina verovuosina tehtyjen purkamattomien varausten yhteismäärä ei saa ylittää 30 prosenttia niiden palkkojen määrästä, jotka on maksettu tilikauden päättymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana.

Tilikauden pituus ei vaikuta toimintavarauksen määrään. Jos tilikausi on pidempi kuin 12 kuukautta, toimintavarauksen enimmäismäärä lasketaan tilikauden 12 viimeisen kuukauden aikana maksetuista palkoista. Jos tilikausi on lyhyempi kuin 12 kuukautta, varauspohjaan kuuluu myös edellisellä tilikaudella maksettuja palkkoja.

Toimintavarauksen enimmäismäärä lasketaan maksettujen palkkojen määrästä. Huomioon otetaan vain maksetut palkat. Varauspohjaan ei saa laskea suoriteperusteisesti kertyneitä mutta maksamattomia palkkoja. Varauksen määrän kannalta ei ole merkitystä, kirjataanko palkat kuluksi vai aktivoidaanko ne.

YEL-vakuutusmaksujen vähentäminen

Yrittäjän on yleensä järjestettävä itselleen eläketurva ottamalla yrittäjien eläkelain (YEL) mukainen eläkevakuutus. YEL-eläkevakuutusmaksut voi vähentää elinkeinotoiminnan tulosta.

Jos liikkeen- tai ammatinharjoittaja ei vähennä YEL-vakuutusmaksuja elinkeinotoiminnan tulosta, hän voi vähentää ne ansiotuloistaan lomakkeella 50A.

YEL-vakuutusmaksujen vähentäminen ansiotuloista saattaa kannattaa esimerkiksi silloin, kun yritystulo verotetaan kokonaan pääomatulona ja liikkeen- tai ammatinharjoittajalla on muualta saatuja suurehkoja ansiotuloja. Kun YEL-maksu vähennetään pääomatuloa ankarammin verotettavista ansiotuloista, on verohyöty suurempi. Myös puolison YEL-maksut voidaan vähentää toisen puolison ansiotuloista, jos molemmat tähän suostuvat.

Vapaaehtoisia eläkevakuutusmaksuja ei voi vähentää elinkeinotoiminnan tulosta. Ne vähennetään pääomatuloista. YEL-vakuutusmaksujen lisäksi elinkeinotulosta vähennyskelpoisia ovat myös liikkeen- tai ammatinharjoittajalle itselleen tai yrittäjäpuolisolle otetun tapaturmavakuutuslain mukaisen vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen maksut.

Jos yritystoiminnan ohessa käy palkkatöissä ja maksaa työeläkemaksuja, ne vähennetään aina ansiotuloista. Niiden osalta ei ole mahdollisuutta valita kuten YEL-maksujen osalta. 

Edustusmenot vuodelta 2019

Vuonna 2019 edustusmenoista saa tuloverotuksessa vähentää puolet. Arvonlisäverotuksessa edustusmenot ovat kokonaan vähennyskelvottomia.

Edustusmenoilla tarkoitetaan asiakkaisiin, liiketuttaviin ja muihin vastaaviin rajoitettuun henkilöpiiriin kohdistuvaa kestitystä, lahjoja, matkoja tai muuta sellaista vieraanvaraisuutta, jolla pyritään edistämään omaa liiketoimintaa luomalla uusia liikesuhteita tai ylläpitämään nykyisiä liikesuhteita.

Jos omaa henkilökuntaa kestitään esimerkiksi järjestämällä henkilökunnan yhteiset pikkujoulut, kysymyksessä ei ole edustaminen eikä menoja silloin puoliteta.

Henkilökuntaan kohdistuvat menot ovat yritykselle yleensä kokonaan vähennyskelpoisia joko palkkamenoina tai muina tulonhankkimismenoina.

Yksityisliikkeessä ei saa kuitenkaan vähentää esim. yrittäjälle itselleen tai hänen puolisolleen annettuja merkkipäivälahjoja.   

Työntekijöiden kouluttamisesta aiheutuneet menot

Kun työnantaja maksaa työntekijänsä koulutuksen ja koulutus on työnantajan intressissä, koulutuskustannukset ovat työnantajalle vähennyskelpoiset ja työntekijää ei niistä veroteta. Myös kyseiseen koulutukseen liittyvää matkakulut voi korvata verovapaasti ja työnantaja voi ne vähentää verotuksessaan.

Työnantajan maksamien koulutuskustannusten verovapauden kannalta ei ole merkitystä sillä, missä muodossa koulutus tapahtuu tai millaiseen tutkintoon tai ammattinimikkeeseen koulutus mahdollisesti johtaa.

Verovapaata koulutusta voi siten olla esimerkiksi tutkintoon johtava peruskoulutus, ammattikoulutus, ammatillinen täydennyskoulutus, jatkokoulutus tai muu lisäpätevyyttä tuova koulutus. Tutkintoon johtavan peruskoulutukseen liittyvien matkakustannusten korvaaminen ei ole kuitenkaan verovapaata työntekijälle. Verohallinto on antanut aiheesta ohjeen (Työnantajan kustantaman koulutuksen verotus, 25.4.2018, Dnro A267/200/2017).

Yrittäjän omat koulutuskustannukset

Samoja sääntöjä ei kuitenkaan voi soveltaa yrittäjän omiin koulutuskustannuksiin, koska liikkeen- tai ammatinharjoittaja ei voi olla työsuhteessa itseensä. Omien koulutuskustannusten vähentäminen on rajoitetumpaa.

Vähennyskelpoisia ovat tarvittavan ammattitaidon ylläpitämisestä tai täydentämisestä aiheutuneet kouluttautumismenot.

Omasta peruskoulutuksesta aiheutuneet menot eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia, koska niitä pidetään vähennyskelvottomina elantomenoina.

Jos toiminnan harjoittaminen on luvanvaraista ja luvan saaminen edellyttää tietyn koulutuksen hankkimista, tällainen koulutus katsotaan yleensä vähennyskelvottomaksi peruskoulutukseksi. 

Työterveyshuolto on järjestettävä oikealla tavalla

Liikkeen- tai ammatinharjoittaja voi vähentää elinkeinotoiminnan menona myös itselleen järjestämästä työterveyshuollosta aiheutuneet kustannukset. Työterveyshuolto on järjestettävä oikein, jotta kulut saa vähentää. Ei riitä, että kirjanpitoon laittaa laskun, kun on käynyt yksityisellä lääkäriasemalla hoidattamassa itseään.

Verohallinnon antaman ohjeen mukaan (Yrittäjän työterveyshuollon kustannukset verotuksessa, 5.4.2018, Dnro A239/200/2017) verotuksessa vähennyskelpoisia yrittäjän oman työterveyshuollon kustannuksia ovat sellaiset kustannukset, jotka kuuluvat Kelan korvaamaan työterveyshuoltoon.

Siten edellytyksenä vähennyksen myöntämiselle on, että yrittäjä on laatinut työterveyshuollon toimintasuunnitelman ja hänellä on sopimus työterveyshuollon palveluntarjoajan kanssa. Kela korvaa työterveyshuollon kustannuksia vain, jos työpaikalla on tehty työterveyshuollon perusselvitys eli työpaikkaselvitys.

Hammashoidon kustannukset eivät kuulu Kelan korvaamaan työterveyshuoltoon, joten yrittäjän oman hammashoidon kustannukset eivät ole miltään osin vähennyskelpoisia työterveyshuollon kustannuksia.

Yrittäjän oman työterveyshuollon kustannukset ovat verotuksessa vähennyskelpoisia vain siltä osin, kuin ne ovat kohtuullisia yrittäjän työpanokseen nähden. Lisäksi vähentämisen edellytyksenä on, että yrittäjä tosiasiassa työskentelee yrityksessä ja vastaavat palvelut ovat tarjolla myös mahdollisille muille yrityksen työntekijöille.

Yrittäjän oman työterveyshuollon kustannusten vähentäminen ei kuitenkaan edellytä, että yrityksessä työskentelee omistajan lisäksi muita työntekijöitä.

Liikkeen- ja ammatinharjoittajan sekä maataloudenharjoittajan verotuksessa vähennyskelpoista on työterveyshuollosta maksettu määrä. Vastaavasti veronalaista tuloa on Kelalta saatu korvaus. Tämä johtaa käytännössä siihen, että yrittäjän verotuksessa vähennettäväksi määräksi jää ainoastaan se osuus työterveyshuollon kustannuksista, jota Kela ei ole korvannut.

Elinkeinotoiminnan ja maatalouden veroilmoituksella voidaan edellä mainitusta syystä vähentää ainoastaan se osuus yrittäjän maksamista työterveyshuollon kustannuksista, jota Kela ei ole yrittäjälle itselleen korvannut.

Jos työterveyshuollon kustannukset on vähennetty kokonaan kirjanpidossa eikä Kelan yrittäjälle itselleen maksamaa korvausta ole käsitelty tulona kirjanpidossa, korvauksen määrä on vähennettävä tuloja vastaavalta osin veroilmoituksella ilmoitetuista elinkeinotoiminnan menoista. 

Kuka sitten on ammatinharjoittaja?

Yksityinen elinkeinonharjoittaja on joko liikkeen- tai ammatinharjoittaja. 

Ammattitoiminta on liiketoimintaa pienimuotoisempaa toimintaa.

  • Ammattitoiminnassa yrittäjän henkilökohtaisella ammattitaidolla on suurempi merkitys kuin liiketoiminnassa.
  • Käytettävä organisaatio on suppea ja tuotantovälineiden osuus vähäinen. Esimerkiksi kampaajat, lääkärit ja hierojat ovat yleensä ammatinharjoittajia.

Toiminnan laajentuessa ammatinharjoittaja voi muuttua liikkeenharjoittajaksi.

  • Vähittäiskauppa on yleensä liiketoimintaa.
  • Liikkeenharjoittajalla on yleensä erillinen toimitila, josta toimintaa harjoitetaan. 

Suoriteperuste vai maksuperuste?

Lähtökohtana elinkeinotulon verotuksessa ja kirjanpidossa on niin sanottu suoriteperuste. Tulo on liikkeen- tai ammatinharjoittajan sen verovuoden tuottoa, jonka aikana se on saatu rahana, saamisena tai muuna rahanarvoisena etuutena. Tulo on sen verovuoden tuottoa, jolloin palvelu tai tavara luovutetaan asiakkaalle.

Toisin sanoen myyntisaatava verotetaan, vaikka asiakas ei ole vielä maksanut laskuaan, jos tavara tai palvelu on luovutettu. Meno on lähtökohtaisesti sen verovuoden kulua, jonka aikana sen suorittamisvelvollisuus on syntynyt, vaikka yrittäjä ei olisi saamaansa laskua vielä pankkitililtään maksanut.

Merkitykseltään vähäiset tulo- ja menoerät saadaan kuitenkin lukea sen verovuoden tuotoksi ja kuluksi, jona niiden maksu on saatu tai maksu suoritettu. Maksuperusteen käyttöalan piiriin kuuluvana tulona ei voida pitää yrittäjän saamaa normaalia vaihto-omaisuuden tai palvelujen myynti tuloa, vaikka se rahamääräisesti olisi vähäinen.

Ammatinharjoittaja saa halutessaan tehdä kirjanpitonsa yhdenkertaisena ja soveltaa maksuperustetta myös tilinpäätöksessä.

Jos ammatinharjoittajan tuloslaskelma on laadittu maksuperusteisena kirjanpitoasetuksen ammatinharjoittajan tuloslaskelmakaavaa noudattaen, sovelletaan maksuperustetta myös elinkeinotulon verotuksessa. Tulo on sen verovuoden tuottoa, jolloin rahat oikeasti ”saadaan kassaan” ja meno on sen vastaavasti sen verovuoden kulua, jolloin ne oikeasti ”maksetaan kassasta”.

Jos kyse on ammatinharjoittajasta, johon sovelletaan maksuperustetta, esimerkiksi elinkeinotoiminnan varoihin kuuluvien osakkeiden perusteella saatava osinko on sen verovuoden tuloa, jonka aikana osinko on ollut osakeyhtiön yhtiökokouksen päätöksen mukaan nostettavissa. Jos osingon nostoajankohdasta ei ole yhtiökokouksessa päätetty, osingon katsotaan olleen nostettavissa heti yhtiökokouksen jälkeen.

Jos kyse on liikkeen- tai ammatinharjoittajasta, johon sovelletaan suoriteperustetta, osinko on sen tilikauden tuloa, jonka aikana osingonjakopäätös on tehty.

Ammatinharjoittaja voi muuttaa kirjanpitonsa maksuperusteisesta suoriteperusteiseksi tai päinvastoin. Muuttamiseen on hyvä olla muukin kuin puhtaasti verotuksellinen syy, jos muutos tehdään useaan kertaan vuosien varrella. Verohallinto ei välttämättä hyväksy edestakaista kirjausperusteen muuttamista.

Muutettaessa kirjanpitoa maksu- ja suoriteperusteen välillä, on oltava tarkkana. Vaarana on, että tuloa verotetaan kahteen kertaan tai meno vähennetään kahteen kertaan.

Kun ammatinharjoittaja siirtyy suoriteperusteisesta kirjanpidosta maksuperusteiseen kirjanpitoon, on huolehdittava siitä, ettei tilikauden päättyessä olleita saamisia kirjata tuloksi ja veroteta toiseen kertaan maksuvuonna eikä tilikauden päättyessä olleita osto- ja siirtovelkoja vähennetä toiseen kertaan maksuvuonna. 

Elinkeinotoiminnan tuloa, henkilökohtaista tuloa vai maatalouden tuloa?

Tulolle ja siihen liittyville menoille on yleensä vain yksi oikea veroilmoitus, jolle ne kuuluvat. Liikkeen- tai ammatinharjoittajan omistamista sijoitusasunnoista saadut vuokratulot ovat henkilökohtaista tuloa. Kyseisiä vuokratuottoja ja niihin liittyviä kuluja ei merkitä elinkeinotoiminnan veroilmoitukselle, vaan ne merkitään lomakkeille 7H tai 7K tai ilmoitetaan omassa kohdassaan Omaverossa.

Laajamuotoinenkaan yksityishenkilön harjoittama asuntojenvuokraustoiminta ei ole elinkeinotoimintaa.

Luovutusvoittojen verotuksessa on eroa riippuen siitä, onko voitto elinkeinotoiminnan tuloa vai henkilökohtaista tuloa. Elinkeinotoiminnan verotuksessa ei voi käyttää ns. hankintameno-olettamaa toisin kuin henkilökohtaisessa verotuksessa. Toisaalta tappioiden vähentäminen onnistuu elinkeinotoiminnan verotuksessa paremmin.

Maatalous- ja elinkeinoverotus poikkeavat toisistaan. Elinkeinotoiminnan ja maatalouden tuloksen laskemisessa on olennaisia eroja. Eroja on mm. luovutusvoittojen laskemisessa ja rakennuksista tehtävissä poistoissa.

Luonnollisen henkilön harjoittamassa maataloudessa verovuosi on kalenterivuosi, mutta liikkeenharjoittajan verovuosi voi poiketa kalenterivuodesta. Maataloudella tarkoitetaan varsinaista maataloutta sekä sellaista erikoismaataloutta taikka maa- tai metsätalouteen liittyvää muuta toimintaa, jota ei ole pidettävä eri liikkeenä.

Maataloutta ei voi koskaan verottaa elinkeinotoimintana. Maatalouteen tai metsätalouteen voi liittyä erikseen verotettavaa liike- tai ammattitoimintaa. Tällainen toiminta on ilmoitettava erikseen elinkeinotoiminnan veroilmoituksella.

Rajanveto voi olla hankalaa. Jos verovelvollisella ei ole hallinnassaan maatilaa, asia on selvä. Jos kuitenkin toimintaa harjoitetaan verovelvollisen maatilalla tai jos verovelvollinen harjoittaa maa- tai metsätaloutta, joudutaan rajanvetoa pohtimaan.

Toiminta, joka on aiemmin ollut osa maataloutena verotettavaa, voi aikaa myöten laajetessaan muuttua elinkeinotoiminnaksi. Rajanvetoa tehtäessä kiinnitetään huomiota mm. toiminnan laajuuteen ja siihen, käytetäänkö toimintaan palkattua erillistä työvoimaa tai vaatiiko toiminta erityistä pääomapanosta.

Toiminnan huomattava laajuus ja erilainen laatu verrattuna varsinaiseen maatalouteen voi tehdä toiminnasta elinkeinotoimintaa. Toiminnan harjoittajan oma näkemys voi rajatapauksissa merkittävästi vaikuttaa verotuksen toimittamiseen.

Sorasta, savesta, mullasta, turpeesta ym. maa-aineksista saadut tulot verotetaan henkilökohtaisena pääomatulona. Maatalouden tuloa se ei ole. Toiminta voidaan joskus laajuutensa takia katsoa myös elinkeinotoiminnaksi.

Oman tilan tuotteiden jatkojalostusta ei yleensä pidetä elinkeinotoimintana.

Omasta metsästä otetun puutavaran sahausta tai hakkeen valmistusta sekä oman tilan maataloustuotteiden jatkojalostusta ja pakkaustoimintaa verotetaan maataloutena. Jos toimintaan liittyy muualta hankittujen tuotteiden huomattavaa jalostusta ja myyntiä, toimintaa voidaan pitää elinkeinotoimintana.

Harri Rajala, verojuristi

Artikkeli on julkaistu 28.1.2020.

Tulosta