Myin kiinteistöltä metsää ja omakotitalon - voinko yhdistää eri vuosien myyntivoitot- ja tappiot?

Sain perinnöksi tilan, jossa oli samalla kiinteistöllä sekä metsää että omakotitalo. Metsän osuus myytiin määräalana vuonna 2023 ja talo maapohjineen vuonna 2024.

Metsän myynnistä tuli voittoa ja talon myynnistä tuli tappiota. Onko mahdollista pyytää muutosta myyntivoiton verotukseen siten, että tappio huomioitaisiin, vaikka myynnit ovat eri vuosina? Kyse on kuitenkin samasta perintötilasta. Voitot ja tappiot ovat sinänsä laskettu mielestäni oikein.

Verojuristi
Georg Rosbäck

Verojuristi Georg Rosbäck vastaa

Vaikka kaupat koskevat samaa perintötilaa, niitä ei valitettavasti voida yhdistää verotuksessasi, sillä ne on tehty eri verovuosina ja voitto on syntynyt ennen tappiota.

Kaupantekovuosi määrää lähtökohtaisesti verotusvuoden. Myyntitappiota ei siis saa siirrettyä vähennettäväksi myyntivuotta edeltäville vuosille. Saman verovuoden eli kalenterivuoden aikana tehtyjen kauppojen järjestyksellä ei ole merkitystä.

Jos tappiollinen kauppa olisi tehty edeltävänä verovuonna ennen voitollista kauppaa, luovutustappio olisi ollut vähennettävissä omaisuuden luovutuksesta saadusta voitosta verovuonna ja viitenä sitä seuraavana vuonna. Luonnollinen henkilö ja kuolinpesä saavat vähentää luovutustappion kyseisenä aikana myös muusta pääomatulosta, jos luovutusvoittoja ei ole.

Kuvaamasi tilanne olisi saattanut olla vältettävissä etukäteen tehdyllä verosuunnitelulla.

Luovutusvoiton laskeminen usealla kaupalla realisoidusta perintökiinteistöstä on monimutkaista. Perintönä tai testamentilla saadun omaisuuden hankintameno on kyseiselle omaisuudelle vahvistettu perintöverotusarvo riippumatta siitä, luovuttaako omaisuuden jakamaton kuolinpesä, legaatinsaaja tai omaisuuden perinnönjaossa saanut perillinen. Verotuksen lopputulos voi yllättää, jos kiinteistön eri osien – esimerkiksi metsän ja rakennuspaikkojen – arvot kehittyvät eri tavoin suhteessa perintöverotuksessa vahvistettuun arvoon.

Tärkeää myös on, että esimerkiksi erilaiset kiinteät omaisuudet on merkitty ja merkitään perukirjaan kukin omana kohtanaan, kuten metsä, mahdolliset rantatontit, päärakennus pihapiireineen jne. Myöhemmin on muussa tapauksessa yleensä vaikeaa selvittää, mikä on ollut ehkä erikseen kunkin myytävän erilaisen kiinteän omaisuuden perintöverotusarvo.

Lisäksi verosuunnittelussa merkitystä voi olla esimerkiksi sillä, onko perinnönjättäjä ollut naimisissa, onko puolisoilla avio-oikeutta toistensa omaisuuteen ja onko ositusta ja/tai perinnönjakoa toimitettu ennen kauppoja.

Veroasiantuntijan avulla tai Verohallinnosta haetulla maksullisella ennakkoratkaisulla asian voi yleensä selvittää etukäteen.

Tämä on Verojuristi vastaa -artikkeli, jota ei päivitetä. Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Maksaako veljenpoika veroa metsäkaupoista?

Voinko ostaa vaimoni kanssa perinnönjaon jälkeen veljenpojaltani myyntivoittoverovapaasti n. 25 hehtaaria metsää? Tila on ollut vanhempieni omistuksessa vuosikymmeniä ennen heidän kuolemaansa. Veljeni kuoli 2002, jolloin edellä mainittu veljenpoika tuli kuolinpesän osakkaaksi.

Lue lisää