Myyntivoitot ja -tappiot 26.8.2021

Miten työsuhdeoptioilla hankittujen osakkeiden hankintahinta määräytyy?

Merkitsin yli kymmenen vuotta sitten työsuhdeoptioiden perusteella työnantajakonserniini kuuluneen pörssiyhtiön osakkeita ja olen omistanut osakkeet yli kymmenen vuotta.  

Merkinnässä syntynyttä työsuhdeoptioetua verotettiin tuolloin ansiotulona, josta maksoin normaalisti ansiotuloveron.

Nyt olen myynyt näitä osakkeita reilulla voitolla. Miten osakkeiden hankintahinta määräytyy? Voidaanko myös työsuhdeoptioiden käyttämisestä maksettu ansiotulovero lisätä hankintahintaan?

Verojuristi Juha Salmikivi vastaa: 

Työsuhdeoptioiden perusteella merkittyjen osakkeiden hankintahinta eli hankintameno koostuu aikoinaan osakkeista maksetusta kauppahinnasta lisättynä ansiotulona verotetun tulon määrällä.

Ansiotulosta maksettua veroa ei voi vähentää.

Sinulle on voinut aiheutua kustannuksia osakkeiden tai optioiden ostamisesta ja työsuhdeoptioiden käyttämisestä. Tällainen meno on voinut olla esimerkiksi välittäjälle maksettu palkkio tai varainsiirtovero. Tällaiset menot ovat olleet ansiotulon hankkimisesta aiheutuneita menoja, jotka on vähennetty esitetyn selvityksen perusteella, kun verotustasi toimitettiin. Näitä ansiotulon verotuksessa vähennettyjä tulonhankkimismenoja ei siis lueta palkansaajan osakkeiden hankintamenoon.

Luovutusvoittoa laskettaessa saat kuitenkin vähentää myös myyntikulut, ellet laske luovutusvoittoa niin sanottua hankintameno-olettamaan käyttäen. 

Hankintameno-olettama on 40 prosenttia osakkeiden myyntihinnasta, koska olet omistanut osakkeet vähintään 10 vuotta. Tällöin et saa vähentää osakkeiden hankintamenoa tai mitään muita, ja voitto on tasan 60 prosenttia myyntihinnasta.

Luovutusvoitoistasi maksat pääomatuloveroa vähintään 30 prosenttia, oli laskutapa sitten kumpi tahansa. Käytät aina kuitenkin itsellesi edullisempaa laskutapaa.

Verojuristivastaus on julkaistu Taloustaidossa 6.8.2021.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Miten perintöosakkeiden myynnistä saatuja tuloja verotetaan?

Puolisoni sai osakkeita perinnöksi edellisen miehensä kuoltua. Hän myi osakkeet tänä vuonna 40000 eurolla. Millaisia veroseuraamuksia puolisolleni on tulossa osakkeiden myynnistä? Verojuristi Jonna Ijäs vastaa: Ensin täytyy selvittää, paljonko omaisuuden myynnistä syntyy luovutusvoittoa. Kun my...

Lue lisää

Osakeannista saatu osake myyntiin

Miten lasketaan hankintahinta sekä luovutusvoitto tai -tappio, kun sijoittaja myy osakeannista merkitsemiään arvopapereita pörssissä? Julkisesti noteerattujen arvopapereiden luovutuksiin liittyy monia erityissäännöksiä. Yksi niistä on, että osakeannissa merkittyjen osakkeiden ja vanhojen osakkeid...

Jäsenille. Liity tai kirjaudu lukeaksesi
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki