Tänään on taksvärkkipäivä: Nyt veronmaksaja alkaa tienata itselleen!

06.06.2019  |  Vuosi 2019

Torstaina 6. kesäkuuta vietetään Suomessa perinteistä veronmaksajan taksvärkkipäivää. Tästä päivästä lähtien vuoden loppuun saakka kansalaisten tulot jäävät kokonaan omaan käyttöön; alkuvuosi on (laskennallisesti) paiskottu töitä yhteisen hyvinvoinnin rahoittamiseksi. 

Kuluvana vuonna kokonaisveroasteen arvioidaan Suomessa olevan 42,8 prosenttia suhteessa kansantuotteeseen, kun mukaan lasketaan valtion, kuntien ja kirkon tuloverot, kulutusverot sekä lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut. Tämä prosentti tulee vuoden 2019 työpäivistä laskettuna täyteen taksvärkkipäivänä 6.6. *). 

Veronmaksajan taksvärkkipäivää on Suomessa vietetty vuodesta 1981 lähtien. Tuolloin kansantalouden veroaste oli 37,3 prosenttia. Alkuvaiheessa päivän vietto ajoittui toukokuulle, 1980-luvun lopussa kesäkuun alkupäiviin. Tällöin Suomen veroaste oli lähellä EU-maiden keskitasoa.

Tällä vuosikymmenellä taksvärkkipäivä on ajoittunut veroasteen nousun vuoksi juhannusviikon läheisyyteen. Parin viime vuoden aikana taksvärkkipäivän vietto on kuitenkin aikaistanut veroasteen käännyttyä laskuun. Suomen veroaste on ollut 2010-luvulla noin 4-5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin EU15-maiden veroasteiden keskiarvo.

 

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, puh. 0400 414 652
viestintäjohtaja Antti Oksanen, puh. 045 857 8178

Liite:
- Veroaste Suomessa sekä EU15- ja OECD-maissa 1980-2019 (pdf)

 

*) Valtiovarainministeriön kevään ennusteen mukaan veroaste on tänä vuonna 42,3 prosenttia. Kun tähän lisätään mm. kirkollisverojen vaikutus, päädytään taksvärkkipäivän laskennassa pohjana olevaan 42,8 prosenttiin.

Veroaste Suomessa sekä EU15- ja OECD-maissa 1980-2019*

Tulosta

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.