Miten verottaja vähentää tappioni luovutusvoitosta?

Minulle on kertynyt viimeisen viiden vuoden kuluessa luovutustappioita useammalta vuodelta. Tänä vuonna luovutusvoittoni kuitenkin ylittävät aiemmilta vuosilta kertyneet luovutustappiot. Vähentääkö verottaja kaikki edellisten vuosien tappiot kerralla vai vuosi kerrallaan vanhimmasta alkaen? Muita pääomatuloja minulla ei ole.

Veroasiantuntija
Tommi Halonen

Veroasiantuntija Tommi Halonen vastaa

Luovutustappioita aletaan hyödyntää vanhimmasta alkaen. Muuten riskinä on, että osa luovutustappioista vanhenee, sillä luovutustappiota voi hyödyntää vain seuraavan viiden vuoden ajan.

Tämä tarkoittaa, että verovuonna syntynyt luovutustappio vähennetään viimeisenä.

Luovutustappio vähennetään luovutusvuoden jälkeisinä vuosina sitä mukaa kuin voittoa tai muuta pääomatuloa kertyy.

Tässä tapauksessa kaikki tappiot voidaan hyödyntää kuitenkin kerralla, sillä luovutusvoittosi on suurempi kuin kaikki tappiot yhteensä.

Luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien luovutustappiot vähennetään ensisijaisesti verovuoden luovutusvoitoista. Sen lisäksi luovutustappiot voidaan vähentää luovutusvoittojen kokonaan tai osin puuttuessa myös muista pääomatuloista. Tappion vähentäminen kohdennetaan pääomatuloon, josta on jo vähennetty tulon hankinnasta ja säilyttämisestä aiheutuneet luonnolliset vähennykset. Muut pääomatuloon kohdistuvat vähennykset tehdään vasta luovutustappion vähentämisen jälkeen.

Luovutustappiota ei oteta huomioon, kun vahvistetaan pääomatulolajin alijäämää. Luovutustappiosta ei siis saa ansiotulojen kuten palkka tai eläketulojen veroista tehtävää alijäämähyvitystä, jonka Verohallinto tekee viran puolesta siihen oikeutetuille.

Tämä on Verojuristi vastaa -artikkeli, jota ei päivitetä. Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Veronpalautukset ja jäännösvero

Veronpalautukset maksetaan pankkitilille heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana. Asiaan vaikuttaa se, milloin verotus päättyy. Ajankohta vaihtelee toukokuun ja lokakuun välillä. Suurimmalla osalla verotus päättyy kesäkuussa ja mahdollinen veronpalautus kolahtaa pankkitilille elokuussa. Verotus v...

Lue lisää