Myyntivoitot ja -tappiot 31.10.2019

Myyn eri aikaan hankittuja osakkeita yhdellä kertaa – miten lasken myyntivoiton?

Myyn tänä vuonna yhdelle ostajalle 50 000 eurolla 100 kappaletta listaamattoman osakeyhtiön osakkeita. Myyn osakkeet yhdellä kertaa. Kyse on saman yhtiön osakkeista. Ensimmäiset 50 osaketta omistin yli kymmenen vuotta, ja niiden ostohinta oli 10 000 euroa. Loput 50 kappaletta ostin alle kymmenen vuotta sitten 20 000 eurolla. 

Voinko käyttää hankintameno-olettamaa, kun lasken ensin hankkimieni osakkeiden luovutusvoiton? Viimeksi ostamieni osakkeiden luovutusvoiton lasken todellisen hankintahinnan mukaan.

Verojuristi Harri Rajala vastaa:  

Kyllä voit käyttää. Eri aikaan ostettujen osakkeiden luovutusvoitto tai -tappio lasketaan erikseen, vaikka vanhat ja uudet osakkeet myytäisiin kerralla.

Luovutushinnasta vähennetään hankintameno ja voiton hankkimisesta aiheutuneet kulut tai vaihtoehtoisesti saa vähentää hankintameno-olettaman, jos sillä pääsee pienempään voittoon. 

Vähintään kymmenen vuotta omistettujen osakkeiden hankintameno-olettama on 40 prosenttia ja alle kymmenen vuotta omistettujen hankintameno-olettama on 20 prosenttia. Voitto on hankintameno-olettamaa käytettäessä aina joko tasan 60 tai 80 prosenttia kauppahinnasta.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Perinnöksi omakotitalo – miten lasken myyntivoiton?

Perin isältäni yli kymmenen vuotta sitten pienen omakotitalon. Maksoin talosta perintöveroa 47 000 euron arvon mukaan. Mistä summasta maksan myyntivoittoveron, jos nyt myyn talon 150 000 eurolla? Omakotitaloa on korjattu omana työnä ja talkoilla. Kaikista perusparannuskuluista ei ole kuitteja...

Lue lisää

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki